Akselipainot kasvavat Kaakkois-Suomessa
Kaakkois-Suomi on rataliikenteessä erityisasemassa useassakin mielessä. Pitkät, yli kilometrin pituiset junat voivat liikkua vain kaakossa. Kuljetusvolyymien kannalta yhtä merkittävää on radan sallitun akselipainon nostaminen 25 tonniin.
Maksuton joukkoliikenne etenee – toisen asteen opiskelijat saaneet matkansa maksutta elokuun alusta
Kouvolassa maksuton joukkoliikenne on laajennettu koskemaan toisen asteen opiskelijoita 2.8.2021 alkaen. Kouvolalaiset 80 vuotta täyttäneet ovat matkustaneet maksutta jo yli kolme vuotta.
Kymenlaakso siirtyy kiihtymisvaiheeseen, Alle 12-vuotiaita lapsia koskeviin ohjeisiin muutoksia
Kymenlaakson koronatilanne on pysynyt pitkään lähes samoissa tartuntalukemissa. Ajalla 8.-21.9.2021 todettiin 129 uutta koronavirustartuntaa. Ilmaantuvuusluku 100 000 asukasta kohden on 78,5, mikä kertoo, että tartuntamäärät ovat hienoisessa laskussa. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä neljä koronaviruspotilasta.
Ehdota Kouvolan valovoimainen vapaaehtoinen -palkinnon saajaa 5.10.2021 mennessä
Kaupunki pyytää ehdotuksia Kouvolan valovoimainen vapaaehtoinen -palkinnon saajaksi. Palkinto voidaan myöntää yhdelle tai useammalle henkilölle tai ryhmälle, yhteisölle tai yhdistyksille …
Yhdessä jalkoja taivuttamatta
Joustavaa esi- ja alkuopetusta toteutetaan eri paikoissa eri tavoin. Näin homma käy Napalla.
Houkutteleva työpaikka tarjoaa joustoa työntekijän arkeen
Kouvolan kaupunki haluaa olla mukana vaikuttamassa perhemyönteisen työelämäkulttuurin kehittämiseen. Keskustelua perhemyönteisyyden positiivisista vaikutuksista työntekijöiden arkeen ja yritysten rekrytointeihin herätetään Talenttimagneetti -osaajien houkuttelun käynnistäminen –hankeen puitteissa yhdessä MLL Kaakkois-Suomen piirin ja MIB Kymenlaakson kanssa. Tavoitteena on nostaa esiin Kouvolan ja koko Kymenlaakson monipuolisia uramahdollisuuksia ja seutua lapsiperheille ideaalina asuinympäristö.
Päivitettyjä koronaohjeita kouluihin, päiväkoteihin ja perheisiin
THL ja Kymsote ovat päivittäneet ohjeita koronavirustestaukseen, matkustamiseen ja korona-altistusten määrittelyyn kouluissa ja päiväkodeissa.
Sarkolan koulun julkisivuteos on valittu: Voittaja on kouvolalaisen graafikon Ville Nurmen Lukujärjestys – ”Suunnitteluun osallistui koko perhe”
Ville Nurmen omat lapset käyvät Sarkolan koulua, joten voitto tuntuu erityisen hienolta. Lapset saivat osallistua teoksen ideointiin, Nurmi kertoo.
Vuoden Vanhusteko 2021 -palkinto haettavana
Onko tiedossasi asia, teko tai hanke, joka ansaitsisi Kouvolan Vuoden Vanhusteko -palkinnon? Ehdota palkinnon saajaa.
Kaupunginhallituksen päätöksiä 20.9.2021
Kouvolan kaupunginhallituksen kokouksessa 20.9.2021 käsiteltäviä asioita olivat mm. talousarviokehyksen tarkistaminen vuosille 2022-2025, Kouvolan hyvinvointikertomus vuosilta 2017–2020 ja hyvinvointisuunnitelma vuosille 2021–2025, Kouvolan kaupungin osallisuussuunnitelma 2021–2025 sekä lausunto Kymenlaakson maakuntaohjelmaluonnoksesta 2022-2025 ja siihen liittyvästä ympäristöselostuksesta.
Mietityttääkö oma tai läheisen päihteidenkäyttö? – Alkoholinkäytön itsearvioinnin ja -hoidon digihoitopolku helposti verkosta
Alkoholinkäytön itsearvioinnin ja itsehoidon digihoitopolku on julkaistu Kymsoten asiointipalvelussa 8.9.2021. Itsearvioinnin ja -hoidon avulla oman alkoholinkäytön tarkastelu ja tarvittaessa hoitoon ohjautuminen on asiakkaalle entistä helpompaa. Palvelu on tarkoitettu kaikille kymenlaaksolaisille, joita oma tai läheisen päihteiden käyttö mietityttää.
Lux Like Kouvola! – valotaidetta Kouvolan tapaan
Kouvola saa oman valotaidetapahtuman, kun Lux Like Kouvola! -valotaidetapahtuma järjestetään ensimmäisen kerran 29.10.─7.11. Kaikille avoimessa ja ilmaisessa tapahtumassa esitellään kahdeksan taiteilijan ja ryhmän teosta kolmessa eri paikassa kymmenen päivän ajan klo 18-21 välisenä aikana.