Maskiohjeet muuttuivat Kouvolassa
Maskien käytöstä ei suositella vielä luopumaan kokonaan Kouvolassa. Kouluissa suositellaan maskin käytön jatkamista erityisesti, jos kotona on koronaan sairastunut sekä suurissa yhteistilaisuuksissa.
Kouvola-päivänä juhlitaan äitejä ja yhteistä kaupunkia
Teini-ikään varttunutta 13-vuotiasta Kouvolaa juhlitaan toukokuussa kaksipäiväisesti. Äitienpäivänä 8.5. nautitaan Kuusankoskitalon puistossa monipuolisesta ohjelmatarjonnasta piknikillä herkutellen. Maanantaina 9.5 kaupungin moniin palvelupisteisiin pääsee tutustumaan normaalia laajemmin ja esimerkiksi uimahallit ovat maksutta auki kaikille.
Koko perheen Vapputapahtuma ilahduttaa Jaakonpuistossa 1.5.2022
Kevät otetaan Kouvolassa vastaan kuorolaululla ja taikatempuilla. Jaakonpuiston vapputapahtumassa 1.5. viihdyttävät Kouvolan kuorot sekä taikuri-jonglööri Janne Mustonen ja ilmapallotaikuri Jaani. Tapahtumaan on kaikilla vapaa pääsy.
Liikkuva nuorisotyö vie toimintoja ja palveluja sinne, missä nuoret ovat
Nuorisopalvelut on saanut erityisapurahan Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiöltä liikkuvaan nuorisotyöhön Kouvolassa. Apurahalla hankitaan auto ja palkataan nuoriso-ohjaaja, jotta palveluja voidaan viedä myös alueille, joilla ei ole nuorisopalveluiden tiloja, sekä tavoitetaan paremmin nuoret, jotka eivät tule nuorisotiloille tai osallistu nuorisopalveluiden toimintaan.
Inkeroisten monitoimitalon rakentajaurakoitsijan valinta etenee
Tarjouskilpailuun osallistui kolme valtakunnallista toimijaa. Lopullinen valinta tehdään työpajoja sisältävän neuvotteluprosessin jälkeen. Inkeroisten monitoimitalo toteutetaan yhteistoiminnallisena kokonaisvastuuhankkeena, jossa urakoitsija sekä suunnittelee että myös suorittaa varsinaisen rakennustyön.
Nuorten ääni kuuluviin osallistuvalla budjetoinnilla
Kouvolan kaupungin nuorisopalvelut toteuttaa yhdessä nuorisovaltuuston kanssa ensimmäisen koko Kouvolan aluetta koskevan osallistuvan budjetoinnin kokeilun vuonna 2022. Sen teemaksi on valittu kouvolalaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen sekä nuorisopalveluiden toiminnan kehittäminen.
Marjoniemen yhtenäiskoulun hankesuunnittelu etenee – tarvittavasta kaavamuutoksesta asukasilta 13.4.
Marjoniemen yhtenäiskoulu valmistuu vuonna 2025. Kouluhanke on käynnistynyt rakennuksen hankesuunnittelulla ja koulun sijoituspaikkaan tehtävällä asemakaavan muutoksella. Hankesuunnitelma menee kasvatus- ja opetuslautakunnan käsiteltäväksi kevään aikana. Asemakaavamuutoksesta järjestetään asukasilta 13.4.
Koulujen hallintoja yhdistetään – koulut jatkavat ennallaan
Seitsemän Kouvolan koulua lakkautetaan hallinnollisesti. Muutos ei vaikuta koulurakennusten olemassaoloon tai koululaisten arkeen, mutta helpottaa oppilaiden ja henkilöstön tietojen käsittelyä, lukujärjestysten tekoa ja Wilma-viestittelyä huoltajille.
Yhteishaussa lukioon 354 hakijaa – aloituspaikkoja 396
Lukioon voi vielä hakea jatkuvassa haussa
Teatteri- ja elokuvaelämyksiä koululaisille keväällä
Lähes 7000 kouvolalaista lasta ja nuorta pääsee keväällä pitkästä aikaa nauttimaan kulttuurivierailusta koulun kautta. Kulttuurikäynnit on mahdollista toteuttaa Kymin osakeyhtiön 100-vuotissäätiön myöntämällä erityisapurahalla.
Kaupunginvaltuustossa 21.3.2022 käsiteltäviä asioita
Kouvolan kaupunginvaltuusto käsittelee kokouksessaan 21.3.2022 mm. seuraavia asioita: Kuusankosken yhtenäiskoulun kokonaiskustannusarvio, hanke-suunnitelma ja rahoitusmalli sekä valtuustoryhmän muodostaminen ja valtuustoryhmän nimi.
Erityislasten ja -nuorten kulttuurikerhoihin ilmoittautuminen käynnissä kevätkaudelle
Kouvolan kaupungin kulttuuripalvelut järjestää kuluvan kevätlukukauden aikana viisi erityislasten ja -nuorten kulttuurikerhoa. Ilmoittautuminen maaliskuussa starttaaviin, maksuttomiin No Limits -tanssiryhmään, taidekerhoon, musiikki-, bändi- ja teatterikerhoihin on parhaillaan käynnissä.