Kun ilmastonmuutos ahdistaa

Ilmastonmuutos on tunteita herättävä ilmiö, joka pahimmillaan aiheuttaa ahdistusta, epätoivoa, pelkotiloja ja jopa masennusta. Vain pieni osa suomalaisista on toistaiseksi kokenut asiasta elämää haittaavaa ahdistusta, mutta merkillepantavaa on, että etenkin alle 30-vuotiailla se on yleisempää (Sitra: Kestävät elämäntavat auttavat ilmastoahdistukseen).

Nuoret ovat kaikkina aikoina olleet yhteiskuntien muutoksen voima ja heidän ikään kuin kuuluukin kokea asiat voimakkaammin kuin vanhempien sukupolvien. 1960-luvun opiskelijaradikalismi, 1970-luvun Koijärviliike ja 1980-luvun rauhanmarssit olivat oman aikansa ”ilmastolakkoja”, jotka ruotsalainen Greta Thunbergin käynnistäminä ovat viime aikoina levinneet ympäri maailman.

Usein ajatellaankin, että vahvojen tuntemusten kanavoiminen toimintaan on samalla hyvää terapiaa koettuun ahdistukseen. Näin varmasti onkin, mutta joskus tunteiden voima on niin vahva, että se johtaa päinvastoin lamaantumiseen.  Jos nuoren ihmisen arki alkaa kärsiä ilmastoahdistuksen vuoksi, on löydettävä keinoja tilanteen parantamiseksi.

Ihan aluksi on ymmärrettävä, että ilmastoahdistus ei ole sairaus, vaan täysin ymmärrettävä reaktio suureen, vaikutuksiltaan vaikeasti ennakoitavaan ympäristömuutokseen. Ilmastonmuutoksen laajuus aiheuttaa ymmärrettäväsi voimattomuuden tunnetta, avuttomuutta omien vaikutusmahdollisuuksien suhteen.  Kun mediaympäristö on täynnä uhkakuvia, mutta ympärillä elämä näyttää jatkuvan entiseen malliin, on ristiriita tiedon ja todellisuuden välillä musertavan suuri.  ”Miksi kukaan ei tee mitään?”  ”Miten ihmiset voivat olla noin välinpitämättömiä?”

Suurten ympäristömuutosten aiheuttama psykologinen haaste on kyetä yksilönä elämään vastuullisesti, tietoon ja omaan eettiseen näkemykseensä pohjautuen, ja samalla hyväksymään, ettei yksi ihminen voi ottaa kantaakseen koko ilmastonmuutoksen taakkaa. Tosiasia on, että koko meidän nykyinen elämänmuotomme perustuu voimakkaaseen ympäristön muuttamiseen ja olemme kaikki siinä osallisina.  Oleellista olisi päästä lamaannuttavista syyllisyyden ja turhautumisen tunteista kohti epätäydellisyyden ja keskeneräisyyden hyväksymistä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että samalla hyväksyisi nykymenon. Keskeneräisyys on tila, joka vaatii korjaamista ja kehittämistä.  Ja tähän työhön tarvitaan muutosvoimia, joiden voi toivoa löytyvän uudesta sukupolvesta.  Siitä sukupolvesta, joka vasta suunnittelee elämäänsä ja katsoo tulevaisuuteen.  Kun pystyy kohtaamaan uhkaavat ympäristömuutokset musertumatta niiden alle, voi toimia muutosvoimana, jonka heijastusvaikutukset ovat laajat.  Ei tarvitse olla Greta Thunberg, riittää, kun toimii omassa elinympäristössään ja vuorovaikutuksessa lähipiirinsä ja samoin tuntevien ystäviensä kanssa.

Omien voimavarojensa mukaan positiivista ilmastotyötä voi tehdä yhtä hyvin omilla arjen valinnoillaan kuin vaikuttamalla päättäjiin ja muihin ihmisiin. Muutokseen tarvitaan lukuisten ihmisten panosta ja lopulta systeemitason ja rakenteiden muutoksia.  Niin pienet kuin isotkin teot ovat tärkeitä.

Ja tarvittaessa mielialan kohennusta voi löytyä yllättävän läheltä: Luonnolla on tutkitusti terveysvaikutuksia meihin ihmisiin, mutta itse asiassa myös ilmastoon: Ihminen saa luonnosta mielenrauhaa ja liikunnan iloa ja metsillä on keskeinen merkitys ilmakehän hiilensidonnassa.

Lue Sitran uutinen, johon ingressissä viitataan: https://www.sitra.fi/uutiset/kestavat-elamantavat-auttavat-ilmastoahdistukseen.

Timo Martikainen, ympäristöasiantuntija