Kouvola RRT laajentaa Kouvolan logistiikka-aluetta ja mahdollistaa toimialan kasvun
Kouvolan rakenteilla oleva pitkien junien rautatie- ja maantieterminaali (Kouvola RRT) on elinvoimainvestointi, jolla Kouvola varautuu tavaraliikenteen kasvuun sekä kotimaisissa että kansainvälisissä, etenkin Venäjän liikenteen kuljetuksissa. Jo nyt olisi tarvetta uusille pitkille lastausraiteille, jotka valmistuvat loppuvuodesta 2022. Kouvolassa on pulaa etenkin yritysalueista, joihin on raideyhteys. Kouvola on raidekuljetusten kannalta keskeisin paikka Suomessa ja tavaraliikenteen valtaväylä. Kouvola RRT-hanke on osin EU:n rahoittama ja Suomen valtio osallistuu hankkeeseen.
Kouvola RRT:n rakentaminen etenee aikataulussa – katso video!
Kouvolan Kullasvaarassa käynnissä olevan intermodaaliterminaalin (Kouvola RRT) rakentaminen on edennyt hyvin. Terminaali yhdistää maa- ja raideliikenteen kuljetukset. Radan viereen rakennetaan parhaillaan pohjia konttien käsittelykentälle, joilla voidaan käsitellä jopa yli kilometrin pituisia konttijunia kokonaisina.
Kaupungin palveluihin voi ja saa vaikuttaa
Haluaisitko antaa palautetta kaupungin liikuntatilan kunnosta tai ehdottaa uuttaa hidastetta vilkkaalle kadulle? Onko sinulla ideoita lähikirjastosi tai -nuorisotilan kehittämiseksi? Pitäisikö lähimetsääsi raivata? Tiesitkö, että sinäkin voit osallistua kaupungin palvelujen ja oman asuinympäristösi kehittämiseen? Kouvolan kaupunki tarjoaa asukkailleen monia kanavia vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin.
Valkealan monitoimitalon laajuutta tarkasteltava
Valkealaan suunnitteilla olevan monitoimitalon kustannusarvio on kasvanut huomattavasti. Kouvolan kaupungin virkamiesvalmistelussa on tarkasteltu siihen kaavailtuja toimintoja uudelleen. Keskittämällä monitoimintaloon vain kaupungin omia palveluja ja jättämällä Kymsoten perhekeskuspalvelut pois saataisiin noin 1,8 M€ säästöt.
Kouvolan ydinkeskustan osayleiskaava valmistuu
Keskustan maankäyttöä ohjaava ydinkeskustan yleiskaavoitus on edennyt ehdotusvaiheeseen. Kaavaehdotus on Teknisen lautakunnan käsittelyssä tiistaina 10.9.2019, ja se on tarkoitus asettaa syksyn aikana julkisesti nähtäville mielipiteiden keräämistä varten.
Lisää asumisen mahdollisuuksia Kuusankoskelle
Kuusankosken entinen kunnantalo saattaa saada tulevaisuudessa seurakseen kerrostaloja.
Yhdelle Kuusankosken suurjännitepylväälle esitetään purkuluvan hakemista – muut pylväät tarkoitus edelleen kunnostaa
Tekniselle lautakunnalle esitetään ensi tiistain kokouksessa, että Kuusankosken Rantapuiston suurjännitepylväälle nro 7 haetaan purkulupaa sen kohonneiden korjauskustannusten vuoksi. Muut kolme pylvästä on tarkoitus kunnostaa.
Kaupunginjohtaja Marita Toikka: Kiitos messujen onnistumisesta kuuluu kaikille kouvolalaisille
Kesän 2019 valtakunnallisten asuntomessujen portit sulkeutuivat tänään Kouvolan Pioneeripuistossa kello 18. Messut keräsivät noin 114 000 kävijää. Kesän suurtapahtuma toi Kouvolalle näkyvyyttä ja piristi kaupunkikuvaa.
Asuntoreformiyhdistys vieraisilla
Asuntomessut ja asuminen Kouvolassa kiinnostaa laajasti. Asuntoreformiyhdistyksen hallitus, asuntotuotantoon liittyvien sidosryhmien edustajia sekä Helsingin kaupungin asunnot Oy:n henkilöstöä vieraili Kouvolassa viimeisellä asuntomessuviikolla.
Oman kodin rakennus alkaa itselle sopivasta tontista
Kouvolassa on mistä valita! Kohtuuhintaisia tontteja löytyy moneen lähtöön ja erilaisissa miljöissä. Kesällä avautui tonttihaku neljälle uudelle alueelle: Haanoja, Itä-Naukio, Kytöhalme ja Pikkuniitty.
Korian rautatieseisakkeelle uusi ilme modernista puukatoksesta
Tyylikäs puukatos odottaa asuntomessujen aikaan lähijunalla matkustavia Korian rautatieseisakkeella. Katoksen ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Aalto-yliopiston puuarkkitehtuurin opiskelijat yhteistyössä Kouvolan kaupungin ja aluetta hallinnoivan Väylän kanssa.
Kysely asiakaskokemuksista kaavoitukseen ja maankäytön suunnitteluun liittyvissä muutoshankkeissa
Tervetuloa vastaamaan ympäristöministeriön kyselyyn asiakaskokemuksista kaavoitukseen ja maankäytön suunnitteluun liittyvissä muutoshankkeissa. Kyselyn tarkoituksena on kerätä tietoa kansalaisten näkökulmasta maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen tueksi.