Ajankohtaista

Osavuosikatsaus 1–4/2024 – Tiukkaa taloudenpitoa tarvitaan edelleen 

Kaupungin vuoden 2024 tilikauden alijäämäksi arvioidaan muodostuvan noin -11,1 milj. euroa. Se on noin 800 000 enemmän, kuin talousarviossa on ennakoitu. Kaupunginhallitus käsittelee osavuosikatsausta kokouksessaan 3.6.2024, jonka jälkeen se etenee valtuuston käsittelyyn.

Kevätlukukausi päättyy jälleen Suvivirren soidessa

Lukuvuosi päättyy kouluissa perinteisin menoin lauantaina 1.6.2024. Lähes 700 opiskelijaa valmistuu Kouvolassa ammattiin tai päättää lukio-opinnot valkolakkiin. Koulun päättäneille ja muille perusopetuksen oppilaille jaetaan tänä keväänä stipendejä yhteensä noin 30 000 eurolla.

Käyrälammen uimarannan ja puiston rakentaminen on vauhdissa

Käyrälammen etelärannan kehittäminen houkuttelevaksi virkistys- ja matkailukeitaaksi näkyy rakennustyömaana loppusyksyyn asti. Urakka edistyy vaiheittain siten, että Käyrälammella voi nauttia kesästä rakentamisesta huolimatta.

Taidepömpelit tulevat taas!

Töhryjen peittämien jakokaappien ja muuntamoiden tuunaus taiteella on jo perinne Kouvolassa. Myös kesällä 2024 kaupunkikuvaan ilmestyy uusia teoksia kaupunkilaisten löydettäväksi ja ihailtavaksi.

Juhlitaan koulujen päättymistä rauhallisesti

Nuoriso-ohjaajat, poliisi sekä muut nuorten parissa toimivat jalkautuvat lauantaina 1.6. koulujen päättäjäispäivän iltana eri puolille Kouvolaa. Maksuttomassa, päihteettömässä ja ikärajattomassa School´s Out tapahtumassa Tykkimäessä on nuoriso-ohjaajien mukana liikkuvan nuorisotyön auto NuPAKU sekä nuorisovaltuustolaisia.

Yritystonteissa uinuvat uudet työpaikat

Kaupungin panostus yritystontteihin on tehokkain tapa lisätä paikkakunnan elinvoimaa. Kun tonttireservi on mahdollisimman suuri, se mahdollistaa uusien yritysten sijoittumisen Kouvolaan.

Sivun alkuun