Ulkoile puistoissa ja luonnossa, mutta muista turvaväli

Tietyt Kouvolan kaupungin suositut leikkipaikat, luontopolut, kuntoportaat ja nuotiopaikat ovat paikoin ruuhkaisia, kun kouvolalaiset ulkoilevat nyt paljon. Leikki- ja ulkoilupaikkoja voi käyttää, mutta viranomaisohjeistuksia tulee noudattaa. Vanhempien vastuulla on ohjeistaa lapsia ja nuoria toimimaan annettujen ohjeiden mukaisesti sekä valvoa ohjeiden noudattamista.

– Ulkoilkaa ja liikkukaa, mutta noudattakaa tervettä varovaisuutta. Kanssaliikkujiin tulee pitää 2-3 metrin etäisyys ja muun muassa noudattaa hyvää yskimishygieniaa: aivastetaan kyynärtaipeisiin, ei käsiin, Kouvolan kaupungin liikunta- ja kulttuurijohtaja Vesa Toikka sanoo. 

Ulkoilu karanteenin aikana 

Ulkomailta palatessa on noudatettava karanteenia ja riittävää varovaisuutta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeiden mukaan kaikkien ulkomailta tulevien, Suomeen palaavien suomalaisten on vältettävä liikkumista kodin ulkopuolella 14 vuorokauden ajan. Karanteenissa olevan henkilön pitää välttää lähikontaktia perheen ulkopuolisiin ihmisiin. Ulos voi mennä, jos ei mene muiden ihmisten lähelle. Tällöin on erityisen tarkasti vältettävä suosittuja ulkoilupaikkoja. 

Lisätietoja: 

Liikunta- ja kulttuurijohtaja Vesa Toikka, puh. 020 615 3831, vesa.toikka(a)kouvola.fi 

Tekninen johtaja Hannu Tylli, puh. 020 615 8570, hannu.tylli(a)kouvola.fi

THL:n usein kysyttyä Koronaviruksesta -sivut

Sivun alkuun