Kaavahankkeessa Lossitien katualueen ja siihen rajautuvan puiston asemakaavaa muutetaan. Lisäksi niiden pohjoispuolella oleva alue asemakaavoitetaan oikeusvaikutteisen yleiskaavan mukaisesti teollisuus- varastointi- ja edellisiin liittyvää liiketoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi.


Sijainti

Suunnittelualue sijaitsee Kouvolan Ummeljoella. Pinta-alaltaan n. 35,2 ha kaava-alue rajautuu idässä Kymijokeen, etelässä Ummeljoentien ja Kymijoen välissä kulkevaan Lossitiehen, lännessä ja pohjoisessa kaavattomiin pelto- ja metsäalueisiin.

Salli markkinointievästeet nähdäksesi sisällön.

Ohita upotus

Kaavahankkeessa Lossitien katualuetta laajennetaan siten, että alueelle on mahdollista sijoittaa hulevesien hallintaan ja hidastamiseen liittyviä rakenteita.

Lossitien ja Sepänojan välinen maa-alue kaavoitetaan voimassa olevan oikeusvaikutteisen Anjalankosken taajamayleiskaavan mukaisesti teollisuus-, varastointi- ja edellisiin liittyvää liiketoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi (TVL). Asemakaavan erillismääräykset mahdollistavat sen, että alueelle voi sijoittaa myös erilaisia vihreän siirtymän hankkeita.

Asemakaavassa muodostuva uuden korttelin 5099 ja Kymijoen väliin jää Kymijoen rantaviivaa seuraava suojaviheralue (EV-4). Kyseinen alue on Kymijoen tulva-aluetta ja jätetään edelleen luonnontilaiseksi (/s). Varsinainen Kymijoen vesialue ja sillä olevat saaret osoitetaan asemakaavassa vesialueena (W).


Suunnittelun vaihe

Kaavan vaiheet ovat aloitus, valmistelu, ehdotus, hyväksyminen ja voimaantulo.
Kaavoitus on edennyt ehdotusvaiheeseen.

Ehdotusvaihe

Asemakaavaehdotuksen ja asemakaavan muutosehdotuksen julkinen nähtävillä olo

Kaavaehdotuskartta ja kaavaan liittyvät aineistot ovat julkisesti nähtävillä 3.12.2025-5.1.2026 välisen ajan Kouvolan kaupungintalon infopisteessä (Torikatu 10) sekä kaavan verkkosivulla www. kouvola.fi/lossitie

Mahdollinen muistutus kaavaehdotuksesta pyydetään toimittamaan kirjallisesti viimeistään 5.1.2026 mennessä osoitteeseen Kouvolan kaupunki, Kirjaamo, PL 85, 45101 KOUVOLA tai kirjaamo@kouvola.fi

Kouvolassa 3.12.2025 Tekninen lautakunta

Tekninen lautakunta 26.11.2025

Lossitien asemakaavaehdotus ja asemakaavan muutosehdotus on käsittelyssä Teknisen lautakunnan kokouksessa 26.11.2025. Tekninen lautakunta päätti asettaa asemakaavaehdotuksen julkisesti nähtäville § 222.


Valmisteluvaihe

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olo ja valmisteluvaiheen kuuleminen

Kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavan valmisteluvaiheen aineisto olivat nähtävillä 8.10.-10.11.2025 välisenä aikana tutustumista ja mielipiteiden esittämistä varten Kouvolan kaupungintalon infopisteessä Torikatu 10 sekä kaavahankkeen omilla verkkosivulla.

Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta annettiin yksi lausunto ja varsinaisesta kaavaluonnoksesta seitsemän (7) lausuntoa. Kaavaratkaisua on täydennetty ja tarkennettu kyseisten lausuntojen perusteella.

Kaava-alueesta ja sen liittymisestä sitä ympäröivään kulttuurimaisemaan on tehty kulttuurimaisemaselvitys, joka on toiminut pohjana kaavaehdotuksen laadinnassa. Kulttuurimaisemaselvitys on osa kaavahankkeen oheismateriaalia ja ladattavissa tältä sivulta.

Infotilaisuus

Datakeskusyhtiö atNorth kertoi kuulumisistaan Kouvolassa 15.10.2025, jolloin kuntalaisille järjestettiin infotilaisuus Myllykosken seuratalolla. Tilaisuuden jälkeen käydyissä keskusteluissa keskityttiin lähinnä alueen virkistysreittien jatkuvuuteen liittyviin asioihin, Lossitien päässä olevan matonpesupaikan kehittämiseen sekä Kymijoen rannassa olevan viheralueen säilyttämiseen.


Aloitusvaihe

Kaavahankkeen vireilletulo

Kouvolan Ummeljoella sijaitsevan Lossitien asemakaava ja asemakaavan muutos (kaava nro 35/003) kuulutettiin vireille Kouvolan Sanomissa ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla 8.10.2025.


Päivitetty 27.11.2025

Sivun alkuun