Palvelu: Asuminen ja ympäristö

Kuusankosken Pallokentän asemakaavamuutos etenee

Kuusankosken Pallokentän asemakaavamuutos on edennyt tauon jälkeen ehdotusvaiheeseen. Kaavaehdotus ei merkittävästi poikkea vuosi sitten nähtävillä olleesta kaavaluonnoksesta. Kaavaratkaisua on korttelin 196 osalta hieman väljennetty, jotta Pallokentän korttelin toteuttamisessa olisi enemmän vaihtoehtoja.

Kimolan kanava avautuu ensimmäiseen pitkään kauteensa

Veneilykausi Kimolan kanavalla avautuu ensi perjantaina 7.5.2021 klo 9.00. Kouvolan tunnetuimmassa veneilykohteessa pääsee kokemaan ainutlaatuisen kalliotunnelin sekä kahdentoista metrin sulutuksen. Vappuna sululla avautuu myös Kimolan jäätelökioski.

Padelkentät tuovat kiinnostavan lisän ydinkeskustan liikuntapaikkatarjontaan

Kaupunki suunnittelee vuokraavansa liikuntapaikan Samsantien varrelta yrittäjävetoisia padelkenttiä varten määräaikaisella sopimuksella. Suosiotaan kasvattava pallopeli tuottaa helposti lähestyttävänä lajina liikkumisen iloa laajalle ikäjoukolle asukkaita ja soveltuu hyvin pallokentäksi kaavoitetulle alueelle.

Kymijoen ulkoilureittiä rakennetaan Lamminrannassa

Pääosin Kymijoen rantoja myötäilevä reitti muodostaa maisemallisen yhteyden ydinkeskustan, Kuusankosken keskustan ja Korian välille. Kymijoen ulkoilureitin uusin osa valmistuu kesäkuun loppuun mennessä.

Ilmoita ruoppaustöistä ELY-keskukselle

Oletko aikeissa ruopata rantaasi vielä tänä keväänä? Ruoppausta suunnittelevalla alkaa olla kiire, sillä ruoppauksista on tehtävä ilmoitus ELY-keskukselle vähintään 30 vuorokautta ennen töiden aloittamista. Ruopata voi pääsääntöisesti 1.9.–31.5. välisenä aikana.

Kimolan kanava esillä Matkamessuilla

VisitKouvola esittelee Kouvolan uutta kesäkohdetta, Kimolan kanavaa MATKA 2020 –messuilla Helsingiin messukeskuksessa LahtiRegionin osastolla. Kimolan kanavan erikoisuuksia ovat 12 metrin sulutuskorkeus sekä ainutlaatuinen kalliotunneli. Kanavan pituus on yli viisi kilometriä. Messut ovat avoinna yleisölle pe-su 17.-19.1.2020.

Kaupunginhallituksen päätökset eivät tue talouden tasapainotusta pitkällä tähtäimellä

Kouvolan kaupunginhallitus jatkoi palveluverkkoselvitysten ja useiden säästöehdotusten käsittelyä 4.11. Kokouksessa hyväksyttiin varhaiskasvatuksen, nuorisopalvelujen, lukioiden, liikunnan, leikkipaikkojen, venepaikkojen sekä puistojen hoitoluokituksista tehdyt, lautakunnissa hyväksytyt palveluverkkoselvitykset. Perusopetuksessa päätettiin edetä syksyllä 2018 valtuustossa hyväksytyn kehittämisohjelman mukaisesti. Suurin osa kaupunginjohtajan tarkennetuista säästöehdotuksista etenkin kouluverkon osalta jäi hyväksymättä. Kaupunginhallituksen päätösehdotukset etenevät kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi 11.11.2019.

Sivun alkuun