Kuusankosken yhtenäiskoulun rakentaminen alkaa

Kouvolan kaupunki ja Varte Lahti Oy ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen Kuusankosken uuden yhtenäiskoulun rakentamisesta. Rakennustyömaan valmistelevat työt alkavat välittömästi. Naukioon rakennettava noin 500 oppilaan koulu valmistuu kesällä 2028.

Kuusankosken yhtenäiskoulu on yksi viidestä merkittävästä kouluinvestoinnista Kouvolassa 2020-luvulla. Uudisrakennus on osa perusopetuksen kehittämissuunnitelmaa ja palveluverkon uudistamista. Koulu tulee sijoittumaan nykyisen Naukion koulun ja vuonna 2023 valmistuneen Naukion päiväkodin yhteyteen.

Hankkeen urakoitsijaksi valittiin maaliskuussa Varte Lahti Oy. Koulu toteutetaan KVR-urakkana, jossa urakoitsija vastaa sekä suunnittelusta että rakentamisesta. Hankkeen kehitysvaiheessa kaupunki, urakoitsija ja suunnittelijat ovat yhdessä tarkentaneet suunnitelmia ja rakentamisen ratkaisuja. Toteutusvaihe, jossa suunnittelua tarkennetaan edelleen rakentamista varten on käynnistynyt. Urakkasopimuksen allekirjoituksen jälkeen jätetään rakentamista koskeva lupahakemus ja käynnistyvät rakennustyömaan valmistelevat työt eli alueen aitaus, työmaaparakkien siirto paikalle sekä maankaivuutyöt. Varsinainen rakentaminen alkaa joulukuussa rakentamisluvan saatua lainvoiman.

Uusi koulu noin 500 oppilaalle

Kaksikerroksinen, lähes 6 200 bruttoneliömetrin suuruinen yhtenäiskoulu suunnitellaan noin 500 oppilaalle ja noin 90 työntekijälle. Koulussa järjestetään yleisopetusta vuosiluokilla 1–9 ja sinne sijoitetaan myös vaativan erityisen tuen opetus Tähteenkadun koulusta.

Koulurakennus yhdistetään Naukion päiväkotiin yhdyskäytävällä, joka palvelee tulevaisuudessa myös päiväkodin ruokailua. Koulun ja päiväkodin läheisyys tukee joustavan esi- ja alkuopetuksen järjestämistä.

Alakoulu aloittaa yksisarjaisena mutta tilaratkaisu mahdollistaa sen laajenemisen myöhemmin kaksisarjaiseksi.

Uuteen koulurakennukseen ei rakenneta omia liikuntatiloja. Koulun liikunnanopetus hyödyntää läheisen Kuusankosken Urheilutalon tiloja, jotka valmistuvat loppuvuoden aikana, sekä alueen monipuolisia ulkoliikuntamahdollisuuksia Urheilupuistossa.

Uuden koulun tilat mahdollistavat jatkossakin myös kansalaisopiston toiminnan.

Rakennus sovitetaan Naukion ympäristöön

Uudisrakennuksen julkisivuissa käytetään pääsääntöisesti sekä tiilimuurausta että puupintaa, jotta se sopii ympäröivään rakennuskantaan.

Suunnittelussa on kiinnitetty huomiota rakennuksen energiatehokkuuteen ja uusiutumattomien luonnonvarojen käytön vähentämiseen. Rakennus lämpenee kaukolämmöllä, ja suunnittelussa on huomioitu myös mahdollisuus hyödyntää viereisen jäähallin jäähdytyksestä saatavaa lauhdelämpöä.

Uusi koulurakennus ja piha-alue valmistuu kesällä 2028. Koulu otetaan opetuskäyttöön syyslukukauden 2028 alussa. Nykyinen koulurakennus puretaan kesällä 2028, ja sen paikalle rakennetaan pelikenttäalue, joka valmistuu syksyllä 2028.

Lisätietoja:

Kuusankosken yhtenäiskoulu – Kouvolan kaupunki

Rakennuttajapäällikkö Minna Kortesmaa, p. 020 615 9134, minna.kortesmaa@kouvola.fi

Sivun alkuun