Sarkolan uuden koulun julkisivuun etsitään taideteosta kaikille avoimen ideakilpailun kautta
Kouvolan kaupunki etsii ideakilpailulla teosta Sarkolan koulun julkisivuseinälle. Kaikille kouvolalaisille avoimen kilpailun voittaja pääsee työstämään ideasta myös logoa koululle. Taideteos toteutetaan rakentamisen yhteydessä loppuvuoden aikana.
Niinistön koulussa korona-altistus
Niinistön koulussa Valkealassa on todettu Kymsoten toimesta korona-altistus, jossa koronavirukseen sairastunut henkilö on altistanut muita tartunnalle. Altistuneita on 28 oppilasta sekä kolme henkilökunnan jäsentä.
Kouluvuosi käynnistyy Kouvolassa
Koulujen syyslukukausi on Kouvolassa pyörähtänyt jälleen käyntiin. Peruskoulut ja lukiot aloittavat lukuvuotensa tiistaina 10. elokuuta, KSAO:n lukuvuosi käynnistyi jo maanantaina 2.8. Toisen asteen opiskelijat ovat nyt ensimmäistä kertaa oppivelvollisuuden piirissä.
Kouvolan kaupunki muistuttaa vanhempia liikenneturvallisuudesta kouluvuoden alkaessa – Turvallisin vaihtoehto on saattaa lapsi kävellen tai pyöräillen kouluun
Autoliikenne aiheuttaa helposti vaaratilanteita koulun alueella, Sarkolan koulun rehtori sanoo. Moni koulu aloittaa vuotensa rakennustöiden vuoksi poikkeusoloissa.
Liikennejärjestelyt muuttuvat Valkealan yläkoululla ja Kirkonkylän koululla
Monitoimitalon rakennustyömaan ja väistötiloihin siirtymisen vuoksi esimerkiksi saattoliikenne ohjataan kouluilla uuteen paikkaan.
Alkavan lukuvuoden 2021-2022 kuljetustiedot on julkaistu – Kehitystyön tuloksena kaupunki aikaisti tietojen julkaisua
Viime lukuvuoden aikana kaupungilla on ollut käynnissä koulukuljetusprosessin kehittämistyö. Keskeisiä huoltajalle näkyviä muutoksia on esimerkiksi kuljetusten ennakkotietojen julkaiseminen kesäkuussa.
Valkealan monitoimitalon työmaa käynnistyy vähitellen
Ennen kuin varsinaisen uudisrakennuksen rakentaminen alkaa, puretaan Valkealan yläkoulusta osa. Runko alkaa nousta syksyllä.
Oppivelvollisuus laajenee
Lukukautensa kesäkuussa päättäneet ysit saavat syksyllä maksuttomat kirjat ja bussikyydit, mutta myös velvollisuuden opiskella. Jos opiskelupaikkaa ei yhteishaussa tullut, nuoren tulee olla yhteydessä yläkoulunsa opoon. Ohjaamossa Nupa-talolla on myöhemmin kesällä tavattavissa kesämaanantaisin päivystävä opo.
Kaupunki allekirjoitti sopimukset Valkealan monitoimitalon rakentamisesta ja rahoituksesta
Kouvolan kaupunki on allekirjoittanut 4.6.2021 sopimuksen YIT Suomi Oy:n kanssa uuden Valkealan monitoimitalon rakentamisesta elinkaarimallilla. Samassa yhteydessä allekirjoitettiin myös rakentamisen rahoitusta koskeva kiinteistöleasing -sopimus.
Kouvolan liikennepuisto sai lahjoituksena kaksi uutta polkuautoa
Kouvolan VPK on lahjoittanut liikennepuistoon kaksi palokuntateemaista polkuautoa. Tiistaina luovutetut autot tulivat heti ahkeraan käyttöön ja sopivat painorajoiltaan myös nuorille ja aikuisille. Kouvolan liikennepuistossa liikennesääntöjä ja turvallista liikkumista voi harjoitella 46 autolla ohjaajien opastuksessa.
Keskustan uusi yhtenäiskoulu rakennetaan Marjoniemeen, suunnittelu alkaa kesällä – Lautakunta päätti koulun sijainnista keskiviikkona
Keskustan uuteen yhtenäiskouluun sijoittuvat nykyisten Urheilupuiston, Kouvolan yhteiskoulun sekä Kaunisnurmen koulun oppilaat sekä erityisen vaativan tuen opetus koko kaupungista. Lautakunta valitsi Vesa Toikan uudeksi kasvatus- ja opetusjohtajaksi.
Kouvolan varhaiskasvatus palkittiin jälleen laadukkaasta ympäristökasvatuksesta
Jaakonpuiston päiväkodille on myönnetty valtakunnallinen vuoden Vihreä lippu -toimija tunnustus. Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi ja Vihreä lippu -toimikunta nosti lisäksi Vuokkolan ja Norlandia Palokankaan päiväkodit kestävälle Vihreä lippu -tasolle erityistunnustuksena vakiintuneesta ja pitkäjänteisestä toiminnasta. Kyseessä on Suomen suurin kestävän kehityksen ohjelma ja sertifikaatti kasvatusalalle.