Kouvolan kaupungilla on kolme toimialaa: Konsernipalvelut, Sivistys sekä Tekniikka ja ympäristö. Toimialoilla palveluja on yhteensä kymmenen.

Kouvolan kaupungin palveluorganisaatio uudistui 1.6.2021. Uudistuksen tavoitteena on entistä parempi asiakaslähtöisyys ja palveluprosessien sujuvoittaminen. Jatkossa resursseja kohdistetaan organisaatiouudistuksista toiminnan ja palvelujen kehittämiseen. Uudistuksella varmistetaan pitkäjänteinen, ennakoiva johtaminen, organisaation toimivuus sekä kustannusten hallinta.

Kouvolassa panostetaan entistä enemmän osaamisen ja toimintatapojen kehittämiseen. Johtamisen rakenteet ovat selkeät. Kuntalaisille organisaatiomuutos näkyy entistä sujuvampina, laadukkaampina ja kustannustehokkaampina palveluina.

Kaupunginjohtaja, apulaiskaupunginjohtaja ja toimialajohto vastaavat kaupungin strategisesta ohjauksesta sekä ohjaavat kaupungin toimintaa ja edunvalvontaa. Kolme toimialaa: Konsernipalvelut, Sivistys sekä Tekniikka ja ympäristö tuottavat kaupungin palvelut. Arviointi- ja tarkastuspalvelut arvioivat koko kaupunkiorganisaation toimintaa vuosittain.

Konsernipalvelut

Toimialan johtaja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell.

KonsernipalvelutPalveluyksikön johtaja
Hallinto ja hankinnat Vs. hallintojohtaja Teppo Vuorenpää
Henkilöstöpalveluthenkilöstöjohtaja Päivi Karhu
Talous ja strategia
apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell (oto)
Tilapalveluttoimitilajohtaja Katja Ahola


Sivistys

Toimialan johtaja: sivistysjohtaja Veikko Niemi

Kasvatus ja opetus

Palvelun johtaja: kasvatus- ja opetusjohtaja Vesa Toikka

Kasvatus- ja opetuspalvelutPalveluyksikön johtaja
Varhaiskasvatusvarhaiskasvatuspäällikkö Helena Kuusisto
Perusopetus ja nuorisopalvelutopetuspalvelupäällikkö Johanna Lindstedt
Lukiokoulutuskasvatus- ja opetusjohtaja Vesa Toikka oto

Liikunta ja kulttuuri

Palvelun johtaja: sivistysjohtaja Veikko Niemi (oto).

Liikunta- ja kulttuuripalvelutPalveluyksikön johtaja
Liikuntapalvelutliikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen
Kulttuuripalvelut
kulttuuripäällikkö Elina Koivisto
Vapaa sivistystyörehtori Tiina Kirvesniemi


Tekniikka ja ympäristö

Toimialan johtajana toimii tekninen johtaja Hannu Tylli.

Tekniikka ja ympäristöPalvelun johtaja
Kaupunkisuunnittelutekninen johtaja Hannu Tylli
Viranomaispalvelut
ympäristöjohtaja Hannu Friman
Yhdyskuntatekniikkakaupungininsinööri Anne Ahtiainen
Kiinteistöpalvelutkiinteistöpalvelujohtaja Pirkko Toropainen

Arviointi- ja tarkastuspalvelut

Arviointi- ja tarkastuspalveluPalvelun tuottajat
Arviointiarviointipäällikkö Vesa Huuskonen
Tilintarkastusvastuullinen tilintarkastaja
Ulla-Maija Tuomela

Yhteystiedot

Forsell Tuukka

Apulaiskaupunginjohtaja
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206159333
0404899333
Konsernipalvelut
Kaupungintalo

Vuorenpää Teppo

Hallintojohtaja
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206158585
0406101453
Hallinto, hankinnat
Kaupungintalo

Karhu Päivi

Henkilöstöjohtaja
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206154001
0442239016
Henkilöstöpalvelut
Kaupungintalo

Ahola Katja

Toimitilajohtaja
0401797032
Tilapalvelut

Niemi Veikko

Sivistysjohtaja
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206157727
0400552044
Kaupungintalo

Kuusisto Helena

Varhaiskasvatuspäällikkö
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206157224
0442239015
Varhaiskasvatus
Kaupungintalo

Toikka Vesa

Kasvatus- ja opetusjohtaja
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206153831
0408476791
Kasvatus ja opetus
Kaupungintalo

Lindstedt Johanna

Opetuspalvelupäällikkö
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0442238898
Kasvatuksen ja opetuksen hallinto
Kaupungintalo

Mäkipaakkanen Teemu

Liikuntapäällikkö
Varuskuntakatu 11, 45100 Kouvola
0206158228
0400550739
Liikunta
Kouvola-talo

Koivisto Elina

Kulttuuripäällikkö
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206158454
0405894341
Liikunta ja kulttuuri
Kaupungintalo

Kirvesniemi Tiina

Kansalaisopiston rehtori
Salpausselänkatu 38, 45100 Kouvola
0206158280
0400819790
Kansalaisopisto
Kouvolan kansalaisopisto

Eriksson Anne

Osallisuuskoordinaattori
Savonkatu 23, 45100 Kouvola
0206158492
0407298312
Yhteisöpalvelut

Tylli Hannu

Tekninen johtaja
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206158570
0400757460
Tekniikka ja ympäristö
Kaupungintalo

Kangasniemi-Kuikka Anne

Kaupunginarkkitehti
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206159138
0404833138
Kaupunkisuunnittelu
Kouvolan kaupunki

Ahtiainen Anne

Kaupungininsinööri
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206158574
0400750451
Yhdyskuntatekniikan hallinto
Kaupungintalo

Friman Hannu

Ympäristöjohtaja
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206157900
0400150370
Viranomaispalvelut
Kaupungintalo

Saksa Maija

Kehittämisvastaava
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206158429
0405562432
Kasvun ja oppimisen tuki
Kaupungintalo

Toropainen Pirkko

Kiinteistöpalvelujohtaja
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206158245
0401592008
Tilapalvelut
Kaupungintalo

Huuskonen Vesa

Arviointipäällikkö
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206155965
0404832965
Arviointi- ja tarkastuspalvelu
Kaupungintalo

Päivitetty 11.3.2024

Sivun alkuun