Kouvolan kaupunki valitsi vuoden 2019 esimiehen, työntekijän ja työyhteisön

Hyvin tehty työ ja reilu meininki ansaitsevat kiitoksen ja tunnustuksen. Kouvolan kaupungilla valittiin nyt kymmenennen kerran vuoden esimies, työntekijä ja työyhteisö.

Kaupungin yhteistyöryhmä päätti valinnoista 18.12.2019. Vuoden 2019 esimieheksi valittiin toimitilajohtaja Juha Jormanainen, työntekijäksi hallintosihteeri Ritva Ahola ja työyhteisöksi liikkumaan aktivoinnin palveluyksikkö. Asuntomessut Kouvolassa 2019 -projektitoimisto sai kunniamaininnan.

Palkinnon saajia koskevat esitykset kertoivat hyvästä esimiestyöstä, ansiokkaasta työskentelystä sekä kaupungilla tehdyn työn merkityksellisyydestä kuntalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Toimitilajohtaja Juha Jormanaisesta vuoden 2019 esimies

Toimitilajohtaja Juha Jormanainen johtaa tilapalveluja. Hän edustaa uudenlaista johtajuutta. Hän on helposti lähestyttävä ja osallistava esimies. Hän on kehittänyt merkittävästi tilapalvelujen toimintaa ja prosesseja yhteistyössä henkilöstön kanssa. Asiakaslähtöisyys näkyy vahvasti Juhan toiminnassa ja yhteistyö kaupungin eri toimialojen kanssa on tiivistä. Vuoden 2019 aikana on lanseerattu muun muassa kiinteistökierrokset.

Hallintosihteeri Ritva Ahola on vuoden 2019 työntekijä

Hallintosihteeri Ritva Ahola työskentelee tekniikka- ja ympäristötalolla. Hän on palvelualan ammattilainen, joka osaa toimia erinomaisesti erilaisten ihmisten kanssa. Ritvan postiviinen asenne työhön luo hyvää fiilistä koko työyhteisöön. Hän osaa viestinnän jalon taidon, mikä poistaa muutostilanteissa epävarmuutta. Hän on ammattitaitoinen ja ammattimainen. Ritvaa kuvataan työyhteisön kantavaksi voimaksi, innostajaksi ja siltojen rakentajaksi.

Liikkumaan aktivoinnista vuoden 2019 työyhteisö

Liikuntapalveluissa toimiva liikkumaan aktivoinnin palveluyksikkö on kahdeksan henkilön työyhteisö, jonka tavoitteena on kaupunkilaisten liikunnan lisääminen ja liikuntamyönteisten asenteiden herättäminen. He kehittävät paikallista ja alueellista yhteistyötä sekä järjestävät terveyttä edistävää liikuntaa erityisryhmät huomioiden. Heidän 70 liikuntaryhmäänsä liikuttaa noin 1300 henkilöä viikoittain.

Työyhteisön jäsenet arvostavat toistensa ammattitaitoa, mitä hyödynnetään myös toiminnassa. Avoin ja kannustava ilmapiiri rohkaisee tuomaan uusia ideoita. Yksikkö toteuttaa myös liikuntaneuvontaa, ylläpitää monipuolista Liikkuvakouvola-sivustoa ja järjestää erilaisia tapahtumia. Heidän oma maskottinsa liikunnannälkäinen dinosaurus Kääkki on kaikenikäisten kouvolalaisten kaveri!

Kunniamaininta Asuntomessut Kouvolassa 2019 -projektitoimistolle

Asuntomessut Kouvolassa 2019 -projektitoimistoon kuului neljä henkilöä. Projektitoimiston työ käynnistyi neljä vuotta sitten ja päättyi lokakuussa. Projektitoimisto otti vastuun hankkeen läpiviemisestä sekä teki valtavan määrän työtä messujen toteutumisen ja onnistuneen asuntomessukesän eteen. Projektitoimisto lisäsi Kouvolan näkyvyyttä valtakunnallisesti.

Henkilöstön innostus ja työhön sitoutuminen oli merkittävää. Projektitoimiston positiivinen ja ennakkoluuloton asenne tarttui myös muuhun toimialan henkilöstöön. Se toteutti työllään ja esimerkillään kaupungin strategian elinvoiman, hyvinvoinnin ja statuksen kasvukärkiä. Työyhteisön toiminta perustui ratkaisukeskeiseen ajatteluun ja positiiviseen asenteeseen.

Lämpimät onnittelut kaikikille palkituille!

Lisätietoja:
henkilöstöjohtaja Päivi Karhu, puh. 020 615 4001, paivi.karhu(a)kouvola.fi vs. henkilöstösuunnittelupäällikkö Annamaija Saarela, puh. 020 615 7231, annamaija.saarela(a)kouvola.fi.

Sivun alkuun