Kasvatus ja opetus

Varhaiskasvatuksen ryhmien siirtoja tehdään harkiten ja terveys edellä

Koronavirustilanteen vuoksi Kouvolan kaupungin varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä on vähentynyt tällä viikolla merkittävästi. Tästä johtuen joitakin ryhmiä siirretään toisiin tiloihin, mikä on poikinut yhteydenottoja ja aiheuttanut huolta vanhemmissa. Varhaiskasvatuspäällikkö Helena Kuusisto korostaa, että toimenpiteisiin on ryhdytty terveys ja vastuullisuus edellä, tilanteen kehittymiseen varautuen. Siirretyt ryhmät toimivat omina ryhminään uusissakin tiloissa.

Käytä kaupungin sähköisiä palveluita

Kouvolan kaupungilla on useita verkossa toimivia palveluita, joiden kautta voi hoitaa asioita ja saada viihdettä ja virikkeitä poikkeusoloista huolimatta. Pyrimme palvelemaan asiakkaita olosuhteet huomioiden mahdollisimman normaalisti. Työskentelemme tavallista enemmän etätöissä ja vältämme henkilökohtaisia asiakaskontakteja. Meidät tavoittaa parhaiten sähköpostitse ja puhelimitse. Asiakaspalvelua annetaan tarvittaessa myös Skype ja Teams -kokousvälineiden avulla.

Perusopetus järjestetään hallituksen linjauksen mukaisesti – Kouvolan kouluissa siirrytään pääsääntöisesti etäopetukseen

Eduskunta käsittelee valmiuslain tänään tiistaina 17.3. Kouvolan kaupunki varautuu toiminnassaan siihen, että valmiuslaki hyväksytään. Tämä tarkoittaa sitä, että kaupunki valmistelee monien palveluidensa sulkemista tai uudelleenjärjestämistä 18. maaliskuuta alkaen. Perusopetuksen tilat suljetaan ja lähiopetus keskeytetään tietyin poikkeuksin ainakin 13. huhtikuuta asti.

Varhaiskasvatus pidetään toiminnassa Kouvolassa

Varhaiskasvatuksen toimintayksiköt eli päiväkotitoiminta, esiopetus ja perhepäivähoito pidetään toiminnassa Kouvolassa. Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta sen sijaan suljetaan koronavirustilanteen takia 13.4.2020 asti. Valtioneuvoston suosituksen mukaan huoltajat järjestävät lapsensa hoidon kotona, kun tämä on mahdollista.

Valmiuslailla isoja vaikutuksia kaupungin palveluihin

Hallitus on todennut yhdessä tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsee koronavirustilanteen vuoksi poikkeusolot. Hallituksen 16.3.2020 tekemät linjaukset aiheuttavat muutoksia Kouvola kaupungin palveluissa. Linjaukset ovat voimassa 13.4.2020 asti.

Liikunta- ja kulttuuripalvelujen ryhmät, kurssit ja tapahtumat perutaan kevään osalta

Kaupungin järjestämät tapahtumat perutaan kevään osalta koronavirusepidemian ehkäisemiseksi mm. kulttuuritapahtumat ja -ryhmät. Kansalaisopiston kurssit on keskeytetty tältä keväältä. Liikuntapalveluiden kevätkauden liikuntaryhmät perutaan ja liikuntaneuvonta keskeytetään toistaiseksi. Kaikki kirjaston yleisötapahtumat perutaan ja auditorio suljetaan toukokuun loppuun asti.

Sivun alkuun