Tuki varhaiskasvatuksessa
Lapselle annetaan tarvittavaa kohdennettua tukea joustavasti ja viipymättä. Pedagogisia, rakenteellisia ja hoidollisia tuen muotoja toteutetaan niin yleisessä, tehostetussa kuin erityisessä tuessa lapsen tuen tarpeen mukaisesti. Lapsen tarvitsema tuki arvioidaan aina tapauskohtaisesti.
Varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada yleistä, tehostettua tai erityistä tukea siten kuin varhaiskasvatuslaissa on säädetty.
Tuen järjestämisen lähtökohtana ovat lapsen vahvuudet sekä oppimiseen, kehitykseen ja hyvinvointiin liittyvät tarpeet. Varhaiskasvatuksessa tuki rakennetaan vastaamaan lapsen yksilöllisiä tarpeita. Lapsen tarvitsema tuki pyritään aina toteuttamaan osana vertaisryhmää. Varhaiskasvatuksessa huolehditaan siitä, että jokainen lapsi kokee itsensä hyväksytyksi omana itsenään sekä ryhmän jäsenenä. Kannustamalla lasta ja antamalla hänelle mahdollisuuksia onnistumisen kokemuksiin tuetaan lapsen myönteisen minäkuvan kehittymistä.
Tuen toteuttamisen perustana on ryhmän laadukas pedagogiikka. Lapsen yksilölliset tarpeet huomioidaan erilaisilla arjen järjestelyillä työtavoilla esimerkiksi selkeällä päiväjärjestyksellä, oppimisympäristöjen muokkaamisella, ryhmien joustavalla muuntelulla ja suunnitelmallisella toiminnan eriyttämisellä.
Moniammatillinen yhteistyö
Monialaisen yhteistyön tavoitteena on havaita lasten tuen tarpeet mahdollisimman varhain ja järjestää tarpeen mukainen tuki lapselle ja perheelle.

Päivitetty 18.8.2025