Koronaviruksen leviämiseen liittyviä rajoituksia säädellään alueellisen tartuntatilanteen mukaisesti. Kouvolan kaupungin ja Kymenlaakson rajoituksista päättävät alueen tartuntatautiviranomaiset yhteistyössä kaupunkien ja kuntien kanssa. Seuraa aktiivisesti viranomaisten tiedotusta.

Kymenlaakso on 24.3.2021 siirtynyt epidemiassa leviämisvaiheeseen

Kymsoten koronainfo-sivustolta löydät mm. seuraavaa: ohjeet koronatestiin hakeutumisesta, tietoa rokotusten järjestämisestä ja ajanvarauksesta sekä toimintaohjeita Kymsoten toimipisteissä asioiville ja vieraileville.

Kouvolassa on voimassa seuraavat rajoitukset 30.4.2021 asti

Perusopetus (alakoulut ja yläkoulut) on lähiopetuksessa ja varhaiskasvatus toimii normaalisti.

Toisella asteella voidaan järjestää rajattua lähiopetusta turvajärjestelyt huomioiden. Lähiopetuksessa kerrallaan olevien oppilaiden määrä tulee rajoittaa siten, että turvavälit ja terveysturvallisuus voidaan huomioida. Lähiopetuksessa olevia oppilaita suositellaan vahvasti käyttämään maskia. Koulut tiedottavat tarkemmista lähiopetuksen järjestelyistä.

Nuorisotaloissa voi järjestää alkaen ryhmätoimintaa alakouluikäisille enintään kymmenen hengen ryhmissä. Nuorisopalvelut toimivat myös erittäin aktiivisesti verkossa.

Kansalaisopisto noudattaa alla olevia harrastustoiminnan rajoitteita.

Alle 18-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta on mahdollista ulkotiloissa ilman ryhmäkoon rajoitusta. Harjoitukset tulee järjestää siten, että turvavälit toteutuvat koko harjoituksen ajan.

Alakouluikäisten ja sitä nuorempien ryhmäharrastustoimintaa voi toteuttaa myös sisätiloissa. Sisätiloissa tapahtuvassa harrastustoiminnassa tulee noudattaa edelleen 10 henkilön ryhmäkoon rajoitusta.

Aikuisten (18 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat) ryhmäharrastustoiminta on edelleen toistaiseksi keskeytetty sisä- ja ulkotiloissa.

Peli- ja ottelutoiminta on keskeytetty kaiken ikäisiltä (pois lukien ammatti- ja huippuurheilu ilman yleisöä alla olevien kriteerien perusteella).

Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu sekä pelit (ilman yleisöä) on sallittu seuraavilla kriteereillä aikuisille eli 18 vuotta täyttäneille erityisiä turvallisuusohjeita noudattaen: joukkuelajeissa lajien maajoukkuetoiminta, SM- ja 1-divisioonatason toiminta sekä jalkapallon, salibandyn ja jääkiekon muu vastaava valtakunnallisen tason toiminta sekä lajien kansainväliselle huipulle tähtäävä ammattimainen harjoittelu. Ohjeistus koskee kolmea ylintä sarjatasoa jääkiekossa, jalkapallossa ja salibandyssa, muissa joukkuelajeissa kahta ylintä sarjatasoa. Yksilölajeissa ohjeistus koskee yksilötason maajoukkue- ja SM-tason urheilijoita.

Uimahallit ja liikuntatilat ovat suljettuna yleisöltä. Kuntouttavaa ja erityisryhmien liikuntaa voidaan jatkaa yksilö- ja pienryhmätoimintana turvaohjeet huomioiden. Uimahalleissa ja kuntosaleissa on mahdollisuus varata perhevuoroja. Tarkemmat tiedot varauksista löytyvät liikuntapalveluiden sivuilta.

Kirjastoista voi lainata kirjoja ja niitä voi palauttaa. Asiointiajaksi kirjastossa suositellaan enintään 15 minuuttia. Kirjastoautojen liikennöinti on keskeytetty ja kirjastojen lehti- ja lukusalit sekä ryhmätyötilat ovat suljettu. Omatoimikirjastot voivat olla avoinna aamuisin.

