Kesä kaikilla, luonto lähellä
Luonto edistää ihmisen hyvinvointia ja terveyttä monin tavoin. Luonnossa stressi helpottaa, mieliala kohenee ja samalla tulee liikuttua. Tätä ilmaista hyvinvoinnin lähdettä kannattaa jokaisen hyödyntää. Kouvolassa luonto on lähellä. Vaihtoehtoja löytyy kaupunkien viheralueista kansallispuistoon ja paljon siltä väliltä!
Liikunnan palveluverkkoselvityksestä alustavia näkemyksiä
Kouvolan liikunnan palveluverkosta on tehty selvitystä, joka tulee ohjaamaan tulevien vuosien liikuntaympäristön suunnittelua, rakentamista, ylläpitoa ja kehittämistä. Selvitys valmistuu elokuun …
”Tuhannen kilometrin matka”
Alkuvuosi 2019 on tuonut meille Kouvolaan -kuten koko Suomeenkin- monenlaisia hyvinvoinnin haasteita. Huolimatta toimintaympäristöämme riepottelevista monenlaisista myrskyistä ja muutoksista, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vastuu säilyy kunnilla. Haluamme hyvinvoinnin monialaisen työryhmän taholta tuoda tässä blogissa esille Kouvolassa tehtävää hyvinvointityötä sekä siihen liittyviä ajankohtaisia aiheita. Hyvinvoinnin työryhmän jäsenet julkaisevat kirjoituksia kukin vuorollaan. Hyvinvointikoordinaattorina sain aloitusvuoron.
Turvallinen ja elinvoimainen Kaakkois-Suomen keskus
Elinvoiman lisääminen on Kouvolan kaupunkistrategian 2025–2029 ytimessä. Sitä haetaan kolmen yhteisen tavoitteen kautta; Yrittäjyydellä ja työllä kasvuun, Osaamisesta elinvoimaa ja Hyvinvointia asukkaille. Geopoliittisen tilanteen vuoksi myös turvallisuus on nostettu strategiassa vahvasti esiin.
Hyvinvointi
Hyvinvointi rakentuu monesta ja sitä luodaan yhteistyössä monen tahon kanssa. Hyvinvointia ovat niin terveys, osallisuus kuin työkykykin. Sitä on myös mielen hyvinvointi sekä esimerkiksi syrjäytymisen ja osattomuuden ehkäisy.