Kuusankosken urheilupuistossa pääsee jo luistelemaan!
Muiden kuin tykkilumilatujen osalta odotetaan lumisadetta. Kaupunki pyrkii saamaan luistelualueita luistelukuntoon loppuviikoksi.
Seniorikuntoilupisteet koetaan kyselyn mukaan tarpeellisiksi
Kouvolan kaupunki haluaa edistää kaupunkilaisten hyvinvointia ja lisätä omatoimista liikkumista kehittämällä vapaasti käytössä olevia liikuntapaikkoja. Syksyn 2021 aikana kaupunki on kartoittanut yli 65-vuotiaiden kouvolalaisten liikuntatottumuksia sekä mielipiteitä kaupungin liikuntapalveluista ja -paikoista. Selvityksen tulokset auttavat kaupunkia liikuntaan liittyvässä suunnittelussa ja päätöksenteossa. Laajan liikuntakyselyn lisäksi toteutettiin 27.9.-17.10.2021 erillinen kysely koskien erityisesti ikääntyville kohdennettuja ulkokuntoilupisteitä. Kyselyyn saatiin 90 vastaustausta.
Kymijoen ulkoilureitin osuus Ruotsulassa on valmistunut ja odottaa ulkoilijoita
Ulkoilureitin osuus Aholanmäen mastolta Ulvinkujalle on avattu kävijöille perjantaina 12.11.2021. Kymijoen ulkoilureitti valmistuu kokonaisuudessaan kevään 2022 aikana, kun viimeisetkin opasteet saadaan paikoilleen ja muut viimeistelytyöt tehtyä.
Kalalammen luontopolku valmiina syyslomalaisten käyttöön
Kalalammen luontopolku on nyt valmis, avattu ja odottaa ulkoilijoita.
Syyslomaviikko on Kouvolassa toimintaa ja tapahtumia täynnä
Syyslomaa viettäville lapsiperheille, koululaisille ja opiskelijoille on viikolla 43 tarjolla kattaus valotaide-elämyksiä, kädentaitoja, musiikkia, pelejä ja sykettä nostattavia aktiviteetteja niin sisällä kuin ulkonakin.
Uuden uimahallin valmistelu etenee
Kouvolaan kaavaillun uuden uimahallin rakentamista ja sijaintia käsitellään kaupunginhallituksessa ja –valtuustossa marraskuussa. Uusi halli parantaisi kuntalaisten palveluja ja toisi säästöjä alentuneina käyttökustannuksina.
Asukkailta kaivataan ideoita Valkealan liikuntapuiston kehittämiseen
Tulevaisuudessa Valkealan liikuntapuisto on yksi kaupungin aktiivipuistoista, joissa kaikenikäiset voivat liikkua monipuolisesti myös maksutta. Asukkailta kyselyn kautta saatu tieto auttaa kehittämään liikuntapaikkoja sekä virkistysalueita asukaslähtöisesti ja kestävästi.
Kouvolan Pallonlyöjille miesten Superpesiksessä hopeaa
Jännittävän kauden ja tiukan finaalisarjan pelannut Kouvolan Pallonlyöjät KPL voitti hopeaa miesten Superpesiksessä vuonna 2021. Viidennen finaalipelin voitto Manse PP:n hyväksi ratkesi huippujännittävässä ottelussa.
Kysely seniorikuntoilupisteiden tarpeesta ja toivoituista sijainneista
Erityisesti ikääntyville kohdennettuja ulkokuntoilupisteitä koskeva kysely on avoinna 27.9.-17.10.2021. Kyselyn vastausten perusteella voidaan uusien seniorikuntoilupisteiden sijoituksessa ja varustelussa huomioida asukkaiden toiveet.
Määrätietoista työtä kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi
Kouvolan tuoreessa kävelyn ja pyöräilyn edistämissuunnitelmassa esitetään toimenpiteitä, joiden avulla kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita pyritään parantamaan sekä lisäämään näiden osuutta erityisesti lyhyillä matkoilla vuoteen 2030 mennessä.
Inkeroisten uimahalli avoinna
Inkeroisten uimahallin tekninen vika on korjattu ja uimahalli on jälleen avoinna. Liikuntapalvelut
Inkeroisten uimahalli toistaiseksi suljettu
Inkeroisten uimahallin allastila on suljettu toistaiseksi teknisen vian vuoksi. Uimahallissa on ollut yön aikana sähkökatkos, jonka seurauksena allaslaitteisiin on tullut …