Tuhoeläimet
Tuhoeläimet aiheuttavat haittaa sekä levittävät tauteja. Usein niistä pääsee eroon pienillä toimenpiteillä. Terveystarkastajat antavat ohjeita haitan torjumiseksi. Kiinteistön tai alueen omistajan on tehtävä varsinainen torjunta. Ammattilaisia on erittäin suositeltavaa käyttää ja heiltä saa myös hyviä ohjeita. Jos torjuntaa ei jostain syystä haluta tehdä, on terveydensuojeluviranomaisella mahdollisuus antaa tähän myös velvoite.
Tuhohyönteiset
Sisätiloissa havaitaan toisinaan hyönteisiä, joista osa on harmittomia ja osa haitallisia.
Rotta
Rotta kuuluu kaupunkiympäristöön ja yksittäisten rottahavaintojen tekeminen on yleistä. Rottapopulaatio voi kuitenkin kasvaa suureksi ja silloin siitä muodostuu ongelmia. Rotta voi tehdä vahinkoa rakenteille, saastuttaa elintarvikkeita ja levittää tarttuvia tauteja.
Lisää tietoa suomalaisesta rotasta, sen aiheuttamien ongelmien ehkäisystä ja ongelman hoitamisesta.
Lintujen ruokinta
Lintujen talviruokinta auttaa talvehtivia lintuja selviämään talven yli. Lintujen ruokinta tulee kuitenkin toteuttaa asianmukaisesti. Väärä ruokintapa voi houkutella paikalle haittaeläimiä.
Lisää tietoa miten hoidat lintujen talviruokinnan oikein.
Päivitetty 25.9.2026