Päätien valaistuksen uusiminen Inkeroisissa
Päätien valaistuksen uusiminen on aloitettu Inkeroisissa. Työ sisältää valaistuksen ja kadun osittaista uusimista Inkeroisten silta – ratasilta välillä. Liikenneympyrästä pohjoiseen …
Uudistuvia palveluverkkoja esitellään asukasilloissa
Kouvolan kaupungin tarjoamat laajat palveluverkostot uudistuvat tulevaisuudessa ja tuovat muutoksia asukkaiden arkeen. Kasvatuksen ja opetuksen, asumisen ja ympäristöasioiden sekä liikunnan ja kulttuurin palveluverkkoselvityksiä esitellään lokakuussa viidessä eri keskustelutilaisuudessa.
Kaupungin kaikki kulut käydään läpi
Kouvolan kaupunginhallitus asetti huhtikuussa talouden sopeuttamistavoitteeksi 20 milj. euroa, jonka johdosta toimialat velvoitettiin laatimaan palveluverkkoselvitykset ja arvioimaan kriittisesti ei-lakisääteiset palvelut ja avustukset vuoden 2020 talousarvion yhteydessä. Palveluverkkoselvitysten valmistuttua on aloitettu kaikkien kaupungin kulujen läpikäynti.
Varhaiskasvatuksen päätöksissä siirrytään sähköiseen tiedoksiantoon
Kouvolan varhaiskasvatuksessa laajennetaan sähköistä asiointia. Asiakkaat saavat 1.10. jälkeen päätöksistä tiedon sähköpostiin, mikäli he ovat antaneet tähän suostumuksen. Sähköisen asioinnin tavoitteena on sujuvoittaa asiakaspalvelua. Lisäksi sähköinen asiointi on ympäristöteko ja tuo taloudellista säästöä kaupungille.
Pohjois-Euroopan ja Aasian välinen rahtiliikenne vahvassa kasvussa
Mitkä ovat tulevaisuuden näkymät konttijunaliikenteessä? Miten ilmastotekijät huomioidaan kuljetuksissa? Mitkä ovat Railgate Finlandin tulevaisuusnäkymät? Näihin ja moneen muuhun ajankohtaiseen, raidelogistiikkaa …
Ekholmintien päiväkoti Kuusankoskella kilpailee Euroopan parhaan kasvatus- ja opetusalan liikuttajan tittelistä
Kouvolan varhaiskasvatuksessa liikutaan ja nyt se on huomattu Euroopan tasollakin. Ekholmintien päiväkoti Kuusankoskella on kolmen ehdokkaan joukossa kilpailemassa Euroopan laajuisesta #BeActive Education palkinnosta. Voittaja ratkeaa 18.10. Budapestissä.
SyysSpläsh! – syyslomaviikon liikuntapäivä 6-12-vuotiaille lapsille!
SyysSpläsh-liikuntapäivä sisältää monimuotoista liikuntaa, pelejä ja leikkejä.Sään salliessa ulkona, sateen sattuessa sisätiloissa. Päivän päätteeksi polskitaan altaassa. Kuusankoski ma 21.10. klo …
Ilmoitus maisematyölupahakemuksien vireilletulosta naapurien kuulemiseksi
Kouvolan kaupungin taajamametsien käsittelykohteille haetaan maankäyttö- ja rakennuslain 128 §:n mukaista maisematyölupaa ja tämä kuulutus on samalla MRL 133§:n ja …
Asukastiedotuslehti 3/2019 ilmestynyt
Tiedotuslehti on ilmestynyt ja jaetaan Kouvolan kotitalouksiin tällä viikolla. Vuoden kolmannessa numerossa on juttua muun muassa kaupungin kärkihankkeista: RRT -terminaalialueesta sekä Kimolan kanavasta. Lehdessä käsitellään myös Kouvolan taloustilannetta ja palveluverkkojen kehittämistä.
Matonpesupaikat suljetaan viikolla 39
Nyt on viimeiset hetket ehtiä mattopyykille. Matonpesupaikkojen sulkemiset aloitetaan 23.9. alkavalla viikolla 39. Lisätietoja: www.kouvola.fi/matonpesupaikat
Kouvola kehittää metsiensä hoitoa ja käytön suunnittelua
Kouvolan kaupunki kehittää metsiensä käytön suunnittelua ja hoitoa. Kaupungin keskusta-alueen metsänhoidon kehittämistyö eli MEIDÄN METSÄT - Kouvolan hoito- ja käyttösuunnitelma taajamametsille on edennyt lautakuntakäsittelyvaiheeseen. Kehittämistoimenpiteiden tavoitteena on nostaa kaupungin luonnonläheistä imagoa ja metsänhoidon toimintatapojen arvostusta sekä parantaa virkistysmahdollisuuksia valikoiduissa kohteissa kaupungin taajamametsissä.
Kaupunginvaltuustossa 23.9.2019 käsiteltäviä asioita
Kouvolan kaupunginvaltuusto käsittelee kokouksessaan 23.9.2019 kokouksessaan mm. vuoden 2018 arviointikertomukseen liittyviä selvityksiä, talousarviomuutoksia säästöesityksistä ja muita talousarviomuutoksia sekä Elinvoiman kasvu ja Hyvinvoinnin kasvu -ohjelmia.