Päiväkotien lapset ilahduttavat lauluilla

Kuusi päiväkotilasta istuu pöydän reunalla kuvattavana

Kouvolassa päiväkodit järjestävät ohikulkijoiden iloksi laulutuokioita. Lapset laulavat päiväkotien pihoilla aamupäivisin muutamia lauluja.

Päiväkodit tarttuivat innokkaasti mahdollisuuteen tuottaa iloa. Lasten 10 minuutin konsertit koostuvat tutuista lauluista ja laululeikeistä, joita on harjoiteltu talven mittaan. Esitykset pidetään turvallisuus mielessä, joten pienet esiintyjät laulavat tarhan pihalla ja yleisö kuuntelee aidan toisella puolella.

Lasten kanssa on suunniteltu myös kävelykonsertteja. Ulkoillessaan lapset saattavat laulaa laulun ohikulkijoiden iloksi puistoissa, kävelyreiteillä tai vaikkapa metsäpoluilla.

Tietoa laulutuokioista jaetaan mm. yli 70-vuotiaiden asiointiavun mukana sekä keskustelupuhelimessa puh. 020 615 1266.

Tiistai 26.5. klo 10

  • Ruusulaakson päiväkoti, Elokuja 1, Valkeala
  • Napan päiväkoti, Napantie 13, Koria

Keskiviikko 27.5. klo 10

  • Haanojan päiväkoti, Tasankotie 6, Eskolanmäki

Torstai 28.5. klo 10

  • Lehvätien päiväkoti, Lehvätie 4, Koria
  • Niskalan päiväkoti, Varppitie 1, Kuusankoski
  • Upseerin päiväkoti, Hakuntie 16, Koria

Tiistaina 2.6. klo 10

  • Ekholmintien päiväkoti, Lauttakatu 6, Kuusankoski

Lisätietoja:
Kouvolan kaupungin yhteisöpalvelut

Sivun alkuun