Kymijoen maisemaa pääsee ihailemaan pyörän satulasta tai patikoiden upouutta Kymijoen ulkoilureittiä pitkin. Reitti tuo kaupunkilaisten pitkään kaipaaman kevyen liikenteen yhteyden jokimaisemaan ja luo opastetun reitin läpi Kouvolan urbaanien osien. Reitillä on myös esteettömiä osuuksia.

Kymijoen ulkoilureitti on valittu yleisöäänestyksessä Vuoden Retkipaikaksi 2024!

Kisassa oli mukana yhdeksän mahtavaa luontokohdetta ympäri Suomen ja ääniä annettiin yhteensä melkein 5000. Ehdolla olleita kohteita yhdisti tänä vuonna helppo saavutettavuus julkisilla liikennevälineillä – Kymijoen ulkoilureitille voi hypätä suoraan junan tai bussin kyydistä! 

Kilpailun tulokset julkistettiin Matkamessuilla Helsingissä lauantaina 20.1.2024. Lue lisää Retkipaikan tiedotteesta.

Kymijoen ulkoilureitti on nyt kokonaisuudessaan valmis. Viimeinen osuus Alakylässä on valmistunut loppukesällä 2022 ja nyt koko 25 kilometriä pitkä reitti on siis kierrettävissä.

Kartta, ei saavutettava.

Jokivarsi tutuksi

Ulkoilureitti tuo Kymijoen maisemat kaupunkilaisten ulottuville entistä paremmin ja se muodostaa maisemallisen yhteyden Kouvolan, Kuusankosken ja Korian välille.

Rengasreitin kokonaispituus on noin 25 kilometriä ja se myötäilee jokivarren itäpuolta Lamminrannasta Kuusankoskelle ja sieltä edelleen Niskalaan, Ruotsulaan ja Korialle. Reitti kääntyy pohjoiseen Kankaronmäelle ja kulkee Kouvolan keskusta-alueen läpi takaisin Lamminrantaan. Noin kaksi kolmasosaa reitistä on näin ollen joen rannassa tai aivan sen tuntumassa.

Ilmakuva Kymijoesta ulkoilureitin varrelta taustalla Kuusankoski

Reitin varrella pääsee ihailemaan vaihtelevia jokimaisemia sekä nauttimaan monimuotoisista luonto- ja kulttuurikohteista. Kaupungin palvelut ovat aivan lähellä mm. Kouvolan keskustassa, Kuusankoskella ja Korialla.

Koko reitti on kuljettavissa kävellen ja pääosin myös pyörällä, mutta johtuen Kymijoen jyrkistä rantapenkereistä, on reitillä myös portaita. Nämä kohdat ovat kuitenkin kierrettävissä pyöräiltäviä kiertoreittejä pitkin.

Portaita ja pitkospuista sisältävät reitin osat on mahdollista kulkea myös pyörän kanssa, jos jaksat kantaa pyöräsi portaissa ja taitosi riittävät pyöräilemään/taluttamaan pyörääsi kapeita pitkospuita pitkin.

Huom! Lemmikin kanssa kulkevat, reitin Keltin puoleisessa päässä on metalliset ritiläportaat!

Reitillä on kolme esteetöntä osuutta – Sääksniemessä, Rauhanharjussa, ja Alakylässä, joilla pääsee liikkumaan myös esimerkiksi pyörätuolilla ja lastenrattailla.

Retkeilijät taukopaikalla syömässä eväitä

Ulkoilureitin varrella on tuli- ja rantautumispaikkoja sekä evästelypisteitä. Hienoja näköala- ja taukopaikkoja löytyy lukuisia. Vain pysäköintipaikoilla on roska-astioita. Tulipaikoilla ei ole puuhuoltoa, joten omat nuotiopuut tulee ottaa mukaan retkelle.

Virallisia lähtöpaikkoja opasteineen on 13 ja ne on merkitty yllä olevaan karttaan punaisilla lippusymboleilla – toki reitille voi hypätä mistä vain. Reitti kulkee lähellä palveluita monessa kohdin, ja sille on mahdollista liittyä muilta kevyen liikenteen reiteiltä. Näin se on helposti saavutettavissa niin lähiasukkaille kuin kauempaa tulevillekin ja yhdistettävissä erilaisiin aktiviteetteihin.

Mielenkiintoisiin kohteisiin on pystytetty opastustauluja kertomaan reitin luonnosta ja historiasta. Reitti on viitoitettu valkoisin viitoin, joissa on oranssi kärki.

Kymijoen ulkoilureitin viitat, jotka ovat valkoisia oranssilla kärjellä

Reitti kartalla

Muista nämä retkeillessäsi

Reitin varrella on yksityisomistuksessa olevia maa-alueita sekä kulutukselle herkkiä luontokohteita ja siksi ulkoilijoita kehotetaan pysymään merkityllä reitillä. Reitillä ei ole talvikunnossapitoa. Liikkuminen reitillä tapahtuu omalla vastuulla.

