Voikkaalla Virtakiven-Hirvelän alueelle on laadittu ranta-alueiden tarveselvitys ja kehittämissuunnitelma. Tarkastelualue käsittää Virtakiven ja Hirvelän ranta-alueet saarineen.

Alueen maankäyttömahdollisuuksia ja tarpeita on selvitetty pääasiassa veneilyn, virkistyksen ja palveluiden näkökulmasta sekä osaltaan myös asumisen kannalta. Selvityksessä on arvioitu tarpeita lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ottaen huomioon Kimolan kanavan myötä oletettavasti kasvava veneilyharrastus ja siihen liittyvät matkailun, palveluiden ja virkistyksen aluetarpeet. Selvityskokonaisuus toimii taustaselvityksenä ja innoittajana alueen matkailu- ja virkistyspotentiaalin kehittämiselle. Selvitys itsessään ei ole toteuttamiseen oikeuttava suunnitelma, vaan selvityksen pohjalta voidaan valita jatkokehitettäväksi mielenkiintoa herättäviä kokonaisuuksia.

Selvityskokonaisuutta käsiteltiin teknisessä lautakunnassa 13.12.2022 ja se päätettiin asettaa nähtäville. Teknisen lautakunnan käsittely Dynasty-palvelussa.

Tarveselvityksen ja kehittämissuunnitelman nähtävilläolo

Virtakiven-Hirvelän ranta-alueiden tarveselvityksen aineistosta kerättiin palautetta 18.1.-24.2.2023 välisenä aikana. Palautetta oli mahdollista antaa sähköpostitse, kirjeitse tai karttakyselyn kautta. Saatu palaute viedään tekniselle lautakunnalle tiedoksi.

Tarveselvityksen aineistoon ei tehdä enää muutoksia, mutta saatu palaute kirjataan osaksi selvitysaineistoa, jotta se on käytettävissä alueen jatkosuunnittelussa.

Virtakivi-Hirvelä tarveselvitys, alueen rajaus

Päivitetty 27.2.2023

Sivun alkuun