Auramaa-yhtiöt kehittää Kouvolan toimintojaan
Auramaa-yhtiöt suunnittelee toimintojensa laajentamista Kouvolassa. Kaupungin tekninen lautakunta käsittelee Teholassa sijaitsevan tontin varausta 31.5.
Kouvolan rautatie- ja maantieterminaali valmistuu tänä vuonna – terminaaliraiteet lähes valmiit
Kouvola laajentaa logistiikka-alueitaan rakentamalla uutta, yhdistetyt kuljetukset mahdollistavaa Kouvola RRT rautatie- ja maantieterminaalia. Suomen ensimmäinen sisämaan kuivasatama korostaa Kouvolan roolia kansallisen ja kansainvälisen rahtiliikenteen keskuksena. RRT-hanke on edennyt suunnitellussa aikataulussa sekä budjetissa. Pitkät terminaaliraiteet ovat valmistumassa.
Kullasvaara-Tykkimäki osayleiskaava tekniseen lautakuntaan
Kullasvaara-Tykkimäki osayleiskaava on edennyt hyväksymiskäsittelyyn. Se oli julkisesti nähtävillä 11.11.-22.12.2021, jolloin siitä saatiin lausuntoja viranomaisilta ja alueen toimijoilta sekä muistutuksia muilta osallisilta kuten maanomistajilta ja asukkailta. Tekninen lautakunta käsittelee asiaa 17.5.2022 kokouksessaan.
Kaupunki vuokraa Väylävirastolta RR-terminaalin laiturialueen
Tekninen lautakunta käsittelee 25.1. kokouksessaan kaupungin ja Väyläviraston välistä maanvuokrasopimusta. Kaupunki vuokraa Väylältä 1,69 hehtaarin rautatiealueen RR-terminaalista. Aluetta tullaan käyttämään terminaalin lastaus- ja purkualueena sekä muihin logistiikkatarkoituksiin.
RRT tuo lisäarvoa logistiikkaan
RRT tuo lisäarvoa logistiikkaan uuden palvelukonseptin ja kustannus- ja volyymitehokkuuden muodossa. Suomessakin suuntaus on kasvattaa tavarajunien kokoa ja kuljetuskapasiteettia. Junakoot ovat kasvaneet ja ensimmäinen kilometrin juna on jo nähty.
Kouvolan rautatie- ja maantieterminaalista rakennettu 80 %
Ensi vuonna Kouvolaan valmistuva 42 hehtaarin Kouvola RRT on Suomen ensimmäinen kuivasatama. Terminaaliin tulee Suomen pisimmät 1,100m lastausraiteet, joille voi ajaa sähköveturilla. Junia ei tarvitse pilkkoa lastausta varten, joten se on kustannustehokasta ja nopeaa. Terminaalista on jo valmiina 80 prosenttia ja ensi keväänä alkaa Suomen mittavin asfaltointiurakka, kun terminaalikenttä päällystetään.
Kouvolan kaupungin yrityspalkinto Tarvike-Aholalle
Kouvolan kaupungin vuoden yrityspalkinnon saa raskaan kaluston varaosien erikoisliike Tarvike-Ahola Oy ja yrittäjät Marko Turunen ja Pekka Turunen. Vuonna 1995 perustettu yritys työllistää 24 henkilöä. Myös Kymenlaakson maakunnallisten yrittäjäpalkintojen saajat on valittu. Kymen Yrittäjien vuoden 2021 maakunnallisen yrittäjäpalkinnon saa Elementit-E Oy ja yrittäjä, rakennusneuvos Veli Hyyryläinen.
Edunvalvontasuunnitelma kaupunginhallitukseen – tavoitteena edunvalvonnan kiteyttäminen ja tehostaminen
Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee 22.11. kaupungin ensimmäistä edunvalvontasuunnitelmaa. Tarve edunvalvonnan tehostamiseen on tunnistettu ja nyt halutaan luoda suunnitelma keskeisimmistä edunvalvontakohteista. Isoiksi teemoiksi on määritelty Yritykset, työpaikat ja osaaminen, Liikenneväylät ja maankäyttö sekä Hyvinvointi. Läpileikkaavana teemana on vihreä siirtymä.
Kullasvaara-Tykkimäki osayleiskaavaehdotus nähtävillä
Kullasvaara-Tykkimäki osayleiskaavaehdotus on julkisesti nähtävillä 11.11.-22.12. Ehdotuksesta järjestetään avoin esittelytilaisuus verkossa 24.11. klo 16.30-18.00. Osayleiskaavassa on esitetty maankäyttöratkaisu liikennejärjestelmineen Tykkimäki-Häkämäki väliselle alueelle. Karjalankadun ja valtatien 6 risteykseen on osoitettu uusi eritasoliittymä.
Akselipainot kasvavat Kaakkois-Suomessa
Kaakkois-Suomi on rataliikenteessä erityisasemassa useassakin mielessä. Pitkät, yli kilometrin pituiset junat voivat liikkua vain kaakossa. Kuljetusvolyymien kannalta yhtä merkittävää on radan sallitun akselipainon nostaminen 25 tonniin.
Kouvola RRT:n laiturirakenteita valetaan jo
Kouvola RRT:n rakentaminen etenee hyvää vauhtia. Terminaalin ytimen, yli kilometrin pituisen lastauslaiturialueen rakentaminen on aloitettu. Tavoitteena on, että laiturin teräsbetoninen reuna ja terminaalialueen rakennekerrokset saadaan tehtyä vielä kuluvan vuoden aikana. Alueen asfaltointi, valaistus ja aitaukset portteineen ajoittuvat vuodelle 2022.