  • pysyttele merkityllä reitillä
  • tee tulet vain viralliselle nuotiopaikalle huomioiden metsäpalovaara
  • vie roskat mukanasi ja jätä taukopaikat ja reitti siistiksi
  • huomioi muut kulkijat ja säilytä luonnonrauha
Retkeilijöitä joen rannassa pitkospuusillalla Niskalan osuudella.

Esteettömästi reitille

Sääksniemi

Ulkoilureitin Sääksniemessä kulkeva osuus on rakennettu esteettömäksi metsässä kulkevalta osuudeltaan. Kulkupinta on kivituhkaa ja noin 1,5 m leveä. Sääksniemen luoteisosassa ulkoilureitti kulkee yksityistietä pitkin. Tie on sorapintainen, ja kiviaines on melko karkeaa. Se ei siten välttämättä sovellu pyörätuolinkäyttäjille. Eteläosassa reitti kulkee olevia asfaltoituja katuja pitkin. Asfalttipinta on paikoin vaurioitunut eikä siten kaikilta osin täytä esteettömyysmääräyksiä.

Reitin varrella on melko pitkiä nousuja, joissa manuaalipyörätuolin käyttäjä tarvitsee avustajan. Laiturille kulkua ei pyörätuolinkäyttäjille etenkään ilman avustajaa suositella. Laiturin reunassa ei ole reunalistoja ja kulku laiturille on verrattain jyrkkä.

Näkövammaisten osalta reitillä ei ole ohjaavaa köyttä tms. joten suositus on ottaa mukaan avustaja. Kepin avulla reitin reunat on mahdollista tunnistaa eikä reitti haaraudu metsäosuudella kuin taukopaikan luona. Kyseisessä kohtaa kulku reitin ulkopuolelle on estetty puomilla.

Pysäköintipaikat sijaitsevat Ahlmanintien länsipuolella Lamminkujan liittymän kohdalla. Lamminrannantien (lähin katuosoite Lamminrannantie 21) päässä on kaksi inva-pysäköintipaikkaa sekä pyörätelineet.

Rauhanharju

Rauhanharjussa Peltotien päässä olevan matonpesupaikan ja Rauhanharjun leikkipaikan välinen noin 150 m pitkä osuus ulkoilureittiä on esteetöntä kivituhkapintaista polkua. Lähellä matonpesupaikkaa on myös leveä ojanylityssilta. Leikkipaikan kohdalla oleva tulipaikka penkki-pöytäryhmineen on esteetön. Pysäköintipaikat löytyvät leikkipaikan hiekkakentältä, Rauhanvirrantien ja Kymijoen välistä, osoitteesta Rauhanvirrantie 1.

Alakylä

Korian silloilta Pyteränojalle johtava noin 900 metriä pitkä osuus ulkoilureitistä on esteetöntä. Pääosa reitistä on kivituhkapintaista rantapenkereen päällä kulkevaa polkua, jonka varrella on muutamia puurakenteisia ojanylityssiltoja ja levähdyspenkkejä. Esteetön osuus päättyy Pyteränojan suulla sijaitsevalle laavulle, jossa on tulipaikka. Korian siltojen luona rannassa sijaitseva taukopaikka ei ole esteetön, sillä rantaan johtava ajotie on murskepintainen ja melko jyrkkä. Rantaan pääsee myös portaita pitkin.

Pysäköintipaikat sijaitsevat sillan itäpään molemmin puolin Koriansuoraa. Apuvälineitä käyttävien kannattaa pysäköidä sillan eteläpuolelle Läntisen Ratatien päähän (lähin karttaosoite: Läntinen Ratatie 286, josta matkaa pysäköintialueelle n. 70 m tietä eteenpäin).

Ilmakuva ulkoilureitistä

Pysäköinti

Jos saavut ulkoilureitille autolla, voit pysäköidä sen seuraaville reitin varrella oleville pysäköintialueille:

