Koronatestejä jaetaan Kouvolassa koululaisille ja toisen asteen opiskelijoille
50000 kotitestiä jaetaan Kouvolassa koulujen kautta. Testit on tarkoitettu oireisten testaukseen kotona. Koulut eivät kerää testituloksia.
Toisen asteen yhteishaku alkaa tiistaina – Kouvolassa on monipuoliset mahdollisuudet kouluttautua
Peruskoulunsa päättävät nuoret hakevat toisen asteen opintoihin yhteishaussa, joka alkaa tiistaina 22.2.2022. Kouvolassa on tällä hetkellä 845 yhdeksäsluokkalaista, joista suurin osa saa keväällä perusopetuksensa päätökseen.
Talvilomalla pelataan, leivotaan, lasketaan mäkeä ja vietetään aikaa kavereiden ja perheen kanssa
Kouvolan kaupungin palveluissa on mietitty monipuolista tekemistä kaikille talvilomaa viikolla 9 viettäville.
Haku Kouvolan Urheiluakatemiaan lukuvuodelle 2022-2023 on alkanut
Akatemiaan voivat ensisijaisesti hakea keväällä 2022 peruskoulunsa päättävät kaikkien lajien urheilijat.
Ohjaamoviikon teemana on nuorten hyvinvointi
Valtakunnallinen Ohjaamoviikko käynnistyi tänään ja kestää perjantaihin saakka Ohjaamoviikon tarkoituksena on levittää tietoa Ohjaamoista ja sitä kautta auttaa 16–29-vuotiaita nuoria kohti koulutusta, työelämää ja mielekästä arkea.
Urheilulukio suunnitteilla Kouvolaan
Kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 26.1.2022 esitellään hanke, jonka tavoitteena on yrittäjyyteen ja kansainvälisyyteen painottavan urheilulukion saaminen Kouvolaan. Urheilulukiolla olisi toteutuessaan merkittävä vaikutus kaupungin elinvoimaan ja kilpailukykyyn ja se auttaisi säilyttämään lukiokoulutuksen vetovoimaisuuden tulevaisuudessa.
Uudella digisuunnitelmalla on tärkeä rooli kouvolalaisen lapsen, nuoren ja aikuisen elämässä
Kouvolassa on laadittu uusi digiosaamisen suunnitelma takaamaan riittävä osaaminen eri ikäisille oppijoille. Digitaidot ovat kaiken ikäisille tarkoitettuja arjen perustaitoja, jotka oikein käytettynä lisäävät hyvinvointia, osallisuuden ja vaikuttamisen tunnetta. Ne eivät ole enää tulevaisuustaitoja, vaan kansalaistaitoja jo nyt.
Perusopetus ja lukio aloittavat lähiopetuksessa 10.1.2022
Kouvolan kaupungin perusopetus ja lukio aloittavat kevätlukukauden lähiopetuksessa. Maskin käyttöä suositellaan 4-luokkalaisista oppilaista lähtien.
Koululaisille ja muille joululomalaisille riittää tekemistä Kouvolassa
Joululomalla on aikaa ulkoilla, urheilla, tavata kavereita, lukea tai tutustua vaikkapa kaupungin kulttuuritarjontaa – koronasuositukset ja -rajoitukset tietysti huomioiden. Joululomaa viettäville lapsille, nuorille ja lapsiperheille on Kouvolassa tarjolla paljon tekemistä.
Pirjo Piiroinen luotsaamaan Kouvolan perus- ja lukio-opetusta
Kasvun tuen päällikkönä toiminut KM Pirjo Piiroinen valittiin Kouvolan uudeksi opetuspalvelupäälliköksi joulukuun alussa. Uusi pesti on Piiroiselle tuttu, sillä hän on tehnyt opetuspalvelupäällikön viransijaisuutta huhtikuusta alkaen.
KSAO:n rehtori Timo Ollille ansioristi
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE on myöntänyt KSAOn rehtori Timo Ollille ammatillisen koulutuksen kultaisen ansioristin toiminnasta ammatillisen koulutuksen hyväksi.
Nuorten häiriökäyttäytymiseen reagoidaan monen toimijan voimin
Kouvolassa on syksyn aikana uutisoitu nuorten häiriökäyttäytymisestä eri puolilla kaupunkia. On rikottu paikkoja, sotkettu ja töhritty, ajeltu yöaikaan äänekkäästi mopoilla ja aiheutettu vaaraa omatekoisilla pullopommeilla. Ongelmat ovat tiedossa, ja niihin reagoidaan. Tilanne on toistaiseksi rauhoittunut. Lopulta vain pieni osa nuorista aiheuttaa häiriötä ja ilkivaltaa.