Sijaispankki auttaa, kun kaupungin henkilöstöön tarvitaan väliaikaista täydennystä
Kuntarekryn sijaispankki on osoittautunut käteväksi järjestelmäksi Kouvolan kaupungilla esimerkiksi varhaiskasvatuksen sekä ruoka- ja puhtauspalveluiden sijaisten haussa.
Nuorten kesätyöpaikat haettavina 23.2.–20.3.2022
Kouvolan kaupunki tarjoaa kesätyöpaikan 190 nuorelle kesällä 2022. Paikkoja voivat hakea kouvolalaiset nuoret, jotka ovat syntyneet vuosina 2002–2006. Paikoista 25 jaetaan sosiaalisin perustein ja loput 165 arvotaan. Työsuhde on kuukauden mittainen ja kuukausipalkka on 975 €.
Vastaa kyselyyn ja vaikuta Kymenlaakson hyvinvointialueen strategiaan
Kymenlaakson hyvinvointialueen strategiatyö on käynnistynyt ja jatkuu kevään 2022. Siihen halutaan osallistaa laajasti alueen toimijoita. Keskeinen osallistamisen keino ovat eri toimijoille kohdistetut kyselyt. Vastaa kyselyyn ja vaikuta Kymenlaakson tulevan hyvinvointialueen strategian valmisteluun ja rakentamiseen jo uudistuksen alkuvaiheessa.
Jäähallien energiankulutus kuriin
Kouvolan kaupungilla on kiinnitetty huomiota isojen kiinteistöjen energiatehokkuuteen. Automaatiojärjestelmän ja LVI-ohjausprosessien uudelleen ohjelmointi Kouvolan jäähallissa on vähentänyt kaukolämmön kulutusta lähes puolella. Kylmätekniikkakontin vaihto Valkealan jäähallissa on tuonut peräti 75% vähennyksen maakaasun tarpeeseen.
C21-kaupunginjohtajat: TE-uudistuksen rahoitusmallin ongelmat korjattava
21 suurimman kaupungin kaupunginjohtajat esittävät muutoksia valmisteilla olevan TE-uudistuksen rahoitusmalliin. TE-palveluiden järjestäminen on tarkoitus siirtää kuntien vastuulle vuoden 2024 aikana. Uudistus on toivottu, mutta valmisteltu rahoitusmalli sisältää kuntatalouden näkökulmasta kohtuuttomia riskejä. Nämä riskit tulee tunnistaa ja ottaa huomioon ennen lopullisen hallituksen esityksen antamista.
Aktiivinen matkailun myynninedistämistyö Saksaan on jatkunut myös koronapandemian aikana
Kouvolan kaupunki, Porvoon kaupunki, Sipoon kunta sekä Kotkan, Haminan ja Loviisan seutu ovat jatkaneet Southeast Finland -alueena aktiivista matkailun myynninedistämistyötä Saksaan. Pitkäjänteisen työn tavoitteena on saada alueen tuotteita myyntiin matkanjärjestäjien tarjontaan Saksassa.
Kouvola iloitsee muuttotappion pienenemisestä
Väki vähenee Kouvolassa edelleen, mutta havaittavissa on positiivisia signaaleja ja usko muutokseen on vahva. Kun useampana vuotena väestön väheneminen on ollut tuhannen asukkaan luokkaa, niin viime vuoden reilun 700 asukkaan vähennys kertoo suunnan muutoksesta. Kouvolan muuttotappio lähes puolittui.
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaltuusto aloittaa 1.3.2022
Aluevaalilautakunta vahvisti 26.1. aluevaalien vaalituloksen. Kymenlaakson hyvinvointialueelle on valittu 59-jäseninen aluevaltuusto.
Kouvolan työllisyyskehityksessä positiivinen vuosi
Koronapandemian vyöryessä Suomeen vajaat kaksi vuotta sitten, työttömyys- ja lomautuskäyrät nousivat ennennäkemättömän korkealle. Vaikka pandemia pitää pintansa, Kouvolan työllisyyskehitys on parantunut lähes kaikilla mittareilla. Viime vuonna työttömiä työnhakijoita oli lähes tuhat aiempaa vähemmän.
Kaupunki vuokraa Väylävirastolta RR-terminaalin laiturialueen
Tekninen lautakunta käsittelee 25.1. kokouksessaan kaupungin ja Väyläviraston välistä maanvuokrasopimusta. Kaupunki vuokraa Väylältä 1,69 hehtaarin rautatiealueen RR-terminaalista. Aluetta tullaan käyttämään terminaalin lastaus- ja purkualueena sekä muihin logistiikkatarkoituksiin.
Käyrälammesta kehitetään matkailun ja virkistyskäytön keskus
Käyrälammen kehittäminen on Kouvolan kaupungin kärkihanke. Hankkeessa parannetaan matkailuelinkeinon edellytyksiä ja lisätään virkistyskäytön palveluja kaupunkilaisten suosimalla vapaa-ajan alueella.
Kouvolassa äänestettiin koko maata vilkkaammin – varsinainen vaalipäivä 23.1.
Historian ensimmäisten aluevaalien ennakkoäänestysaktiivisuus oli Kouvolassa koko maata vilkkaampaa. Lähes 28% kouvolalaisista antoi äänensä ennakkoon. Koko Suomen ennakkoäänestysprosentti oli 26,4%.