Kouvolan laajassa leikkipaikkojen verkostossa on tarvetta kehittää, säilyttää ja poistaa
Tuoreen leikkipaikkaselvityksen perusteella Kouvolan nykyisestä 141 leikkipaikasta ehdotetaan kunnostettavaksi 59 ja 49 säilytettävän sellaisenaan. Kunnostustöiden hinta on se, että leikkipaikoista esitetään poistettavaksi noin joka viides. Leikkipaikkojen määrä suhteessa asukaslukuun on Kouvolassa vertailukuntiin nähden korkea mutta osassa leikkipaikoista laatu ei vastaa odotuksia.
Kouvolalaisia päiväkoteja palkittiin ympäristötyöstä Vihreällä lipulla
Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi on myöntänyt Jaakonpuiston, Sippolan ja Vuokkolan päiväkodeille Vihreän lipun osoitukseksi suunnitelmallisesta ja korkeatasoisesta ympäristökasvatustyöstä.
Kouvolan lukioverkkoa kartoitetaan osana palveluverkkoselvitystä
Kouvolan tulevaa lukioverkkoa kartoitetaan. Kouvolan kaupunginhallitus on linjannut, että osana talouden tasapainottamista esitetään palveluverkkotarkastelua, johon sisältyy myös lukiot. Verkkotarkastelu tehdään elokuun loppuun mennessä.
Yhteislyseon uudeksi rehtoriksi valittiin Sanna Liljeqvist
Kouvolan yhteislyseon rehtoriksi 1.8.2019 alkaen on valittu filosofian maisteri Sanna Liljeqvist. Hänen katsottiin hakemukseen, ennakkotehtävään, haastatteluun ja henkilöarviointiin perustuvan kokonaisarvioinnin …
Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tulevaisuudesta uusi suunnitelma
Kouluverkko uudistuu mutta oppimisen ja koulunkäynnin tuki järjestetään tulevaisuudessakin aina lapsen edun mukaisesti. Visio tuen järjestämisestä sekä periaatteet ja muodot sen toteuttamiseksi käytännössä on linjattu tekeillä olevaan perusopetuksen kehittämisen toteuttamissuunnitelmaan.
Lukiomatematiikkaan valmistava kesäkurssi 2019
Kipuillaanko kotona matematiikan kanssa, tai arveluttaako pitkä matematiikka? Kouvolassa 3.-7.6.2019 ja 1.-2.8.2019 järjestettävälle LMVKK:lle (Lukiomatematiikkaan valmistavalle kesäkurssille) pääsee vielä mukaan, ota mahdollisuudesta koppi. LMVKK remontoi matematiikkaosaamisesi!
Kouvolassa pääsee ensi syksynäkin ruotsinkieliseen kielikylpyyn
Kouvolassa järjestetään ensi syksystä alkaen jälleen ruotsinkielinen kielikylpy lapsille. 3-5-vuotiaille tarkoitettu Lekis-kerho on saanut tänään Opetushallitukselta 8 000 euron rahoituksen.
Kuovin leikkipuisto saneerataan vuoden 2019 aikana
Puistoalue on suljettuna ja sen toiminnot siirrettynä väistötiloihin 11.4.- 30.9.2019. Rakennustöiden aikana ei aidatulle työmaa-alueelle ja asennettuihin leikkivälineisiin saa mennä turvallisuussyistä ennen kuin alue on valmistunut ja avattu käyttäjille.
Perusopetuksen kehittäminen etenee
Kouvolan perusopetuksen kehittäminen jatkuu. Kehittämistyöhön valjastetaan mukaan koulut sekä alueen moniammatilliset toimijat perhekeskusalueittain. Koulurakennusten kuntoa kartoitetaan parhaillaan.
Merkittävä investointiavustus Ankkapurhan kivinavetan saneeraukseen
Nuorisokeskus Anjalan käyttöön tuleva, entisen kivinavetan korjausurakka on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä yli miljoonan euron avustuspäätöksen. Viime vuoden lopussa alkaneet korjaus- ja rakennustyöt saadaan alustavan arvion mukaan valmiiksi lokakuussa.
Yhteistyökumppaniksi Valkealan alueen palveluseteli-päiväkodiksi on valittu yhdistyspohjainen Svenska Lekskolan i Norra Kymmenedalen
Svenska lekskolan i norra Kymmenedalen Valkealan päiväkoti olisi suomenkielinen päiväkoti, jossa painotettaisiin kielirikasteista varhaiskasvatusta. Yhdistyksen päiväkodeissa on varahenkilöjärjestelmä henkilöstön äkillisiin poissaoloihin ja lapsen tarpeisiin vastataan toiminnanrakenteita muokkaamalla. Yhdistys sitoutuu palveluseteisääntökirjan vaatimuksiin ja suosituksiin.
Remontit sulkevat Kuovin ja Puutarhurinkadun perhepuistot kevään ja kesän ajaksi – sulkemisaikana korvaavaa toimintaa lapsiperheille
Kuovin leikkipuiston odotettu remontti alkaa huhtikuussa. Puistoalue suljetaan kesäksi 11.4.–30.9.2019. Remontin myötä Lehtomäessä sijaitseva suosittu leikkipuisto saa ansaitun kasvojen kohotuksen. …