Asemakaavojen hyväksymiskäytännöt sujuvammaksi
Tekniselle lautakunnalle esitetään asemakaavojen hyväksymiskäytäntöjen tarkentamista teknisen lautakunnan ja kaupunginvaltuuston välillä. Tavoitteena on kaavaprosessien sujuvoittaminen sekä nopeuttaminen, jotta rakentaminen olisi Kouvolassa helpompaa.
Kaupunki tukee yrittäjyyttä investointeja ja hankintoja aikaistamalla
Kouvolan kaupunki pyrkii osaltaan poikkeusolojen aikana tukemaan yrittäjyyttä ja aikaistamaan kaupungin investointeja ja hankintoja. Tavoitteena on, ettei kuntien rakentamista päästetä hyytymään koronaviruskriisissä. Tekniselle lautakunnalle esitetään, että kärkihankkeista tänä vuonna käyttämättä jäävillä määrärahoilla ja saatavilla rahoitusosuuksilla rahoitetaan kaupungin muita investointeja.
Siisti Siti 2020 on yksilö- tai perhelaji
Yhteisöllinen Siisti Siti -tapahtuma on vuonna 2020 yksilölaji koronaviruspandemian johdosta. Siisteilyn lomassa voi pelata roskabingoa, osallistua some-arvontaan tai vaikka harrastaa ploggingia. Äitienpäivälahjana voi antaa Siisti Siti –lahjakortin.
Kouvolan vappuvinkit ikimuistoiseen, erilaiseen vappuun
Koronatilanteesta johtuvat kokoontumisrajoitukset koskevat meitä kaikkia, myös vappuna. Kouvolan kaupungin ja Kaakkois-Suomen poliisin ohjeet kaikille juhlijoille ovat: pysy kotona, vietä #virtuaalivappu ja vältä lähikontakteja kodin ulkopuolella.
Kymenlaakson kulttuuriympäristöpalkinto Nutikka
Kymenlaakson kulttuuriympäristöpalkinto, Nutikka, jaetaan tänä vuonna neljättä kertaa palkinnon historiassa! Nyt etsitään ehdokkaita palkinnonsaajaksi. Kerro oma ehdotuksesi!
Muutoksia Tekniikka- ja ympäristötalon asiakaspalveluun 5.5.2020 alkaen
Asuminen ja ympäristö –toimialan asiakkaita palvellaan normaalisti sähköpostitse ja puhelimitse sekä tarvittaessa myös Skype ja Teams -kokousvälineiden avulla. Toimiala palvelee etänä asiakkaita läpi kesän, ja vuoden alussa suunniteltua kolmen viikon katkosta lupien käsittelyssä ei ole.
Sakaristonmäen kaavamuutosta esitellään etäasukastilaisuudessa
Luonnos Sakaristonmäen asemakaavamuutoksesta on nähtävillä kommentointia varten 4.5. asti. Keskiviikkona 29.4. on hyvä mahdollisuus kuulla tarkemmin nähtävillä olevasta suunnitelmaluonnoksesta ja sen taustoista. Etäyhteydellä järjestettävään asukastilaisuuteen voi osallistua verkkoyhteydellä.
Tarkkaa maanpintamallia kasvillisuutta, rakennusten kattoja ja kiinteitä kohteita laserkeilaamalla
Kouvolan kolmiulotteinen kaupunkimalli täydentyy, kun keskustan lisäksi myös sen etelä- ja pohjoispuolisia osia laserkeilataan. Toukokuun alkupuolella helikopterista tehtävä keilaus tuottaa mittatarkkaa aineistoa viranomaisten suunnittelutarpeisiin.
Repoveden kansallispuistoon kannattaa lähteä Tervajärven tai Saarijärven sisääntulojen kautta
Koronaepidemian hillitseminen on vaikuttanut retkeilyyn ja suosituksiin. Repoveden kansallispuiston reiteille kannattaa ruuhkien välttämiseksi lähteä Tervajärven tai Saarijärven pysäköintialueilta. Lapinsalmen pysäköintialueella ja sen lähireiteillä on vilkasta varsinkin viikonloppuisin. Suositun Ketunlenkin varrella sijaitseva Ketunlossi saadaan käyttöön vapun jälkeen.
Muutoksia asiakaspalvelussa Tekniikka- ja ympäristötalolla 1.4. alkaen
Tekniikka- ja ympäristötalolla asiakaspalvelua annetaan puhelimitse, sähköpostitse ja ajanvarauksella. Uudet, nähtäville tulevat kaava-asiat ja yleisten alueiden suunnitelmat asetetaan jatkossa nähtäville vain verkkosivuille.
Earth Hour 28.3.2020 on maailman suurin kynttiläillallinen
Kouvolan kaupunki osallistuu Earth Hour -ilmastotapahtumaan 28.3.2020. Earth Hourin kynttiläillallisteema sopii tähän hetkeen hyvin. Ole mukana!
Ulkoile puistoissa ja luonnossa, mutta muista turvaväli
Tietyt Kouvolan kaupungin suositut leikkipaikat, luontopolut, kuntoportaat ja nuotiopaikat ovat paikoin ruuhkaisia, kun kouvolalaiset ulkoilevat nyt paljon. Leikki- ja ulkoilupaikkoja voi käyttää, mutta viranomaisohjeistuksia tulee noudattaa. Vanhempien vastuulla on ohjeistaa lapsia ja nuoria toimimaan annettujen ohjeiden mukaisesti sekä valvoa ohjeiden noudattamista.