Kymenlaakso siirtyy kiihtymisvaiheeseen, Alle 12-vuotiaita lapsia koskeviin ohjeisiin muutoksia

Kymenlaakson koronatilanne on pysynyt pitkään lähes samoissa tartuntalukemissa. Ajalla 8.-21.9.2021 todettiin 129 uutta koronavirustartuntaa. Ilmaantuvuusluku 100 000 asukasta kohden on 78,5, mikä kertoo, että tartuntamäärät ovat hienoisessa laskussa. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä neljä koronaviruspotilasta.

Kymsote tiedottaa koronasta
Kymsote tiedottaa koronasta!

– Kymenlaakson koronatilanne on junnannut pitkään paikallaan, tartuntamäärissä on havaittavissa pientä laskua, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa luonnehtii.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä päätti tänään keskustelun jälkeen, että Kymenlaakso siirtyy kiihtymisvaiheeseen. Epidemiavaiheen muutoksen myötä ryhmä ei kuitenkaan esittänyt alueelle suositusten tai rajoitusten lievennyksiä tai purkuja. Kiihtymisvaiheeseen siirtymisellä on kuitenkin merkitystä alueen ravintolatoiminnan kannalta. Valtioneuvosto tekee päätökset ravitsemusliikkeiden aukiolon, anniskeluajan ja asiakaspaikkamäärän rajoituksista. Näihin päätöksiin vaikuttaa alueen epidemiatilanne.

– Kiihtymisvaiheeseen siirtymistä puoltaa se, että koronatilanteen suuntaus ei ole enää viikkoihin ollut leviämään päin eli huonompaan suuntaan. Ravintoloiden tai baarien ei ole havaittu olevan alueella merkittäviä tartunnanlähteitä. Mikäli tilanne huononee ja ravintolaelämä ns. räjäyttää koronapankin, joudutaan siirtymään takaisin leviämisvaiheeseen, Mäntymaa selvittää.

– On muistettava, että koronavirusta on edelleen alueella. Tartunnansaaneista on sairaalahoitoon joutunut viime aikoina ainoastaan henkilöitä, jotka eivät ole ottaneet koronarokotusta. On siis edelleen syytä vedota, että kaikki kymenlaaksolaiset hakeutuisivat koronarokotuksiin ja ottavat täyden kahden annoksen rokotussuojan. Koronarokotuksia ovat ottaneet vähiten 20-40 -vuotiaat.

Koronatesteihin ei ole hakeuduttu yhtä paljon kuin ennen. Positiivisten näytteiden osuus on noin 2,3 %, kun näytemäärät ovat laskeneet. Näytteiden määrä on nyt suurin piirtein heinäkuun tasolla. Elokuussa koronanäytteenotossa oli suuri näytepiikki, jolloin palvelu ruuhkautuikin ajoittain.

Uudet tartuntatapaukset jakautuvat nyt jokseenkin tasaisesti Kouvolan ja Etelä-Kymenlaakson kesken. Eniten tartuntoja on nyt 20-30-vuotiailla kymenlaaksolaisilla, samassa ikäryhmässä on myös Kymenlaakson alhaisin rokotuskattavuus.

Tartunnanjäljitys toimii tällä hetkellä hyvin, kontaktointi tartunnan saaneisiin ja altistuneisiinkin on saatu yleensä tehtyä jo saman päivän aikana. Tartunnanlähde jää selvittämättä 24,8 prosentissa tapauksista. Selvästi suurin tartunnan lähde on edelleen samassa taloudessa asuva (23,3 %) ja usein myös muu lähipiiri (9,3 %). Tartuntalähteinä nousussa ovat ulkomaanmatka (12,4 %) ja yksityistilaisuudet (9,3 %).

Alle 12-vuotiaita lapsia koskeviin ohjeisiin muutoksia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeet koskien alle 12-vuotiaiden lasten koronavirustestaamista sekä sairastumisen jälkeen kouluun tai varhaiskasvatukseen palaamista ovat valmistuneet.

Kymsotessa otetaan käyttöön seuraavat THL suositukset, joiden mukaan alle 12-vuotias viedään koronavirustestiin seuraavissa tilanteissa:

  • lapsella on oireita ja hänen tiedetään altistuneen laboratoriossa varmistetulle koronatapaukselle edeltävän kahden viikon aikana
  • lapsella on oireita, ja perheessä on rokottamattomia 16 vuotta täyttäneitä tai henkilöitä, joiden immuunisuoja koronaa vastaan on puutteellinen
  • lasta hoitava lääkäri arvioi testin tarpeelliseksi

Lapsen voi myös oman harkinnan mukaan viedä koronatestiin, kun epäilee koronavirusinfektiota.

Rokottamattomien ja oireisten yli 12-vuotiaiden on syytä hakeutua testiin aina, jos heillä on koronavirusinfektioon sopivia oireita. 

Lisäksi THL:n ohjeiden mukaisesti alle 12-vuotias lapsi voi palata varhaiskasvatukseen tai kouluun, kun oireet ovat selvästi helpottaneet. Ohjeiden mukaan lapsi ei mene kouluun tai varhaiskasvatukseen, jos hänelle tulee virusinfektioon sopivia oireita. Lieviä oireita voi hyvin jäädä seuraamaan kotioloihin ilman testaamista. Perheen ulkopuolisia kontakteja tulee kuitenkin välttää, kunnes oireet ovat selvästi helpottaneet. Lapsi voi palata varhaiskasvatukseen tai kouluun, kun hän on selvästi paranemassa, vaikka oireet eivät olisikaan vielä kokonaan väistyneet.
(THL:n tiedote luettavissa THL:n verkkosivuilla THL:n suositus lasten koronavirustestaamisesta on päivitetty – Tiedote – THL)

Kymenlaaksossa, kuten muuallakin, odotetaan edelleen sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjettä uuteen hybridistrategiaan pohjautuvista toimenpidesuosituksista.

Lisätietoja

Marja-Liisa Mäntymaa, johtajaylilääkäri
puh 020 622 2003, marja-liisa.mantymaa@kymsote.fi