Palvelu: Elinvoima

Kouvolan kaupunki rakentaa joustavia työllisyyspalveluja

TE-palvelut siirtyvät kuntien ja kaupunkien hoidettaviksi vuoden 2025 alusta. Kouvolan kaupunki valmistautuu jo uudistukseen. Työllisyyspalveluista halutaan rakentaa mahdollisimman joustavat. Tähän kannustaa myös niukkeneva rahoitus. Tämänhetkisten laskelmien mukaan työllisyyspalveluiden rahoitus pienenee Kouvolassa 1,9 miljoonalla eurolla eli noin 24 %:lla työvoimapalveluiden vuoden 2022 talousarviotasoon verrattuna.

Rohe suunnittelee LNG-tankkausasemaa Teholaan

Rohe Solutions Oy suunnittelee kaasun tankkausaseman rakentamista Kouvolaan. Se on varannut sitä varten Teholan alueelta 6 769 m2 tontin (Tehontie 18a). Päätös tontin varaamisesta merkitään tiedoksi teknisen lautakunnan kokouksessa 28.6.2022.

RR-terminaali valmistuu tänä vuonna

Kouvolan logistiikkakeskus laajenee, kun yhdistetyt kuljetukset mahdollistava Kouvola RRT rautatie- ja maantieterminaali valmistuu vuoden loppuun mennessä. Suomen ensimmäinen sisämaan kuivasatama vahvistaa Kouvolan roolia kansallisen ja kansainvälisen rahtiliikenteen keskuksena.

Kullasvaara-Tykkimäki osayleiskaava tekniseen lautakuntaan

Kullasvaara-Tykkimäki osayleiskaava on edennyt hyväksymiskäsittelyyn. Se oli julkisesti nähtävillä 11.11.-22.12.2021, jolloin siitä saatiin lausuntoja viranomaisilta ja alueen toimijoilta sekä muistutuksia muilta osallisilta kuten maanomistajilta ja asukkailta. Tekninen lautakunta käsittelee asiaa 17.5.2022 kokouksessaan.

Sivun alkuun