Palvelu: Hyvinvointi

Sinäkin saatat tehdä ehkäisevää päihdetyötä

Päihdehaittojen ehkäiseminen ja hyvinvoinnin edistäminen eivät ole vain työtä. Ne ovat välittämistä ja huolehtimista, mitä voi tehdä kuka tahansa ja missä tahansa. Ehkäisevän työn voi ajatella olevan tukea ja apua ajoissa, olipa tuen antajana sitten ammattilainen tai läheinen, tuttava tai naapuri. Joskus tarvitaan kuuntelijaa, joskus apua arkiseen tilanteeseen tai yksinäisyyden vähentämiseen. Aito kontakti syntyy läsnäolosta ja kyvystä kohdata ihminen sellaisenaan. Ehkäisevä työ on ennen kaikkea perusasioista huolehtimista ja myös mahdollisten haittojen vähentämistä.

Nuorten ääni kuuluviin osallistuvalla budjetoinnilla

Kouvolan kaupungin nuorisopalvelut toteuttaa yhdessä nuorisovaltuuston kanssa ensimmäisen koko Kouvolan aluetta koskevan osallistuvan budjetoinnin kokeilun vuonna 2022. Sen teemaksi on valittu kouvolalaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen sekä nuorisopalveluiden toiminnan kehittäminen.

Kestävä kehitys -hanke

Ympäristöministeriön ja Kouvolan kaupungin rahoittamassa Kestävän kehityksen toimintamalli osaksi asukkaiden arkea -hankkeessa 1.1.2022 - 31.03.2023 lisättiin ymmärrystä luonnon monimuotoisuudesta. Kouvolan aluetoimikunnat toteuttivat luonnon monimuotoisuus -hankkeita asukkaiden ideoiden pohjalta asukkaiden, yritysten, järjestöjen, oppilaitosten kanssa. Hankkeen tuloksena syntyi Kestävän kehityksen -hanketoimintamalli.

Vastaa kyselyyn ja vaikuta Kymenlaakson hyvinvointialueen strategiaan

Kymenlaakson hyvinvointialueen strategiatyö on käynnistynyt ja jatkuu kevään 2022. Siihen halutaan osallistaa laajasti alueen toimijoita. Keskeinen osallistamisen keino ovat eri toimijoille kohdistetut kyselyt. Vastaa kyselyyn ja vaikuta Kymenlaakson tulevan hyvinvointialueen strategian valmisteluun ja rakentamiseen jo uudistuksen alkuvaiheessa.

Kouvola iloitsee muuttotappion pienenemisestä

Väki vähenee Kouvolassa edelleen, mutta havaittavissa on positiivisia signaaleja ja usko muutokseen on vahva. Kun useampana vuotena väestön väheneminen on ollut tuhannen asukkaan luokkaa, niin viime vuoden reilun 700 asukkaan vähennys kertoo suunnan muutoksesta. Kouvolan muuttotappio lähes puolittui.

Kouvolan työllisyyskehityksessä positiivinen vuosi

Koronapandemian vyöryessä Suomeen vajaat kaksi vuotta sitten, työttömyys- ja lomautuskäyrät nousivat ennennäkemättömän korkealle. Vaikka pandemia pitää pintansa, Kouvolan työllisyyskehitys on parantunut lähes kaikilla mittareilla. Viime vuonna työttömiä työnhakijoita oli lähes tuhat aiempaa vähemmän.

Sivun alkuun