Varsinainen vaalipäivä sunnuntaina

Äänestäjä kirjoittamassa äänestyslipukkeeseen. Näkyvissä kädet, kynä ja valkoinen lipuke.

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkoäänet on annettu. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2024. Äänestää voi vaalipäivänä klo 9-20. Mahdollinen toisen kierroksen äänestyspäivä on 11.2.2024. Toisen kierroksen ennakkoäänestys käynnistyy kotimaassa 31.1.2024.

Vaalipäivänä kukin äänioikeutettu saa äänestää vain omassa äänestyspaikassaan. Vaalipäivän äänestyspaikka mainitaan äänioikeutetun postitse saamassa äänioikeusilmoituksessa.

Vaalihuoneistot avautuvat vaalipäivänä aamuyhdeksältä ja äänestys jatkuu kello kahdeksaan illalla. Mikäli äänestyspaikalla on jonoa kello 20, saavat kaikki siihen mennessä paikalle saapuneet äänestää rauhassa ennen äänestystoimituksen lopettamista.

Kun äänestät, muista kirjoittaa ehdokkaasi numero SELKEÄSTI äänestyslipukkeeseen.

Toinen vaalikierros

Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, järjestetään toinen vaali kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken. Toisessa vaalissa enemmän ääniä saanut ehdokas valitaan presidentiksi.

Mahdollisen toisen vaalin aikataulu:

  • ennakkoäänestys kotimaassa on keskiviikosta tiistaihin 31.1.– 6.2.2024
  • vaalipäivän äänestys sunnuntaina 11.2.2024 klo 9–20.

Lisätietoja:

kouvola.fi/aanestys
kouvola.fi/vaalit
vaalit.fi/presidentinvaali (Oikeusministeriön verkkosivu)

Sivun alkuun