EU-yhteyshenkilön vierailu tiivisti entisestään hyvää yhteistyötä Kouvola RRT-hankkeessa
Projektipäällikkö Elena Jenaro sai vierailullaan laajan tilannekatsauksen hankkeen etenemisestä ensimmäisen rakennusvuoden jälkeen sekä selvityksen rakentamisen seuraavista vaiheista. Tapaamisessa myös syvennettiin yhteistyötä hankkeen johtoryhmän, raportointin osallistuvien henkilöiden ja Kouvola Innovationin edustajien kanssa.
RRT-alueen 2. vaiheen asemakaava hyväksymiskäsittelyyn
Kullasvaaran logistiikka-aluetta asemakaavoitetaan vaiheittain. Toisen vaiheen asemakaavan myötä alueelta on mahdollista tarjota isoja tontteja logistiikkaan ja logistiikkaan nojautuvaan tuotannolliseen toimintaan erikoistuneille toimijoille. Toisen vaiheen asemakaava on valmis hyväksymiskäsittelyyn.
Kouvola RRT laajentaa Kouvolan logistiikka-aluetta ja mahdollistaa toimialan kasvun
Kouvolan rakenteilla oleva pitkien junien rautatie- ja maantieterminaali (Kouvola RRT) on elinvoimainvestointi, jolla Kouvola varautuu tavaraliikenteen kasvuun sekä kotimaisissa että kansainvälisissä, etenkin Venäjän liikenteen kuljetuksissa. Jo nyt olisi tarvetta uusille pitkille lastausraiteille, jotka valmistuvat loppuvuodesta 2022. Kouvolassa on pulaa etenkin yritysalueista, joihin on raideyhteys. Kouvola on raidekuljetusten kannalta keskeisin paikka Suomessa ja tavaraliikenteen valtaväylä. Kouvola RRT-hanke on osin EU:n rahoittama ja Suomen valtio osallistuu hankkeeseen.
Tekniikka- ja ympäristötalo sekä maaseutupalvelujen toimipiste suljettuna 23.12. – 31.12.2019
Nyt on hyvä aika hoitaa loppuvuoden asioinnit kuntoon, sillä Tekniikka- ja ympäristötalo sekä maaseutupalvelujen Vartiotie 4:n toimipiste ovat suljettuina 23.12. …
Kouvola RRT laajentaa Kouvolan logistiikka-aluetta ja mahdollistaa toimialan kasvun
Kouvolan rakenteilla oleva pitkien junien rautatie- ja maantieterminaali (Kouvola RRT) on elinvoimainvestointi, jolla Kouvola varautuu tavaraliikenteen kasvuun sekä kotimaisissa että kansainvälisissä, etenkin Venäjän liikenteen kuljetuksissa. Jo nyt olisi tarvetta uusille pitkille lastausraiteille, jotka valmistuvat loppuvuodesta 2022. Kouvolassa on pulaa etenkin yritysalueista, joihin on raideyhteys. Kouvola on raidekuljetusten kannalta keskeisin paikka Suomessa ja tavaraliikenteen valtaväylä. Kouvola RRT-hanke on osin EU:n rahoittama ja Suomen valtio osallistuu hankkeeseen.
Kouvola RRT:n rakentaminen etenee aikataulussa – katso video!
Kouvolan Kullasvaarassa käynnissä olevan intermodaaliterminaalin (Kouvola RRT) rakentaminen on edennyt hyvin. Terminaali yhdistää maa- ja raideliikenteen kuljetukset. Radan viereen rakennetaan parhaillaan pohjia konttien käsittelykentälle, joilla voidaan käsitellä jopa yli kilometrin pituisia konttijunia kokonaisina.
Miten sinä voit? Vastaa hyvinvointikyselyyn
Miten sinä voit? Miten sinä voisit edistää hyvinvointiasi? Kouvolan kaupunki haluaa vahvistaa asukkaidensa hyvinvointia ja kuulla kuntalaisten kokemuksia hyvinvoinnista. Kaikille asukkaille avoin …
Työllisyyden edistämisen eteen tehdään Kouvolassa paljon näkymätöntä työtä
Työllisyyden edistämiseen haetaan Kouvolassa uusia toimintamalleja lisäämällä yhteistyötä ja vuoropuhelua eri toimijoiden välillä. Yhteinen lopputavoite on saada enemmän asiakkaita työelämään ja työllisyyden palveluiden pariin. Kaupunginhallitus päättää maanantaina 18.11. hakeeko Kouvola mukaan työllisyydenhoidon kuntakokeiluun.
Kouvola kiinnostaa sijoittuvia yrityksiä
Kouvola Innovation Oy:n tytäryhtiö Kouvolan Yritystilat Oy on 12.11. sopinut neljän eri logistiikkayrityksen kanssa yhteensä 9000 m2 lisäalueiden vuokraamisesta nykyiseltä konttiterminaalialueelta. Lisäksi Kinnon oma terminaalirakennus tuli samalla vuokrattua täyteen.
Kaupungin palveluihin voi ja saa vaikuttaa
Haluaisitko antaa palautetta kaupungin liikuntatilan kunnosta tai ehdottaa uuttaa hidastetta vilkkaalle kadulle? Onko sinulla ideoita lähikirjastosi tai -nuorisotilan kehittämiseksi? Pitäisikö lähimetsääsi raivata? Tiesitkö, että sinäkin voit osallistua kaupungin palvelujen ja oman asuinympäristösi kehittämiseen? Kouvolan kaupunki tarjoaa asukkailleen monia kanavia vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin.
YrittäjäGaalassa 2019 palkittiin yrittäjiä
Kouvolan ja Valkealan yrittäjäyhdistykset, Kouvolan kaupunki ja Kinno järjestivät yhteisen palkitsemis- ja verkostoitumistilaisuuden lauantaina 9.11.2019 Aikuiskoulutus Taitajassa. YrittäjäGaalassa jaettiin Kouvolan kaupungin, Valkealan Yrittäjien ja Kouvolan Yrittäjien yrittäjäpalkinnot.
Kaupunginjohtajan palveluverkkoesitys kaupunginhallitukseen
Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka esittää tarkennetun palveluverkkoesityksen kaupunginhallitukselle 28.10.2019. Kaupungin toimialojen valmistelemat palveluverkkoesitykset on hyväksytty lautakunnissa. Kaupungin taloudellinen tilanne ja lisäsäästöjen tarve on kuitenkin pakottanut virkamiehet tarkastelemaan kaikkia kaupungin toimintoja ja palveluverkkoselvityksiä vielä tarkemmin. Palveluverkkouudistuksen jälkeenkin Kouvolassa tuotetaan runsaasti hyviä lähipalveluita.