Lamminrannan osuus Kymijoen ulkoilureitistä valmistui

Nainen istuu reppu selässä jykevän puupöydän ääressä ja katsoo järvelle.

Lamminrantaan on valmistunut uusi ulkoilureitti. Sääksniemen ympäri kulkeva noin 2,5 km reitti kulkee helppokulkuista polkua Kuusaanlammen rannan tuntumassa. Se on osa loppuvuodesta valmistuvaa laajempaa Kymijoen ulkoilureittiä.

Lamminrannan ulkoilureitti alkaa Ahlmannintien varteen tehdyltä pysäköintialueelta, kulkee Lamminrannantietä päähän asti ja sukeltaa sieltä noin kilometrin osuudeksi uudelle metsäpolulle, josta reitti yhtyy Sääksniementiehen. Reitin varrella on kaksi taukopaikkaa sekä laituri. Invapysäköintiä varten on pysäköintipaikat myös Lamminrannantien päässä.

Reitti on selkeästi merkitty maastoon ja sitä pystyy kulkemaan myös pyörällä, pyörätuolilla tai lastenrattaiden kanssa. Pysy kuitenkin reitillä. Jokamiehenoikeudet eivät salli toisten pihapiiriin menemistä.

Kymijoen ulkoilureitti valmistuu loppuvuodesta

Lamminrannan juuri valmistunut reitti on osa loppuvuodesta valmistuvaa laajempaa Kymijoen ulkoilureittiä, joka muodostaa noin 25 km ympyräreitin Kouvolan ydinkeskustan, Kuusankosken keskustan ja Korian välille. Jalan tai pyörällä kuljettava reitti kulkee pitkälti Kymijoen rantoja myötäillen ja tuo kaivatun yhteyden jokimaisemaan.

Lamminrannan osuuden jälkeen vuorossa on ulkoilureitin viimeinen osuus Niskalasta Ruotsulan reduuteille Keltin voimalaitoksen ohi. Rakentaminen alkaa syksyllä.

Kaikkiaan uutta ulkoilureittiä on tehty tai tehdään neljä kilometriä. Lamminrannan lisäksi on rakennettu viime syksynä valmistunut Rantakulma-Niskala välinen osuus Kuusankoskella. Muilta osin se kulkee olemassa oleva katu- ja tieverkostoa pitkin.

Tavoitteena on, että reitin varrelle tulee sekä julkisia että yksityisiä palveluja, ja että se liitetään muihin lähellä oleviin reitteihin ja kohteisiin. Kun ulkoilureitti on kokonaisuudessa valmis, tulee sinne myös opastaulut ja -viitat, ja sitä tullaan markkinoimaan laajasti.

Tiedotamme erikseen, kun ulkoilureitti kokonaisuudessaan otetaan käyttöön virallisena ulkoilureittinä. Ennen sitä reitin kulkukelpoisiin osuuksiin tutustuminen ja niillä liikkuminen on käyttäjien omalla vastuulla.

Lisätietoja

Rakennuttajapäällikkö Antti Nyberg, 020 615 7728
www.kouvola.fi/kymijoenreitti