Museot ja galleriat ovat avoinna siten, että turvavälien noudattaminen on tosiasiallisesti mahdollista.

Kouvolassa on voimassa kuuden hengen kokoontumisrajoitus yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokoontumisiin 30.4.2021 asti.

Yli kuuden hengen yksityistilaisuuksia, kuten perhejuhlia tai ystävien kokoontumisia, ei suositella järjestettäväksi.

Alueella on edelleen voimassa laaja maski- ja etätyösuositus. Matkustamista kotimaassa ja ulkomaille suositellaan vältettävän.

Erityisesti yksityisiä yrityksiä koskevat rajoitukset

Ravintoloiden toimintaan kohdistuu rajoituksia Kymenlaaksossa. Lisätietoa asiasta on Valtioneuvoston sivuilla.

Kymenlaaksossa on voimassa 30.4. saakka tartuntatautilain pykälä 58d, joka edellyttää toimijoita (myös yksityiset toimijat ja uskonnolliset yhteisöt) varmistamaan turvavälien ylläpitämisen mahdollisuuden. Toimijoiden tiloissa tulee tosiasiallisesti voida välttää asiakkaiden tai osallistujien väliset lähikontaktit. Lisätietoa asiasta löytyy AVIn verkkosivuilta.

Kymenlaaksossa on voimassa 10.4. – 23.4 tartuntatautilain pykälä 58g, joka määrää erikseen laissa määrättyjä yksityisiä ja julkisia toimipaikkoja suljettavaksi (esimerkiksi liikuntatilat, yleiset saunat, uimahallit, tanssipaikat ja sisäleikkipuistot). Lisätietoa asiasta löytyy Kouvolan kaupungin verkkosivulta.

Kymenlaaksossa on voimassa vahva suositus käyttää kasvomaskia

Yli 12-vuotiaille suositellaan erityisen vahvasti kasvomaskin käyttöä

  • julkisessa liikenteessä sekä takseissa kuljettajalle ja matkustajille
  • julkisissa tiloissa ja tilaisuuksissa
  • yksityisten palveluntarjoajien tiloissa (kaupat, pankit jne.)
  • toisen asteen oppilaitoksissa lähiopetuksessa
  • perusopetuksesssa 6.-9. luokilla
  • harrastustoiminnassa
  • työpaikoilla lähityössä
  • sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle kaikissa kontakteissa

Koulujen ja päiväkotien sisätiloissa olevien aikuisten vierailijoiden, huoltajien ja työntekijöiden tulee käyttää kasvomaskia tai -visiiriä.

Etätyötä suositellaan, matkustamista tulisi välttää

Kaikkia Kouvolan työnantajia suositellaan järjestämään etätyötä kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on tilapäisestikin mahdollista. Mikäli etätyö ei ole mahdollista, suositellaan, että työnantaja ohjeistaa kasvomaskin käyttöön kaikissa työtiloissa, vaikka turvavälien pitäminen olisi mahdollista. Ruokailuja ja kahvitaukoja tulee porrastaa.

Matkustamista ulkomaille tulee välttää. Tämä koskee myös kaksoiskansalaisten liikkumista Venäjän ja Suomen välillä. Myös kotimaan matkailussa tulee käyttää erityistä harkintaa.

Näin pääset testiin

Koronavirustestiin mennään aina vain ajanvarauksella (myös drive-in-pisteisiin). Ajan voit varata sähköisessä palvelussa tai puhelimitse.

Lisätietoa ja hyödyllisiä linkkejä

Kouvolan kaupungin koronavirustiedotteet kootusti kaupungin verkkosivuilla.

Koronavirustilannekuvaa Kymenlaaksossa voi seurata Kymsoten verkkosivuilla.

Tietoa rokotustilanteesta Kymenlaaksossa (Kymsote).

Valtakunnallista koronavirustilannetta voi seurata THLn verkkosivuilla.

THLn koronakartta.

Kouvolan kaupunki suosittaa Koronavilkku -sovelluksen lataamista älypuhelimeen.

Päivitetty 20.4.2021