Perusopetuksen ja esiopetuksen kevätlukukausi päätetään Kymi Sinfoniettan sävelin

Kouvolan perusopetuksessa ja esiopetuksessa saadaan viimeisenä päivänä nauttia Kymi Sinfoniettan musisoinnista. Kouvolan ala-ja yläkouluissa katsotaan lauantaina 31.5. sinfoniaorkesterin erityisesti koulunsa päättäville suuntaamia videoituja musiikkiesityksiä.

─ Tänä keväänä emme voi valitettavasti koronavirustilanteen vuoksi järjestää kouluilla perinteisiä kevätjuhlia. Opettajat ja oppilaat kokoontuvat kuitenkin viettämään yhteisen hetken ennen kesäloman alkua. Kymi Sinfoniettan konsertti tuo siihen oman juhlavuutensa. Olemme iloisia tästä yhteistyöstä, sanoo opetuspalvelupäällikkö Kim Strömmer.

Koulut saavat itse valita esitettävät kappaleet, joita on tarjolla 4 kappaletta. Kymi Sinfonietan musiikkivideot ovat myös esiopetuksen ja lukioiden käytössä.

  • Suvivirsi, 3 säkeistöä jousikvintetin esittämänä.
  • J. Sibelius: Andante Festivo jousikvintetin esittämänä
  • ”La Cucaracha” sovitus kahdelle viululle ja lyömäsoittajalle lyhyt, iloinen kappale
  • Gaudeamus igitur, jousikvintetin esittämänä

Kymi Sinfoniettan musiikkiesitysten lisäksi kouluille on lähetetty myös valtakunnallisia opetushallituksen julkaisemia musiikkivideoesityksiä. Kaikille kouluasteille sekä varhaiskasvatukseen julkaistujen videoiden avulla on tarkoitus juhlistaa lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden kevään juhlapäivää.

Sarkolan koulun kävely- ja puistokevätjuhla

Viimeinen koulupäivä ennen kesälomia kestää kaksi tuntia, ja siihen kuuluu kaikilla kouluilla yhteisenä ohjelmana todistusten jako, jäätelöiden syönti ja Kymi Sinfoniettan konsertti. Mikään ei estä kouluja kehittelemästä lisäksi olemassa olevien koronarajoitusten mukaista ohjelmaa. Esimerkiksi Sarkolan koulussa näin tehdäänkin.

─ Sarkolassa kokoonnutaan tontin läheisyydessä, kävellään sieltä luokittain läheiselle puisto-alueelle, jossa kokoonnutaan turvavälit säilyttäen luokittain alueelle. Kuutosluokkalaiset kulkevat ruusujen kera kunniakujan läpi, jonka jälkeen lauletaan ja kuunnellaan Suvivirsi. Tämän jälkeen luokat viettävät lähialueilla todistuksenjako- ym. hetken oman luokanopettajan kanssa, kehittämisvastaava Maija Saksa kertoo.

Lisätiedot:
opetuspalvelupäällikkö Kim Strömmer, puh. 020 615 7173, kim.strommer(at)kouvola.fi
kehittämisvastaava Maija Saksa, puh. 020 615 8429, maija.saksa(at)kouvola.fi