Kullasvaaran yleiskaavassa suunnitellaan vt6 liikenneyhteyksiä ja alueen maankäyttöä
Tekninen lautakunta käsittelee kokouksessaan 14.5.2019 Kullasvaara-Tykkimäki alueen osayleisyleiskaavan muutosta. Kaavamuutoksessa tarkastellaan uudelleen Kullasvaaran ja Tykkimäen ympäristössä valtatie 6 rajautuvaa maankäyttöä ja liikennejärjestelyjä. Muutokset liittyvät Kullasvaaran logistiikka-alueen kehittämiseen.
Kultasuontien ja Tykkimäentien katujen rakentaminen alkaa puuston kaadolla
Kouvolan kaupunki käynnistää ensi viikolla Kullasvaarassa Kultasuontien ja Tykkimäentien katualueiden rakentamisen puuston kaadolla. Vanha, käytöstä poistettu pieneläinten hautausmaa jää osittain rakennusurakan alle. Mahdolliset muistoesineet haudoilta pitää poistaa ennen puiden kaatamista eli viimeistään sunnuntaina 7.4.2019.
Euroopan komissio esittää 7,8 miljoonan euron CEF-rahoitusta Kouvolan RRT-hankkeelle
Euroopan komissio esittää 7,858 miljoonaa euroa CEF liikenne -tukea Kouvolan rautatie- ja maantieterminaalin toteuttamiseen. Kouvola RRT -hankkeessa rakennetaan intermodaaliterminaalialue, erikoispitkien junien lastausraiteet sekä terminaalialueelle johtavat katuyhteydet. EU:n rahoitus kohdistuu hankkeen toteuttamiseen kohdistuviin kustannuksiin.
RRT Facebook on avattu
Seuraa Facebookista kuinka luodaan uutta kilpailukykyä kansainväliseen logistiikkaan Kouvolassa! Löydät Railgate Finland RRT:n Facebookista osoitteesta https://www.facebook.com/RailgateFinlandRRT/.
Kimolan kanava kutsuu veneilemään Kouvolassa
Kimolan kanava yhdistää Kymijoen Päijänteelle, ja sitä pitkin Kouvolaan pääsee 400 km päästä Pielavedeltä asti. Toukokuusta lokakuuhun avoinna olevan kanavan erityispiirteitä ovat ainutlaatuinen 70 metriä pitkä kalliotunneli sekä kahdentoista metrin sulutuskorkeus.
Kesätyöpaikat
Kouvolan kaupungin nuorille suunnattujen kesätyöpaikkojen haku kesälle 2026 on päättynyt. Kesäyrittäjyyssetelien hakuaika on samoin päättynyt. Kiitämme kaikkia hakijoita lämpimästi! Kaikkiin hakijoihin ollaan yhteydessä. Myös kaikki kaupungin kesätyösetelit vuodelle 2026 on nyt jaettu. Ohjaamosta voi kuitenkin tiedustella mahdollisesti vapautuvia seteleitä.
Suomen ensimmäinen kuivasatama Kouvola RRT
Rautatie- ja maantieterminaali Kouvola RRT:n erikoisuutena on kilometrin pituiset lastausraiteet, jotka tuovat tehokkuutta tavarajunien käsittelyyn.
Turvallinen ja elinvoimainen Kaakkois-Suomen keskus
Elinvoiman lisääminen on Kouvolan kaupunkistrategian 2025–2029 ytimessä. Sitä haetaan kolmen yhteisen tavoitteen kautta; Yrittäjyydellä ja työllä kasvuun, Osaamisesta elinvoimaa ja Hyvinvointia asukkaille. Geopoliittisen tilanteen vuoksi myös turvallisuus on nostettu strategiassa vahvasti esiin.