Kotipaikka koriskaupungista Kouvolasta
Ville Kaunisto arvostaa Kouvolassa urheilumahdollisuuksia ja kulttuuritarjontaa.
Asuntomessut Kouvolassa olivat yhdessä tekemisen voimannäyte
Asuntomessut Kouvolassa saivat erinomaista näkyvyyttä mediassa ja kiitosta messuvierailta. ”Rakkaudella rakennettu – sydämellä sisustettu” oli osuva markkinointislogan kompaktina ja kohtuullisena pidetylle messualueelle. Talouden osalta asuntomessuhanke toteutui tavoitteiden mukaisesti.
Syyslomaviikoilla ilmainen venekyyti Repoveden kansallispuiston Lapinsalmella – Silta avataan marraskuussa
Lapinsalmen uusi silta Repoveden kansallispuistossa ei valmistu alkuperäisen aikataulun mukaisesti syyslomaviikoille. Metsähallitus järjestää syyslomaviikoille venekuljetuksen Repovedelle korvaamaan Lapinsalmen siltaa. Vesistön yli pääsee kaikkina vuorokauden aikoina myös omin käsivoimin toimivalla Ketunlossilla.
Valkealan monitoimitalon laajuutta tarkasteltava
Valkealaan suunnitteilla olevan monitoimitalon kustannusarvio on kasvanut huomattavasti. Kouvolan kaupungin virkamiesvalmistelussa on tarkasteltu siihen kaavailtuja toimintoja uudelleen. Keskittämällä monitoimintaloon vain kaupungin omia palveluja ja jättämällä Kymsoten perhekeskuspalvelut pois saataisiin noin 1,8 M€ säästöt.
Upseerin päiväkoti palkittiin varhaiskasvatusmessuilla parhaasta ideasta ympäristö-teemassa
Perjantaina 4.10.2019 Finlandia-talossa pidetyillä varhaiskasvatusmessuilla palkittiin parhaita varhaiskasvatusideoita. Kouvolan Korialla sijaitseva Upseerin päiväkoti palkittiin parhaasta ympäristö-teeman ideasta. Piippolan vaarin puutarha -niminen päiväkodin kaupunkiviljelytoiminta toi voiton.
Kuovin uudistunut leikkipuisto kutsuu jälleen leikkiin
Kuovin leikkipuiston odotettu remontti on saatu päätökseen ja uudistunut puisto on auki leikkijöille. Avajaisia vietetään keskiviikkona 9.10.
Xamk selvittää Tehtaanmäen koulun tulevaisuutta
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu tekee Kouvolan kaupungille kartoituksen Tehtaanmäen koulun käyttömahdollisuuksista. Kouvolan perusopetuksen kehittämissuunnitelmassa koulu on suunniteltu lakkautettavaksi. Rakennushistorialliselle, Alvar Aaallon suunnittelemalle koululle halutaan löytää jatkokäyttöä.
Elimäentietä päällystetään uuden teknologian avulla
NCC Industry päällystää parhaillaan uuden teknologian avulla Elimäentietä Anjalassa. Kyse on Suomen ensimmäisestä kuntakohteesta, jossa käytetään hyväksi mallipohjaista jyrsintä- ja …
Rouheutta ja rosoisuutta Kouvolassa
Kouvolan laaja kulttuuritarjonta ja persoonallinen fiilis hurmasivat Kouvolan Teatterin johtajan, Tiina Luhtaniemen.
Asukasillat palveluverkoista käynnistyvät
Kouvolan kaupungin asukasillat palveluverkkouudistuksesta alkavat huomenna. Ensimmäinen tilaisuus pidetään 2.10. Inkeroisissa ja toinen 3.10. Valkealassa klo 17.30 – 20.00.
Pohjois-Euroopan ja Aasian välinen rahtiliikenne vahvassa kasvussa
Mitkä ovat tulevaisuuden näkymät konttijunaliikenteessä? Miten ilmastotekijät huomioidaan kuljetuksissa? Mitkä ovat Railgate Finlandin tulevaisuusnäkymät? Näihin ja moneen muuhun ajankohtaiseen, raidelogistiikkaa …
Kouvola kehittää metsiensä hoitoa ja käytön suunnittelua
Kouvolan kaupunki kehittää metsiensä käytön suunnittelua ja hoitoa. Kaupungin keskusta-alueen metsänhoidon kehittämistyö eli MEIDÄN METSÄT - Kouvolan hoito- ja käyttösuunnitelma taajamametsille on edennyt lautakuntakäsittelyvaiheeseen. Kehittämistoimenpiteiden tavoitteena on nostaa kaupungin luonnonläheistä imagoa ja metsänhoidon toimintatapojen arvostusta sekä parantaa virkistysmahdollisuuksia valikoiduissa kohteissa kaupungin taajamametsissä.