Toisen asteen yhteishaku alkaa tiistaina – Kouvolassa on monipuoliset mahdollisuudet kouluttautua
Peruskoulunsa päättävät nuoret hakevat toisen asteen opintoihin yhteishaussa, joka alkaa tiistaina 22.2.2022. Kouvolassa on tällä hetkellä 845 yhdeksäsluokkalaista, joista suurin osa saa keväällä perusopetuksensa päätökseen.
Talvilomalla pelataan, leivotaan, lasketaan mäkeä ja vietetään aikaa kavereiden ja perheen kanssa
Kouvolan kaupungin palveluissa on mietitty monipuolista tekemistä kaikille talvilomaa viikolla 9 viettäville.
Haku Kouvolan Urheiluakatemiaan lukuvuodelle 2022-2023 on alkanut
Akatemiaan voivat ensisijaisesti hakea keväällä 2022 peruskoulunsa päättävät kaikkien lajien urheilijat.
Ystävänpäivän ja kaupunkiviljelyn ilosanomaa Upseerin päiväkodilta kirjalahjoituksen muodossa
Ympäristökasvatustyöstä tunnustusta saanut Upseerin päiväkoti jakaa ympäristökasvatuksen iloa, innostusta ja mahdollisuuksia myös muille. Ystävänpäivänä kunniaksi päiväkoti lahjoitti Piippolan vaarin puutarha -nimisen satu- ja e-kirjan Kouvolan kaupungin varhaiskasvatuksen yksiköille, perusopetuksen 1-2 –luokille ja muille toimijoille Kouvolan alueella.
Ohjaamoviikon teemana on nuorten hyvinvointi
Valtakunnallinen Ohjaamoviikko käynnistyi tänään ja kestää perjantaihin saakka Ohjaamoviikon tarkoituksena on levittää tietoa Ohjaamoista ja sitä kautta auttaa 16–29-vuotiaita nuoria kohti koulutusta, työelämää ja mielekästä arkea.
Inkeroisten monitoimitalo toteutetaan uudella mallilla – urakkakilpailun valmistelu käynnissä
Inkeroisten monitoimitalon suunnittelu on edennyt vaiheeseen, jossa valmistellaan tarjouskilpailua rakentajaurakoitsijoiden valintaa varten. Monitoimitaloon yhdistetään Inkeroisten yhteiskoulu sekä Anjalan ja Tehtaanmäen koulut, Myllykoski – Inkeroinen alueen erityisen tuen osaamiskeskus pienryhmineen, päiväkoti, sekä tilat kirjastolle ja nuorisopalveluille.
Lasten kulttuuriviikoilla juhlitaan lastenkulttuuria turvallisesti ja ilmaiseksi
Lasten kulttuuriviikot käynnistyvät Kouvolassa 6.2. jo 40. kerran. Helmikuussa kolmen viikon ajan järjestettävä tapahtumakokonaisuus koostuu Kouvolan lisäksi Haminassa, Kotkassa, Loviisassa, Pyhtäällä ja Virolahti-Miehikkälässä järjestettävistä lastenkulttuuritapahtumista. Maksuttomiin tapahtumiin voi osallistua etänä tai paikan päällä.
Kouvola iloitsee muuttotappion pienenemisestä
Väki vähenee Kouvolassa edelleen, mutta havaittavissa on positiivisia signaaleja ja usko muutokseen on vahva. Kun useampana vuotena väestön väheneminen on ollut tuhannen asukkaan luokkaa, niin viime vuoden reilun 700 asukkaan vähennys kertoo suunnan muutoksesta. Kouvolan muuttotappio lähes puolittui.
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaltuusto aloittaa 1.3.2022
Aluevaalilautakunta vahvisti 26.1. aluevaalien vaalituloksen. Kymenlaakson hyvinvointialueelle on valittu 59-jäseninen aluevaltuusto.
Sarkolan uuden koulun rakentaminen on edennyt hyvää vauhtia sisätöihin – Maalaustyöt sisällä ovat jo valmiit
Sarkolan koulu on ensimmäisenä valmistuva Kouvolan perusopetuksen kehittämissuunnitelmaan kuuluva rakennus. Parhaillaan rakennuksessa asennetaan tekniikkaa. Oppilaat pääsevät uuteen kouluun elokuussa.
Urheilulukio suunnitteilla Kouvolaan
Kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 26.1.2022 esitellään hanke, jonka tavoitteena on yrittäjyyteen ja kansainvälisyyteen painottavan urheilulukion saaminen Kouvolaan. Urheilulukiolla olisi toteutuessaan merkittävä vaikutus kaupungin elinvoimaan ja kilpailukykyyn ja se auttaisi säilyttämään lukiokoulutuksen vetovoimaisuuden tulevaisuudessa.
Uudella digisuunnitelmalla on tärkeä rooli kouvolalaisen lapsen, nuoren ja aikuisen elämässä
Kouvolassa on laadittu uusi digiosaamisen suunnitelma takaamaan riittävä osaaminen eri ikäisille oppijoille. Digitaidot ovat kaiken ikäisille tarkoitettuja arjen perustaitoja, jotka oikein käytettynä lisäävät hyvinvointia, osallisuuden ja vaikuttamisen tunnetta. Ne eivät ole enää tulevaisuustaitoja, vaan kansalaistaitoja jo nyt.