  • Alakylä: Aapiskuja 1 (koulun pohjoispuolella olevan kentän eteläosa)
  • Korian sillat: Siltojen molemmin puolin on pysäköintipaikkoja. Eteläpuolella lähin navigaattoriin syötettävä osoite on Läntinen ratatie 286, josta on vielä matkaa pysäköintialueelle n. 70 m. Siltojen ja Koriansuoran pohjoispuolella olevan pysäköintialueen osoite on Koriansuora 355. Läntisen Ratatien ja Lepoahontien risteykseen ollaan lisäksi rakentamassa uusi pysäköintialue (paikka merkitty yllä olevaan karttaan).
  • Aholanmäki: Aholanmäen eteläpuolella olevalle pysäköintialueelle löytää syöttämällä navigaattoriin osoitteen Niskalantie 341. Huom. Pysäköintialue sijaitsee tien päässä juuri ennen voimalaitosta.
  • Rauhanharju: Rauhanvirran leikkipaikan pohjoispuolella osoitteessa Rauhanvirrantie 1 oleva hiekkakenttä toimii ulkoilureitin pysäköintialueena.
  • Sääksniemi: Pysäköintipaikat sijaitsevat Ahlmanintien länsipuolella Lamminkujan liittymän kohdalla. Navigaattorin voi osoitteksi syöttää Lamminkuja 1, mikä auttaa löytämään lähelle.

Lisäksi voit jättää auton Kouvolan keskustan, Kuusankosken keskustan tai Kymin Ruukin alueen yleisille pysäköintipaikoille. Valitettavasti kaikille pysäköintipaikoille ei ole tarkkaa osoitetta, mutta ne on pyritty merkitsemään Google Maps-sovellukseen helpottamaan niiden löytämistä. Reitin varrelta löytyy myös runkolukittavia pyörätelineitä.

Huom: liikuntaesteisten pysäköintiä on käsitelty yllä kohdassa ”Esteettömästi reitille”.

Kymijoen ulkoilureitti on vuoden 2021 Kuntatekniikan saavutus

Kymijoen ulkoilureitille myönnettiin Vuoden 2021 Kuntatekniikan saavutus –tunnustus. Suomen kuntatekniikan yhdistyksen koolle kutsuma lehdistöraati valitsi reitin voittajaksi kymmenen osallistujan joukosta. Tunnustus myönnettiin 13.10.2021 Kuntatekniikan päivillä Turussa.

Tunnustus myönnetään vuosittain ”kunnalle tai muulle organisaatiolle, joka on edistänyt merkittävästi hankkeen, toimintatavan tai innovaation avulla laadukkaampaa, turvallisempaa ja viihtyisämpää rakennettua ympäristöä”.

Katso tiedote kaupungin verkkosivuilla

Suunnittelun vaiheet

Reitin suunnittelu on ollut monivaiheinen, usean vuoden kestävä prosessi. Kymijoen ulkoilureitin yleissuunnitelma valmistui marraskuussa 2017 ja oli teknisen lautakunnan hyväksyttävänä joulukuussa 2017. Yleissuunnitelmaa tarkennettiin seuraavana vuonna. Tarkennus sekä siitä saadut mielipiteet vastineineen (pdf, 788 kt) olivat hyväksyttävinä lokakuussa 2018. Yleissuunnitelma pohjautui Minna-Maija Sillanpään diplomityöhön Kymijoen kehä – rantareittisuunnitelma Kouvolaan (pdf, 51 Mt).

Vuonna 2018 järjestettiin verkkokysely, jossa koottiin Kymijoen rantojen asukkaiden ja ulkoilijoiden tarinoita ja muistoja suunnitellun reitin varrelta ja läheisyydestä. Lisäksi kartoitettiin alueen kauniita paikkoja ja näkymiä sekä kerättiin toiveita mahdollisista palvelutarpeista reitin varrelle. Kyselyssä sai ehdottaa myös nimeä uudelle reitille. Vastauksia tuli 25 kaupunkilaiselta ja niitä on hyödynnetty mm. taukopaikkojen sijoittelussa. Lue lisää kyselyn yhteenvedosta (pdf, 7 Mt).

Kymijoen ulkoilureitin varsinainen rakentaminen alkoi kesällä 2019. Rakentamisessa on hyödynnetty olemassa olevaa kävely- ja pyöräilyverkostoa mutta kokonaan uusiakin reittejä on valmistunut noin neljä kilometriä. Työt alkoivat kunnostettavien osuuksien rakentamisella, jolloin valmistui Korian silloilta Alakylään ulottuva osuus. Lokakuussa 2020 valmistui Rantakulma-Niskala osuus ja kesäkuussa 2021 Sääksniemen lenkki Lamminrantaan. Puuttuva osuus Niskalasta Ruotsulaan Keltin voimalaitoksen ohi valmistui marraskuussa 2021 ja viimeinen osuus välillä Alakylä-Aapiskuja loppukesällä 2022, jolloin koko ulkoilureitti saatiin valmiiksi. Työ jatkuu tulevaisuudessa muun muassa ulkoilureitin ja sen lähellä olevien reitistöjen välisiä yhteyksiä parantamalla.

Ulkoilijoita kiipeämässä portaita ylös Kymijoen ulkoilureitillä Niskalan osuudella.

Päivitetty 22.1.2024

Sivun alkuun