Metsän kumppanuuslajit ovat luonnon oma yhteistyöverkosto, jossa erilaiset eliöt ovat solmineet suhteita keskenään. Nämä suhteet eivät ole sattumaa, vaan välttämättömiä lajien selviytymiselle ja menestymiselle. Yhdistäessään voimansa ne tukevat metsien monimuotoisuutta ja terveyttä, jotka ovat olennainen osa luonnon tasapainoa.

Juha Ilkan akvarellikuvitus, jossa kuvattuna kukkiva pihlaja ja mehiläinen. Alaosassa pihlajan juuret ja sienien rihmastot lomittuvat toisiinsa.

Yksi tunnetuimmista metsän kumppanuuslajeista ovat sienet ja puut. Sanotaan, että ilman sieniä meillä ei olisi metsiä ja puu tarvitsee sienikumppanin kasvaakseen. Yhdessä ne muodostavat mykorritsasymbioosin, jossa sienirihmastot yhdistyvät puuhun ja sen juuristoon. Tämä suhde on molemmille osapuolille hyödyllinen: sienet saavat hiilihydraatteja puun juuriston kautta ja puu saa ravinteita ja vettä sienten avulla.

Pölyttäjät ja kukkivat kasvit ovat toinen merkittävä metsän kumppanuuslajipari. Mehiläiset, perhoset ja muut pölyttäjät keräävät mettä ja siitepölyä kukista samalla pölyttäen ne. Tämä kumppanuus ei tue ainoastaan kasvien lisääntymistä, vaan on myös olennainen osa ruoan tuotantoa ihmisille, koska monet viljelykasvit tarvitsevat pölyttäjiä.

Metsän kumppanuuslajit eivät rajoitu vain kasveihin ja eläimiin. Myös mikrobit, kuten bakteerit, muodostavat tärkeitä suhteita eri kasvien kanssa. Ne hajottavat kuollutta orgaanista materiaalia, vapauttavat ravinteita maaperään ja auttavat ylläpitämään metsän terveyttä.

Ymmärtämällä kumppanuuslajien tärkeyden, voimme suojella ja säilyttää metsiemme monimuotoisuuden ja kestävyyden tuleville sukupolville.

Rikkakasvit osana luonnon monimuotoisuutta

Vaikka rikkakasvit saavat usein osakseen negatiivista huomiota, on niillä hyvin tärkeä rooli luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjinä ja pölyttäjäkasveina. Leskenlehti, voikukka, nokkonen, maitohorsma ja takiainen ovat vain muutamia esimerkkejä rikkakasveista, jotka selviytyvät haasteellisissakin olosuhteissa ja ovat merkittäviä lajeja mm. pölyttäjäkasveina tai pölyttäjien ravintona.

Leskenlehden (Tussilago farfara) keltaiset kukat tarjoavat aikaisin keväällä arvokasta ravintoa etenkin kimalaisille ja mehiläisille. Kevään ensimmäiset kukkijat tarjoavat tärkeän aterian mm. talvihorroksesta herääville kimalaiskuningattarille, joilla on talven jälkeen suuri energiantarve.

Voikukan (Taraxacum officinale) kullankeltaiset kukinnot houkuttelevat mehiläisiä, kimalaisia sekä perhosista erityisesti nokkos-, neito-, kangas-, kartta- ja auroraperhosia. Kukkien keltainen väri on hyönteisten mieleen, ja pölyttäjät saavat siitepölystä proteiinia ja medestä energiaa.

Nokkosen (Urtica dioica) tärkein anti pölyttäjille ovat sen ravintorikkaat lehdet, joita erityisesti perhosten toukat käyttävät ravintonaan. Nokkoset houkuttelevat muun muassa nokkos-, neito- ja ohdakeperhosia.

Maitohorsman (Chamaenerion angustifolium) pitkät, hennon vaaleanpunaiset kukinnot ovat erityisen suosittuja perhosten keskuudessa. Esimerkiksi ketosinisiipi ja keisarinviitta ovat lajeja, jotka löytävät ravintoa maitohorsmasta. Myös mehiläiset ja kimalaiset vierailevat ahkerasti pitkään kukkivan maitohorsman kukissa.

Takiainen (Arctium spp.) kukkii loppukesästä ja houkuttelee luokseen kimalaisia, kukkakärpäsiä ja perhosia. Lisäksi takiainen tarjoaa ravintoa siementen muodossa myös linnuille pitkälle talveen.

Pölyttäjien monimuotoisuuden tukeminen on keskeistä kestävän ympäristön säilyttämisen kannalta, ja rikkakasvit ovat yksi tärkeä palanen palapelissä.

Päivitetty 12.2.2024

Sivun alkuun