Erityislasten ja -nuorten kulttuurikerhoihin ilmoittautuminen käynnissä kevätkaudelle
Kouvolan kaupungin kulttuuripalvelut järjestää kuluvan kevätlukukauden aikana viisi erityislasten ja -nuorten kulttuurikerhoa. Ilmoittautuminen maaliskuussa starttaaviin, maksuttomiin No Limits -tanssiryhmään, taidekerhoon, musiikki-, bändi- ja teatterikerhoihin on parhaillaan käynnissä.
Asukkailta kaivataan ideoita Anjala-Inkeroinen alueen liikuntapaikkojen ja virkistysalueiden kehittämiseen
Tulevaisuudessa myös Anjala-Inkeroisten alueella on yksi kaupungin aktiivipuistoista, joissa kaikenikäiset voivat liikkua ja virkistäytyä monipuolisesti. Asukkailta kyselyn kautta saatu tieto auttaa kaupunkia kehittämään liikuntapaikkoja sekä virkistysalueita asukaslähtöisesti ja kestävästi.
Kouvolan kaupunki palkitsi menestyneitä urheilijoita, joukkueita ja toimihenkilöitä
Vuoden urheilutekona palkittiin MM-tasolla kilpaileva keilaaja Niko Oksanen.
Ylityö- ja vuoronvaihtokielto vaikuttaa liikuntatilojen aukioloaikoihin
Liikuntapaikkoja voidaan joutua sulkemaan tai muuttamaan niiden aukioloaikoja nopealla aikataululla ensi viikon ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana.
Asukkailta saatiin runsaasti ideoita Valkealan liikuntapuiston kehittämiseen
Tulevaisuudessa Valkealan liikuntapuisto on yksi kaupungin aktiivipuistoista, joissa kaikenikäiset voivat liikkua monipuolisesti myös maksutta. Asukkailta kyselyn kautta saatu tieto auttaa vastaamaan kuntalaisten tarpeisiin, ja kehittämään liikuntapaikkoja sekä virkistysalueita asukaslähtöisesti ja kestävästi.
Talvilomalla pelataan, leivotaan, lasketaan mäkeä ja vietetään aikaa kavereiden ja perheen kanssa
Kouvolan kaupungin palveluissa on mietitty monipuolista tekemistä kaikille talvilomaa viikolla 9 viettäville.
Tarkennettuja koronaohjeita urheilu- ja liikuntatoimijoille 16.2.2022
Urheilutoimijoiden pyynnöstä koronaohjeita on tarkennettu Kymsoten kanssa seuraavasti: Jos joukkueessa tulee tietoon koronaan sairastunut henkilö, koko joukkueen harjoituksia ei tarvitse …
Kouvolan urheiluakatemia sai valtiolta 50 000 euroa kehittämisavustusta
Rahoitusta käytetään urheilulukiohankkeen edistämiseen ja siihen liittyvän asiantuntijatoimintamallin luomiseen. Akatemian toiminnan keskiössä on urheilun ja opiskelun tasapainoinen yhdistäminen mutta se on mukana myös laajemmin kouvolalaisten lasten ja nuorten liikuttamisessa.
Haku Kouvolan Urheiluakatemiaan lukuvuodelle 2022-2023 on alkanut
Akatemiaan voivat ensisijaisesti hakea keväällä 2022 peruskoulunsa päättävät kaikkien lajien urheilijat.
Maksuttomia treeniohjelmia puhelimeen
Kaupungin liikuntapalvelut on suunnitellut erilaisia treeniohjelmia, jotka ovat skannattavissa QR-treenitaululta. Taulut löytyvät Inkeroisten, Urheilupuiston ja Valkealan uimahalleilta.
Kaupunki edistää henkilöstön kestävää työmatkaliikkumista
Pitkän tähtäimen tavoitteena on lisätä pysyvästi pyöräilyn ja joukkoliikenteen kulkutapaosuutta Kouvolan kaupungin työntekijöiden keskuudessa. Vuoden mittaiseen selvityshankkeeseen on saatu Traficomin myöntämää liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.
Koronatiedote liikunta- ja urheilutoimijoille 9.2.2022
Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä on päivittänyt harrastustoimintaa koskevia suosituksia