Roskajahti
Tiistaina 5.5. Kasarminmäen ja Marjoniemen maastossa kisattiin siistimmän ympäristön puolesta osana kaupungin Siisti Siti kampanjaa. 51 osallistujaa keräsi Roskajahdissa roskia noin tunnin ajan, ja sai ympäristöstä pois yhteensä 113 kiloa jätettä.
Kaikille avoimessa hyvän mielen kilpailussa joukkueiden tehtävänä oli kerätä roskia annetulta alueelta 60 minuutin ajan ja tämän jälkeen lajitella roskat oikein 15 minuutissa. Pisteitä sai sekä roskien kokonaismäärästä, että eri roskalajeista.
Viisi parhaiten pärjännyttä joukkuetta olivat:
- K‑Popparit – 1018,3 pistettä
- Mörrimöykyt – 927,4 pistettä
- Roskarämä – 811,0 pistettä
- MII – 809,1 pistettä
- Ryhmä Hau – 804,1 pistettä
Lisäksi kilpailuun osallistui kaksi henkilöä yksilösarjassa. Voittaneisiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti ja sovitaan palkintojen toimituksesta.
Kärkijoukkueiden menestyminen ei perustunut pelkästään kerätyn roskan yhteispainoon vaan suuriin määriin tupakantumppeja ja nuuskapusseja, joita joukkueet olivat keränneet. Pienille ja kevyille mutta luonnossa erittäin hitaasti hajoaville ja maaperälle ja vesistöille haitallisille roskille oli kilpailussa jaossa eniten pisteitä.
Maastosta kerättiin myös iso määrä muovijätettä, sekä lasia, metallia ja sekajätteeksi luokiteltavaa, jotka Kymenlaakson Jäte kuljetti jatkokäsittelyyn.
Roskajahti oli Kouvolan versio Japanista maailmalle levinneestä Spogomi-roskienkeruukilpailusta. Spo viittaa englannin urheiluun ja liikuntaa tarkoittavaan sanaan sport, gomi puolestaan japaninkieliseen roska-sanaan. Tavoitteena oli kannustaa asukkaita huolehtimaan omasta lähiympäristöstään ja huomaamaan pienimmätkin roskat ympäristössä.
Tapahtumapaikalla oli Kymenlaakson Jätteen ja Kouvolan kaupungin esittelypisteet, munkkitarjoilu sekä ohjelmaa lapsille, mm. Siiri Sammakko.
Tapahtuma oli osa Kouvolan kaupungin vuosittaista Siisti Siti -kampanjaa ja se järjestettiin 50-vuotisjuhlavuottaan viettävän Kymenlaakson partiopiirin koordinoimana yhteistyössä Kouvolan kaupungin ja Kymenlaakson Jätteen kanssa.
#SiistiSiti #Kouvola
Päivitetty 12.5.2026