Kaupunki järjestää kuntalaisillan energiansäästöistä 4.10. klo 18 – vastaa myös kyselyyn
Energian hinnan räjähdysmäinen nousu vaikuttaa meihin kaikkiin. Kaupunki järjestää energiansäästöistä kuntalaisillan 4.10. klo 18 kaupungintalon juhlasalissa. Aiheina kotitalouksien varautuminen energiakriisiin, energianeuvonta sekä kaupungin energiansäästöt.
Kaupunki säästää energiaa ja kannustaa myös kuntalaisia energiansäästöön – käytännön kysymyksiin vastaa energianeuvoja
Kaupunki on aloittanut varautumisen energiakriisiin. Energian hinnan räjähdysmäinen nousu pakottaa kaupungin toteuttamaan myös eri tasoisesti kuntalaisten palveluihin vaikuttavia toimenpiteitä. Linjauksista päättää kaupunginhallitus 10.10.
Inkeroisten monitoimitalo etenee kohti urakoitsijan valintaa
Inkeroisten monitoimitalon projekti etenee aikataulussaan, vaikka tällä hetkellä koulun tontilla onkin vielä hiljaista. Kevään ja kesän aikana urakoitsijaehdokkaat ovat osallistuneet kohteen suunnitteluun yhteistyössä monialaisen käyttäjäkunnan edustajien kanssa. Kaupunginhallitus käsittelee esitystä korkeimmat hinta-laatupisteet saaneen urakoitsijan valinnasta ja päättää seuraavaan kehitysvaiheeseen siirtymisestä urakassa.
Hemsö-kiinteistökauppa kaupunginhallituksen käsiteltäväksi
Hemsö Suomi Oy teki keväällä kaupungille tarjouksen useita kiinteistöjä sisältävästä kiinteistösalkusta. Kouvolan kaupunginhallitus hyväksyi 11.4.2022, että Hemsön kanssa solmitaan aiesopimus, jonka tarkoitus on johtaa kiinteistökauppaan. Kaupan yksityiskohdat ovat tarkentuneet ja kaupunginhallitus käsittelee kiinteistökauppaa 12.9.2022 kokouksessaan.
Kaupunki etsii energiansäästökohteita
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on johtanut energian hinnan epävakauteen ja huimaan nousuun. Kouvolan kaupunki on aloittanut varautumisen haasteelliseen talveen ja hakee energiansäästökohteita. Kuntalaiset voivat myös antaa energiansäästövinkkinsä kaupungille.
Kaupunki harkitsee useista kiinteistöistä luopumista
Kouvolan kaupunki on valmis luopumaan useista omistamistaan kiinteistöistä. Hemsö Suomi Oy on tehnyt kaupungille suuntaa antavan tarjouksen useita kiinteistöjä sisältävästä …
Inkeroisten monitoimitalon rakentajaurakoitsijan valinta etenee
Tarjouskilpailuun osallistui kolme valtakunnallista toimijaa. Lopullinen valinta tehdään työpajoja sisältävän neuvotteluprosessin jälkeen. Inkeroisten monitoimitalo toteutetaan yhteistoiminnallisena kokonaisvastuuhankkeena, jossa urakoitsija sekä suunnittelee että myös suorittaa varsinaisen rakennustyön.
Jäähallien energiankulutus kuriin
Kouvolan kaupungilla on kiinnitetty huomiota isojen kiinteistöjen energiatehokkuuteen. Automaatiojärjestelmän ja LVI-ohjausprosessien uudelleen ohjelmointi Kouvolan jäähallissa on vähentänyt kaukolämmön kulutusta lähes puolella. Kylmätekniikkakontin vaihto Valkealan jäähallissa on tuonut peräti 75% vähennyksen maakaasun tarpeeseen.
Inkeroisten monitoimitalo toteutetaan uudella mallilla – urakkakilpailun valmistelu käynnissä
Inkeroisten monitoimitalon suunnittelu on edennyt vaiheeseen, jossa valmistellaan tarjouskilpailua rakentajaurakoitsijoiden valintaa varten. Monitoimitaloon yhdistetään Inkeroisten yhteiskoulu sekä Anjalan ja Tehtaanmäen koulut, Myllykoski – Inkeroinen alueen erityisen tuen osaamiskeskus pienryhmineen, päiväkoti, sekä tilat kirjastolle ja nuorisopalveluille.
Inkeroisten monitoimitalon hankesuunnitelmaa päivitetään
Inkeroisten monitoimitalon hankesuunnitelmaa on päivitetty, minkä vuoksi se viedään uudelleen kasvatus- ja opetuslautakunnan käsiteltäväksi 6.10.2021. Isoin muutos alkuperäiseen hankesuunnitelmaan on, että nyt koko uudisrakennus rakennetaan pysyväksi, yhtenäiseksi tilaksi, eikä väliaikaisia 5-10 vuoden päästä luovutettavia tiloja hankita tai rakenneta. Myös liikuntasalin kokoa kasvatetaan alkuperäisestä. Tavoitteena on rakentaa kaikkia kuntalaisia palveleva monitoimitalo, joka tukee nykyaikaista opetusta.
Sarkolan uuden koulun julkisivuun etsitään taideteosta kaikille avoimen ideakilpailun kautta
Kouvolan kaupunki etsii ideakilpailulla teosta Sarkolan koulun julkisivuseinälle. Kaikille kouvolalaisille avoimen kilpailun voittaja pääsee työstämään ideasta myös logoa koululle. Taideteos toteutetaan rakentamisen yhteydessä loppuvuoden aikana.
Tulipalossa vaurioitunut Valkealan entinen sairaala on asetettu käyttökieltoon
Kouvolan kaupungin rakennusvalvontapäällikkö Risto Mikkola on asettanut tulipalossa vaurioituneen Valkealan entisen sairaalan käyttökieltoon. Käyttökielto astuu voimaan heti .