Palvelu: Kaupunkisuunnittelu

Kierrätyskeskus

Kaavahankkeessa Parik-säätiön toimintojen länsipuolella, Kouvola-Mikkeli -rautatien vieressä olevan teollisuuskorttelin ja sen lähialueen asemakaavaa muutetaan siten, että alueelle on mahdollista sijoittaa erilaisia kiertotalouden toimintoja.

Ahlmanintien pienjäteasema

Kaavahankkeen tavoitteena on laajentaa pienjäteaseman nykyistä korttelialuetta siten, että alueelle olisi mahdollista sijoittaa nykyistä monipuolisemmin erilaisia kiertotalouteen liittyviä toimintoja.

Mansikkamäen koulun lähialue

Mansikkamäen koulun lähialueen asemakaavamuutoksen (kaavanro 05/005) tavoitteena on ajanmukaistaa alueen asemakaavaa ja mahdollistaa koulun laajennus.

Soininpolku

Soininpolun asemakaavamuutoksen (kaavanro 01/035) tavoitteena on ajanmukaistaa alueen asemakaavaa ja mahdollistaa sen täydennysrakentaminen ja kehittäminen.

Tervaskangas 2

Kaavahankkeessa tutkitaan alueen asemakaavatilanteen ajanmukaistamista. Tavoitteina on laatia suurimmalle osalle aluetta ensimmäinen asemakaava ja muuttaa olemassa olevaa asemakaavaa vastaamaan alueen muuttuvaa maankäyttöä, turvata alueen luontoarvot, osoittaa alueelle liikerakentamisen ja pientaloasumisen korttelialueita. Hankkeen yhteydessä suunnitellaan uusi tieyhteys Niskalantieltä Tervaskankaankadulle.

Terminaalitoiminta käynnistyy Kouvola RRT:llä

Ensimmäinen juna uuteen rautatie- ja maantieterminaaliin saapuu maanantaina 15.5.2023. Perinteiseen kymenlaaksolaiseen teollisuusympäristöön sopivasti alueen ensimmäinen asiakas on metsäyhtiö UPM.

Monitoimiareenan toteutus kiinnostaa – useita kumppanivaihtoehtoja

Kouvolaan suunnitellusta monitoimiareenasta on järjestetty alkuvuoden aikana useita markkinavuoropuheluja. Koska mielenkiintoa esiintyi markkinavuoropuhelussa runsaasti, ja löytyi useita halukkaita kumppaneita, edetään kumppanikilpailutukseen. Asia viedään kaupunginhallitukselle tiedoksi 15.5.

Lämmityskauden energiansäästö runsaat 1,9 miljoonaa

Kouvolan kaupungin energiansäästö lämmityskauden aikana oli 14 223 MWh. Säästöä syntyi yli 1,9 miljoonaa euroa. Maaliskuussa kaukolämmön ja maakaasun kulutus vähenivät edelleen reippaasti, sähkön kulutus maltillisemmin.

Rakennusalan markkinayhteistyöseminaari 18.4. pureutuu julkisiin hankintoihin

Rakennusalan ammattilainen – tervetuloa kuulemaan julkisen alan hankinta- ja sopimusmalleista sekä hankintakriteereistä 18.4. klo 9.00 kaupungintalon juhlasaliin. Seminaarissa esitellään myös alueen julkisten hankintayksiköiden tulevien vuosien investointisuunnitelmat, joten tärkeää infoa luvassa paikallisille yrityksille.

Ennakkoäänestys jatkunut vilkkaana – vielä ehdit

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on jatkunut vilkkaana Kouvolassa. Reilut 26% äänioikeutetuista on antanut Kouvolassa äänensä ennakkoon. Se on selvästi enemmän kuin Kymenlaakson isoimmissa kaupungeissa Kotkassa (18,6%) ja Haminassa (22,6).

Sivun alkuun