Uimahallihankkeen taustaa
Uimahallin rakentamista on valmisteltu monta vuotta. Tällä sivulla voit tutustua valmisteluvaiheen aineistoihin, esimerkiksi erilaisiin selvityksiin ja asukkaille pidettyjen infotilaisuuksien materiaaleihin.
Hankkeen edellyttämä kaavamuutos tuli lainvoimaiseksi maaliskuussa 2024
Uimahallin laajentaminen edellytti asemakaavan muutosta. 24.1.2024 hyväksytyssä ja 5.3.2024 lainvoiman saaneissa Palomäen asemakaavan muutoksissa päivitettiin paljon käytetyn virkistysalueen kaava vastaamaan toteutunutta tilannetta sekä tulevaisuuden tiedossa olevia tarpeita. Uimahallin korttelialuetta laajennettiin ja käyttötarkoitusta muutettiin nykyistä joustavammaksi. Kaavaratkaisussa huomioitiin myös alueen arvokas rakennettu kulttuuri- ja luonnonympäristö ja turvattiin sen säilyminen erilaisin suojelumerkinnöin ja määräyksin. Alueella olevat suuremmat yhdyskuntatekniset rakenteet saivat omat korttelialueensa ja valtatie 6:n aiheuttama melu huomioitiin alueen käyttötarkoitusten määrittelyssä.
Kaavahankkeeseen voi tutustua kaavan verkkosivuilla .
Tutustu 16.1.2023 asukasillan aineistoihin
Uudesta uimahallista järjestettiin asukasilta Kouvola-talolla 16.1.2023. Tilaisuudessa esiteltiin kaavamuutoksen ja uimahallin hankesuunnitelman aineistoa, ja vastattiin niitä koskeviin kysymyksiin. Tilaisuuden alkuosa (suunnitelmien esittelyt) on katsottavissa tallenteena kaupungin YouTube-kanavalla.
Yleisökysymykset ja niihin annetut vastaukset löytyvät täältä hankkeen infosivuilta.
Tutustu syksyn 2022 kuntalaiskyselyn tuloksiin
Kuntalaisilta kysyttiin loka-marraskuussa 2022 uuden uimahallin palveluista. Tutustu kyselyn tuloksiin oheisesta linkistä.
Tutustu syksyn 2021 ja vuoden 2022 uimahallivalmisteluun sekä -tiedotteisiin
Liikunta- ja kulttuurilautakunta esitti keväällä 2021 uuden uimahallin sijoituspaikaksi Matkakeskusta. Uimahallin sijoittumiseen liittyvää tarkastelua jatkettiin viranhaltijatyönä.
Huhtikuussa 2022 kaupunginhallitukselle esitettiin uuden uimahallin sijoittamispaikaksi Kouvolan keskustan Urheilupuistoa.
Valtuuston 2.5.2022 tekemän uimahallin sijaintipäätöksen perusteena oli joukko perusteellisia asiantuntijaselvityksiä: Sijaintivaihtoehdoista on tehty kattava vaihtoehtojen vertailu ja ennakkovaikutusten arviointi kevään ja kesän 2021 aikana. Myös tehtyjen asukaskyselyiden perusteella hallin sijoittaminen ydinkeskustan Urheilupuistoon vastaa parhaiten hallin käyttäjien toiveita.
Uuden uimahallin toivotaan tarjoavan kouvolalaisille entistä monipuolisempia ja laadukkaampia sekä esteettömiä palveluja. Uimahalli on yksi kunnan tärkeimmistä liikuntapalveluista ja kaupungin tärkein sisäliikuntapaikka. Hallin rakentaminen toteuttaa kaupungin kuntalain mukaista tehtävää, kuntalaisten hyvinvoinnin edistämistä.
Toteutuksessa on erityistä se, että vanhan uimahallin viereen rakennetaan huomattava laajennusosa. Vanhasta uimahallista säilytetään vain arvokkaat osuudet. Yhdessä nämä mahdollistavat nykyaikaisen uimahallin palvelut huomioiden vanhan hallin suojelumerkinnät.
Lue 23.8.2022 julkaistu, asiaa koskeva tiedote
Lue 2.5.2022 julkaistu, asiaa koskeva tiedote
Lue 28.4.2022 julkaistu, asiaa koskeva tiedote
Lue 7.4.2022 julkaistu, asiaa koskeva tiedote
Lue 20.10.2021 julkaistu, asiaa koskeva tiedote
Lue 14.10.2021 julkaistu, asiaa koskeva tiedote
Tutustu 13.10.2021 kaupunginhallituksen laajennetun iltakoulun materiaaliin
Tutustu kevään 2021 uimahalli-valmistelun aineistoihin: kuntalaiskyselyn tuloksiin ja ennakkovaikutusten arviointi -raporttiin
Uuden uimahallin sijaintiasiaa valmisteltiin keväällä 2021 liikunta- ja kulttuurilautakuntaan. Uimahallia kutsuttiin tuolloin virkistysuimalaksi. Sen sijaintivaihtoehtoja olivat Keskustan urheilupuisto, Marjoniemi, Matkakeskus- Halkotori-alue, Tervaskangas ja Kuusankosken urheilupuisto. Lautakunta esitti toukokuussa näistä sijainniksi Matkakeskusta. Esitys perustui uimahallin sijaintivaihtoehtojen vertailuun, ennakkovaikutusten arviointiin, tutustumiskäynteihin ja asiasta käytyyn keskusteluun.
Osana virkistysuimalan sijainnin valmistelua toteutettiin keväällä 2021 kaksi kuntalaiskyselyä:
- Tammikuussa kysyttiin, minkä palveluiden yhteyteen uimahallin olisi hyvä sijoittua. Tutustu kyselyn tulosraporttiin (pdf, 683 kt). (Huom. Tulosraportti ei toistaiseksi ole saavutettava, mutta asia korjataan lähiviikkoina.)
- Virkistysuimalan tarveselvitys. Tutustu tarveselvitykseen:
Sijaintiesitystä laadittaessa oli tärkeässä osassa myös ennakkovaikutusten arviointi. Tutustu ennakkovaikutusten arviointi –raporttiin (pdf, Dynasty).
Keskustan urheilupuiston alueella on suunnitteilla olevalle uimahallille kaksi vaihtoehtoista sijaintipaikkaa: Vaihtoehto A:ta koskeva ennakkovaikutusten arviointi sisältyy keväällä valmistuneeseen raporttiin. Vaihtoehto B:n ennakkovaikutusten arviointi valmistui syyskuussa. Tutustu uuden sijaintivaihtoehdon ennakkovaikutusten arviointi -raporttiin:
Tutustu nykyisten uimahallien kuntotutkimuksiin
Kouvolassa on nykyisin neljä uimahallia, joista on teetetty päätöksenteon tukimateriaaliksi kuntotutkimukset. Ne ovat sisältäneet silmämääräisen arvioinnin lisäksi rakennetutkimuksia ja eri alojen asiantuntijoiden yhteistyötä (rakenne, lvia ja sähkö). Kuntotutkimukset sisältävät myös PTS:n (pitkän aikavälin kunnossapitosuunnitelma) kustannusarvioineen, toisin sanoen sisältävät arvion lähivuosien korjaustarpeista ja peruskorjauksen ajankohdasta, ottamatta kuitenkaan kantaa peruskorjauksen hintaan.
Inkeroisten uimahalli kuntotutkimus
Kuusankosken uimahalli kuntotutkimus
Urheilupuiston uimahalli kuntotutkimus
Valkealan uimahalli kuntotutkimus
Päivitetty 20.8.2025