Yli rajojen -projekti on Kouvolan Keskustateko 2022

Neljä iloista ihmistä palkintojen kera kävelykatu Manskilla

Yleisö sai kesäkuussa ehdottaa suosikkejaan Kouvolan vuoden 2022 Keskustateoksi. Elokuun yleisöäänestyksen voitti kouvolalaisia nuoria ja nuorten kanssa työskenteleviä kulttuuritoimijoita yhdistävä Yli rajojen -projekti.

Yli Rajojen -projektissa iso joukko Kouvolan kulttuuritoimijoita lyöttäytyi yhteen ja sen ansiosta mahdollistettiin nuorille kulttuuritoimintaa hyvin matalalla kynnyksellä. Projekti tähtäsi Kouvolan Teatterin suurella näyttämöllä keväällä 2022 esitettävään kauhumusikaaliin, jossa nuortenteatterilaiset näyttelivät. Esityksen nimeksi tuli Klovnipeli ja sen käsikirjoitti ja ohjasi Elina Ylisuvanto.

Esityksiä oli toukokuussa 2022 yhteensä neljä ja mukana oli yli 40 nuorta näyttelemässä, tanssimassa ja soittamassa. Projekti yhdisti erilaisia nuorten kanssa työskenteleviä toimijoita, kuten Kouvolan kaupungin nuorisopalvelut, Rock Academy Kouvola (hanke päättynyt), Kouvolan Teatteri, Pohjois-Kymen Musiikkiopisto, Kouvolan kirjasto, Kouvolan ammattiopisto Eduko, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK, Studio Dance Pit, K-Rauta ja TAVATON media.

Kokonaisuutena mittava Yli Rajojen -projekti alkoi 2021 keväällä. Rock Academy Kouvolan Juska Salminen laittoi projektin alulle ja vetovastuun otti Kouvolan nuorisopalveluiden Antti Leminen ja Kouvolan Teatterin ohjaaja Elina Ylisuvanto. Nuorten pääseminen Kouvolan Teatterin isolle lavalle oli poikkeuksellisen hieno mahdollisuus nuorille päästä toteuttamaan kulttuurisia unelmiaan ja näyttämään taitojaan. Ja kooltaan ainutlaatuisen iso projekti. Kolme loppuunmyytyä näytöstä, esiintyminen MustaManski-tapahtumassa sekä osallistuminen keskustan tapahtumiin toi iloa ja väriä myös katukuvaan. Hankkeessa nuoret oppivat tekemään yhteistyötä yritysten kanssa ja yritykset yhteistyötä nuorien kanssa. Vaikuttava yhteistyökuvio on vuoden 2022 Kouvolan Keskustateko ja se näin ansaitsee paikkansa myös valtakunnallisessa Keskustateko 2022 -kilpailussa. Nuoret ja nuorisokulttuuri kuuluvat kaupunkikeskustoihin.

Lisätietoja:

Kilpailusta
Kati Klaavuniemi
p. 050 3088 665,
kati.klaavuniemi@kouvolanydinkeskusta.fi

Hankkeesta
Antti Leminen, nuoriso-ohjaaja, Kouvolan kaupunki
p. 020 615 6048,
antti.leminen@kouvola.fi 

Sivun alkuun