Kouvolan kaupunki

Kouvola mukana SuomiAreenassa

Kouvola haluaa olla mukana ajankohtaisessa, yhteiskunnallisessa keskustelussa ja edistää Kouvolan tunnettuutta ja painoarvoa kuntakentässä 21. suurimman kaupungin joukossa. Kaupunki osallistuu Porissa järjestettävään SuomiAreenaan teemalla ”Kestävän liikenteen tulevaisuutta rakennetaan nyt.”

Liikuntaohjelma luo suuntaviivat liikkumiselle ja urheilulle Kouvolassa

Liikuntaohjelma on pitkän aikavälin liikuntapoliittinen suunnitelma, jonka tavoitteena on edistää liikkumista ja urheilua Kouvolassa. Lautakunta hyväksyi ohjelman 6.6.2023. Päätöksen jälkeen kootaan työryhmä pohtimaan konkreettisia toimenpiteitä ohjelman linjausten toteuttamiseksi.

Kymenlaakso sai hyvän tuloksen Suomen Yrittäjien Elinvoimabarometrissä

Kymenlaakso pärjäsi hyvin, kun yrittäjät arvioivat maakunnan elinvoimaa. Yrittäjien verkostoituminen on Kymenlaaksossa valtakunnan huipputasoa ja poliittisen päätöksenteon ilmapiiriä pidetään yritysten kannalta positiivisena. Myös kehitysyhtiöiden toiminta saa kiitosta.

Kaunisnurmen päiväkodin hankesuunnitelma hyväksytty

Kasvatus- ja opetuslautakunta on hyväksynyt Kaunisnurmen päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelman kokouksessaan 17.5.2023. Uusi päiväkoti mitoitetaan 10 lapsiryhmälle ja siellä on yhteensä 210 hoitopaikkaa sekä henkilökuntaa noin 50 henkilöä. Arviolta vuonna 2025 avautuvaan uuteen päiväkotiin keskitetään keskusta-alueen vuorohoito sekä koko kaupungin yö- ja viikonloppuhoito.

Koulussa ei saa jättää ketään yksin

Korian koulun kuutosluokkalaiset Minni Laiho ja Siiri Taina tietävät, ettei ketään saa sulkea ulkopuolelle. Se on kiusaamista. Kouvolan kouluissa kitketään kiusaamista KiVa Koulu -ohjelmalla. Korian koulu on asiassa edelläkävijä.

Terminaalitoiminta käynnistyy Kouvola RRT:llä

Ensimmäinen juna uuteen rautatie- ja maantieterminaaliin saapuu maanantaina 15.5.2023. Perinteiseen kymenlaaksolaiseen teollisuusympäristöön sopivasti alueen ensimmäinen asiakas on metsäyhtiö UPM.

Monitoimiareenan toteutus kiinnostaa – useita kumppanivaihtoehtoja

Kouvolaan suunnitellusta monitoimiareenasta on järjestetty alkuvuoden aikana useita markkinavuoropuheluja. Koska mielenkiintoa esiintyi markkinavuoropuhelussa runsaasti, ja löytyi useita halukkaita kumppaneita, edetään kumppanikilpailutukseen. Asia viedään kaupunginhallitukselle tiedoksi 15.5.

Sivun alkuun