Tulevat tapahtumat
Katso kaikki tapahtumatKahteen kolumniin jaettu tekstinosto
Otsikko asettuu vasemmalle ja teksti oikealle palstalle:
YLE uutiset kertoi 3.1.2021: Maa järisi useita kertoja Kouvolassa aamuyöllä – hätäkeskukseen tuli ilmoituksia tärinöistä ja paukahduksista
Helsingin yliopiston seisomologian instituutti kertoo Twitterissä, että suurin järistys oli alustavasti voimakkuudeltaan kaksi.
Kouvolassa maa on järissyt useaan otteeseen varhain sunnuntaiaamuna, kertoo Helsingin yliopiston Seismologian instituutti tiedotteessa. Sen mukaan ensimmäinen maanjäristyksistä tapahtui hieman ennen kolmea aamuyöllä. Aamuseitsemään mennessä järistyksiä oli rekisteröity seismisillä asemilla kymmenen.
Hätäkeskukseen tuli aamuviiden jälkeen useita ilmoituksia Korian asuinalueelta asuntojen tärisemisestä ja jonkinlaisista paukahduksen äänistä.
Pelastuslaitos ja poliisi tutkivat asiaa useamman yksikön voimin, mutta mitään varsinaisia järistyksen aiheuttamia onnettomuuksia tai vaaratilanteita ei havaittu.
– Tästä ilmoittaneet kansalaiset kokivat tämän asuntojen värinänä tai tärinänä tai paukahduksen ääninä. Mitään konkreettista ei ole ollut, kuten että olisi halkeamia jossain näkynyt. Täällä Kouvolan alueella on ollut aikaisemminkin silloin tällöin tällaisia järistysten sarjoja, kertoo päivystävä palomestari Asko Rouhiainen.
Kaksi kolumnia - kaksi tekstinostoa
Tämä elementti vaatii otsikon molempiin kolumneihin.
Kouvola on aika namu kaupunki! Täällä on kaksi makeistehdasta Kouvolan Lakritsa ja Lakumesta, lisäksi kaupungissa on artesaaniherkkuja tekeviä käsityöläisiä. Tunnetuimpia käsityöläisherkkuja on Betonisuklaa.
Aleksanteri Hakaniemi laulaa Kouvolasta
Tässäpä Aleksanterin Kouvola-biisin sanat:
Muistan miten lapsena oli keskustassa tungosta
Käytiin tossa karkkikaupassa pikkuveljen kanssa joka lauantaina
Nyt on liimattu kaupan ikkunaan viikottain laskeva hinta
Ei siellä käyny tarpeeksi jengiä
Niil oli kiire pois lähtee onnea etsimään
Kaikki muutti Helsinkiin
Ja jätti kotikaupungin
Nyt pikkuyksiössä muistellaan
Taakse jätettyä Kouvolaa
Miks kaikki muutti sinne Helsinkiin
Siellä on kallista ja muutenkin
Sitä vähemmän ahdistaa
Mitä lähempänä Kouvolaa
Ei oo enää sitä koulua josta lähdin ovet paukkuen
Se syttyi tuleen sinä helmikuuna kun sain yksiöni avaimen
Se pisti miettimään et mitä jos täs käykin niin
Et kun tuun takas ei oo mikään niin kuin oli
Etsin frendejä vääristä kapakoista
Kaikki muuttui kun olin poissa
Kaikki muutti Helsinkiin
Ja jätti…
Kuvalliset nostot 4 rinnan
Kuvalliset nostot 3 rinnan
Artikkelinostot kuvalla

”Ratsastusjousiammunta on vielä pienen porukan laji Suomessa, meillä se on perheen yhteinen harrastus”

”Voikkaalla saa asua maalaismiljöössä, mutta kuitenkin lähellä keskustaa ja palveluita”

”Kouvolasta löydän kaiken, mitä tarvitsen: luontoa, läheisiä ja palveluita”

”Rakastan Kouvolaa ja koen tekeväni Kouvola-lähetystyötä työssäni”

”Kouvola on hyvä paikka olla yrittäjä, sillä täällä on yrittäjien kesken hyvä ilmapiiri”

”Ensimmäinen otteluni oli hämyisessä kellarissa, jossa oli kourallinen yleisöä ja viimeisin matsini Filippiineillä 10 000 katsojan edessä”
Artikkelinostot ilman kuvia
Yksityinen: Asiointitaksit palvelevat maaseutualueilla
Yksityinen: Bussien liikennöinti pyhäinpäivänä
Yksityinen: Bussien liikennöinti syyslomalla
Iso keskitetty videonosto
Tiiätsie mikä on Poikilo? Asia selvinnee videon katsomalla.
Keskitetty tekstinosto
Keskitetty tekstinosto keskittänee sisällöt automaattisesti, ellei editorissa toisin määritellä. Keskitettyä tekstiä on hankalaa lukea, jos teksti on yhtään pidempi. Tekstiin voi luoda linkkejä.
Blogikirjoitusnosto - Hyvinvointi
”Tuhannen kilometrin matka”
Alkuvuosi 2019 on tuonut meille Kouvolaan -kuten koko Suomeenkin- monenlaisia hyvinvoinnin haasteita. Huolimatta toimintaympäristöämme riepottelevista monenlaisista myrskyistä ja muutoksista, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vastuu säilyy kunnilla. Haluamme hyvinvoinnin monialaisen työryhmän taholta tuoda tässä blogissa esille Kouvolassa tehtävää hyvinvointityötä sekä siihen liittyviä ajankohtaisia aiheita. Hyvinvoinnin työryhmän jäsenet julkaisevat kirjoituksia kukin vuorollaan. Hyvinvointikoordinaattorina sain aloitusvuoron.
Kirjahyllyterapiaa ja metsäilyä
Hyvinvointi on jokaiselle omanlaistaan. Toiset saavat voimaa ihmisistä ympärillään, jotkut lähtevät luontoon tai tarttuvat kiinnostavaan kirjaan. Toki myös käsillä tekeminen, musiikki ja vaikkapa liikunta tuovat mielihyvää. On hyvä kuunnella itseään. Kaikkien yhteisessä Porukkatalossa keräsimme ihmisten kokemuksia hyvinvoinnin saavuttamisesta ja ylläpitämisestä. Alun perin Porukkatalokin on perustettu vuonna 2017 yhdistysten toimitaloksi lisäämään ja vahvistamaan yhteistyötä ja hyvinvointia.
Mitä pienempi lapsi, sitä suurempi joulu
Jokaisella meillä on lapsuuden jouluista muistomme, jotka kestävät koko elämän ajan. Lapset tarvitsevat turvallista yhdessäoloa – myös jouluna. Toivomme lasten muistavan kutkuttavan ihanan tunteen, joka joulunodotukseen ja varsinaiseen juhlan viettoon liittyy. Tämä onnistuu vain tarjoamalla lapsille turvalliset ja lämminhenkiset lapsuuden joulut.
Yhteystietokorttinosto
Yhteystietoelementtejä voi lisätä tarvittaessa sivulle useampia, jos haluaa otsikoida yhteystietolistoja tarkemmin tai antaa lisätietoja, minkä palvelujen osalta ko. henkilöltä saa tietoa.
Viestintä ja VisitKouvola
Yhteystietonosto
Tähän nostoon on liitetty useampi yhteystieto. Tarkemmat tiedot näkyvät siirtymällä avaamalla plusmerkistä henkilötiedon.
Vainio Tiina
assistenttiKäki Anne
yhteyspäällikköSeppä Minna
Tiedotuspäällikkö