Kouvolan tietoteospalkinto 2020 Seppo Aallolle
Kouvolan tietoteospalkinto 2020 myönnettiin Seppo Aallon teokselle Kapina tehtailla: Kuusankoski 1918.
Ehdota kulttuuripalkinnon 2020 saajaa!
Kenelle sinun mielestäsi tulisi antaa Kouvolan kulttuuripalkinto 2020? Anna ehdotuksesi 28.2.2020 mennessä vastaamalla kulttuuripalkintokyselyyn.
Kujalla teemaillassa yhdistyksien ja aluetoimikunnan yhteisvoimaa
Teemaillan aloituspuheenvuorossa Kuusankoski-Jaala aluetoimikunnan puheenjohtaja Leena Elojärvi totesi, että jokainen voi vaikuttaa siihen, mitä Kujalla tapahtuu. Eteenpäin katsominen on kehittämistä ja vaikuttamista. Aluetoimikunta on keskus, johon kehittämisideoita voi lähettää.
Kouvola Alvar Aalto kaupunkien yhteistyöverkoston puheenjohtajaksi vuonna 2021
Kouvola on nimitetty Alvar Aalto -kaupunkien yhteistyöverkoston puheenjohtajaksi vuonna 2021. Puheenjohtajuus on tunnustus Aallon työn esiin nostamisesta ja Kouvolan Aalto-rakennuskannan merkityksestä.
Ulkojäille luistelemaan
Ulkokenttiä on päästy jäädyttämään ja ensimmäisinä ovat valmistuneet Kouvolan urheilupuiston pesäpallostadionin kenttä sekä Kuusankosken sekä Saviniemen kentät.
Valokuvanäyttely Alvar Aallon elämästä ja tuotannosta aloittaa näyttelykiertonsa Kouvolasta
Kouvolan pääkirjastossa avattiin perjantaina 31.1. näyttely ”Lyödään ne hepnaadilla!”. Alvar Aalto valokuvissa. Näyttely piirtää uudenlaisen kuvan modernin arkkitehtuurin suurimpiin nimiin kuuluvan arkkitehdin, Alvar Aallon (1898-1976) elämästä ja tuotannosta.
Kouvolan vuoden liikuttajaksi valittiin Palomäen kuntoportaat
Kuntien vuoden liikuttajat palkittiin Kouvolassa pidetyssä maakunnan liikunta- ja urheiluväen yhteen kokoavassa Kymenlaakson Urheilugaalassa. Kouvolan vuoden liikuttajana palkittiin syksyllä valmistuneet uudet Palomäen hyppyrimäen kuntoportaat. Hurjan suosion saavuttaneissa kuntoportaissa on kävijälaskurin mukaan tehty jo lähelle 86 000 nousua.
Nuortenkouvola LANittaa taas!
Talvilomaviikolla 26.-27.2.2020 LANit 13 - 17 -vuotiaille nuorille PeliTalo Vintissä, NuortenPaikassa.
Laadukkaampia leikkipaikkoja huonokuntoisia poistamalla
Kouvolan runsaasta leikkipaikkatarjonnasta poistetaan käytöstä 13 vanhentunutta leikkipaikkaa, jos tekninen lautakunta hyväksyy leikkipaikkojen poiston ensimmäisen vaiheen täytäntöönpanon. Tänä vuonna kaupungin suunnitelmissa on korjata Jaakonpuiston, Killingintien ja Petenpuiston leikkipaikat. Viime vuonna hyväksytyn leikkipaikkaselvityksen perusteella Kouvolan nykyisestä 142 leikkipaikasta 60 kunnostetaan, 52 pysyy käytössä sellaisenaan ja 30 poistetaan.
Liikuntatilojen vakiovuorojen hakuaikojen jatkaminen, lomautukset ja kesäajan sulut
Liikunta- ja kulttuurilautakunta hyväksyi toimialan lomautussuunnitelman. Henkilöstön lomautuksilla on vaikutusta kuntalaisten palveluihin, mutta lakisääteiset palvelut järjestetään lomautuksista huolimatta. Keskeisenä periaatteena on asiakasturvallisuuden takaaminen
Liikunnan ja kulttuurin toimialan lomautussuunnitelmat hyväksyttiin lautakunnassa
Liikunta- ja kulttuurilautakunta hyväksyi toimialan lomautussuunnitelman. Henkilöstön lomautuksilla on vaikutusta kuntalaisten palveluihin, mutta lakisääteiset palvelut järjestetään lomautuksista huolimatta. Keskeisenä periaatteena on asiakasturvallisuuden takaaminen.
Liikunnan ja kulttuurin toimialan lomautussuunnitelmat lautakuntaan keskiviikkona
Henkilöstön lomautuksilla on vaikutusta kuntalaisten palveluihin, mutta lakisääteiset palvelut järjestetään lomautuksista huolimatta. Keskeisenä periaatteena on asiakasturvallisuuden takaaminen.