Ajankohtaiset

Kesäloman ilot koittavat, kun lukuvuosi päättyy lauantaina

Koulut pääsevät koronapandemian jälkeen juhlistamaan lukuvuoden päättymistä jälleen perinteisin menoin lauantaina. Perusopetuksen päättää Kouvolassa noin 800 nuorta ja noin 800 on valmistunut kevään aikana ammattiin tai suorittanut ylioppilastutkinnon. Kesäloman aloitusta voi juhlistaa maksuttomassa, ikärajattomassa ja päihteettömässä School’s Out -tapahtumassa Tykkimäellä.

Jokainen nuori ansaitsee elämäänsä ammattiaikuisen

Nuorisotyön ammattilaisten eli ammattiaikuisten päivää vietetään valtakunnallisesti nyt toista kertaa. Teemapäivä ajoittuu viimevuotiseen tapaan koulujen päättäjäisviikonlopun perjantaihin, joka on tänä vuonna 3. kesäkuuta.

Kotkan ja Kouvolan ilmastotoimet näkyväksi ilmastovahti-palvelun kautta

Kotkan ja Kouvolan kaupungit ottavat käyttöön vahtipalvelut kaupunkien ilmasto- ja ympäristötavoitteiden seuraamiseen. Kotkalle käyttöön tulee Ilmastovahti ja Kouvolalle Ympäristövahti. Palvelun avulla parannetaan kaupunkien tekemän ilmasto- ja ympäristötyön näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Tästä julkisesta palvelusta kuka tahansa voi seurata kaupunkien toimenpiteiden etenemistä ja ilmastotoimien vaikutuksia.

Mielipolku avattiin Niivermäessä

Kouvolan Mielenterveysseura järjestää tänäkin vuonna Mielipolku-tapahtuman yhdessä laajan yhteistyökumppaniverkoston kanssa. Mukana ovat Kouvolan kaupungin varhaiskasvatus, Kouvolan seudun ammattiopisto, Kaiku Korporaatio, …

Sivun alkuun