”Elimäellä saa asua luonnon keskellä omakotitalossa ja lapsilla asuu paljon kavereita ihan lähellä”
"Minulle on tärkeää perheeni lisäksi maaseudun rauha, puhdas luonto ja retkeily. Etenkin Haukkavuoren alueella perheemme liikkuu paljon ympäri vuoden.", Kouvolaan kolme vuotta sitten muuttanut Suvi Hurmerinta sanoo.
Kuusankosken uimahalli pysyy suljettuna
Kuusankosken uimahallin märkätiloista vuotaa vettä niiden alapuolella oleviin sähkötiloihin. Turvallisuussyistä hallia ei voida avata normaalin kesäsulun jälkeen. Uimahalli on suljettuna elokuun ajan, jonka aikana asia viedään liikunta- ja kulttuurilautakunnan käsiteltäväksi.
Koivusaaren maauimalassa uimista ei suositella
Kouvolan terveysvalvonta ei suosittele uimista Koivusaaren maauimalassa. Vesinäytteitä tutkitaan ja lisätietoa tilanteesta saadaan loppuviikosta.
Lintuinfluenssaa ei ole todettu Kouvolassa
Yksittäistä kuollutta tai sairasta lintua ei pääsääntöisesti pidetä lintuinfluenssaepäilynä. Luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemista tai yksittäisistä kuolleista petolinnuista tulee ilmoittaa kaupungineläinlääkäreille tai valvontaeläinlääkärille.
”Halusimme muuttaa lähemmäs lasten isovanhempia, jotta lapset oppivat tuntemaan heidät”
"Ainakin itse koen, että minut on otettu hyvin vastaan ja olen löytänyt uusia ihmisiä ympärilleni", Kouvolaan kaksi vuotta sitten muuttanut Riina Järvinen sanoo.
Kauppalankadun liikennejärjestelyt muuttuvat jälleen tiistaina 18.7.
Kauppalankadulla molempien suuntien liikenne ohjataan kulkemaan yhdellä kaistalla keskisaarekkeen omilla puolillaan elokuun loppupuolelle. Järjestelyt puretaan viikon 31 viikonlopun ajaksi kuninkuusravien takia.
Kiertoliittymien rakennustyöt alkavat Kouvolan Prisman edustalla
Kouvolan kaupunki, Kymen Seudun Osuuskauppa ja Kouvolan Vesi Oy aloittavat yhteishankkeen, jossa rakennetaan kaksi uutta kiertoliittymää ja saneerataan vesihuoltoa Tommolankatu …
Kouvolan yleisten uimarantojen uimavedenlaatu on hyvä
Viikolla 25 otettujen näytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä kaikilla yleisillä uimarannoilla. Sinilevää on havaittu Käyrälammen ja Sompasen uimarannalla.
Tuhannet mukana siistimässä Kouvolaa kevään ja alkukesän aikana
Kouvolan vuosittainen Siisti Siti -kampanja innoitti jälleen kouvolalaisia keräämään roskia ja siivomaan nurkkia töissä ja kotona. YLE:n Miljoona roskapussia -kampanja toi tänä vuonna lisävoimaa talkoiluun.
Käyrälammen etelärannan suunnittelu etenee
Tekninen lautakunta käsittelee 29.6.2023 Käyrälammen eteläosia koskevaa katu- ja yleisen alueen suunnitelmaa. Suunnitelmassa linjataan alueen toimintoja ja niiden sijoittamista kävijöitä …
Kauppalankadun liikennejärjestelyt muuttuvat jälleen tiistaina 27.6.
Kauppalankadun ajoneuvoliikenne molempiin suuntiin ohjataan itäpuolelle (poliisilaitoksen puolelle) ja Kauppalankadun länsipuoli suljetaan liikenteeltä Marjoniementien ja Tapiontien välisellä osuudella.
SRV käynnistää Inkeroisten monitoimitalon toteutuksen Kouvolassa – moderni puukoulu valmistuu kesällä 2025
Kouvolan kaupunki ja SRV ovat allekirjoittaneet toteutusvaiheen sopimuksen Inkeroisten monitoimitalon hankkeesta. Puurakenteiseen monitoimitaloon tulee koulu- ja varhaiskasvatustilat lähes 700 lapselle. Hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena kokonaisvastuu-urakkana vahvasti rakennuttajaa ja tulevia käyttäjiä osallistaen. Toteutettavan hankkeen kokonaiskustannus on noin 30 miljoonaa euroa.