Kouvolan kaupunki

Monipalvelupisteet Anjalankoskelle – vastaa kyselyyn ja vaikuta!

Anjalankosken aluekeskuksiin Inkeroisiin ja Myllykoskelle on suunniteltu perustettavaksi monipalvelupisteitä. Pisteiden palveluja muunnetaan palvelutarpeiden mukaan. Nyt Anjalankosken aluetoimikunta haluaa selvittää yhdessä Kouvolan kaupungin ja asukkaiden kanssa, millaisia palveluita Anjalankosken tulevaisuuden monipalvelupisteissä tarvitaan.

Kaupunginhallituksen päätöksiä 18.6.2019

Kouvolan kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 18.6. mm. osavuosikatsauksen 1–4/2019 taloustilanteen aiheuttamia toimenpiteitä, henkilöstövähennyksiä koskevan yhteistoimintamenettelyn neuvottelutulosta, maankäytön toteuttamissuunnitelmaa 2019 sekä Kouvolan kaupungin ympäristöohjelman vuosiraporttia 2018.

Puoli Suomea liikkeellä – Itärataa tarvitaan

Itäisen Suomen 5 maakuntaa ja 10 kaupunkia ovat järjestäytyneet edistääkseen Itäradan toteutumista. Itä-Suomen maakuntien taloudellinen kehittyminen ja niiden resurssien hyödyntäminen edellyttää, että liikenneyhteydet parannetaan vastaavalle tasolle kuin Länsi-Suomessa.

Kaupunginhallituksessa käsiteltäviä asioita 18.6.2019

Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 18.6. mm. osavuosikatsauksen 1–4/2019 taloustilanteen aiheuttamia toimenpiteitä, henkilöstövähennyksiä koskevan yhteistoimintamenettelyn neuvottelutulosta, maankäytön toteuttamissuunnitelmaa 2019 sekä Kouvolan kaupungin ympäristöohjelman vuosiraporttia 2018.

Perusopetusta kehitetään oppilas edellä

Kouvolan perusopetusta halutaan kehittää oppilaslähtöiseksi, tiloja monikäyttöiseksi ja esi- ja alkuopetusta joustavaksi. Raskasta erityistä tukea pyritään keventämään ja tehostamaan. Perusopetuksen kehittämisen monialainen työ on edennyt väliraporttivaiheeseen, joka viedään lautakunnan käsittelyyn 19.6. Lopullinen raportti valmistuu elokuussa.

Kaupunginvaltuustossa 17.6.2019 käsiteltäviä asioita

Kouvolan kaupunginvaltuusto käsittelee kokouksessaan 17.6.2019 mm. Kouvolan kaupungin tilinpäätöstä 2018, Osavuosikatsausta 1–4/2019 sekä kaupungin organisaation uudistamista. Voit seurata kokousta suorana lähetyksenä verkossa tai katsoa kokouksen jälkikäteen. Kokous alkaa poikkeuksellisesti jo klo 12.

Kaupunginhallitukselle esitetään 111 henkilötyövuoden vähennystä – irtisanomisia tulee enintään yhdeksän

Kouvolan kaupungin henkilöstövähennyksiä koskevat yhteistoimintamenettely päättyi kaupungin yhteistyöryhmässä tiistaina 11.6.2019. Neuvottelutuloksen mukaan kaupungin organisaatiosta vähennetään 111 henkilötyövuotta vuosina 2019–2020, millä saavutetaan noin 5,0 miljoonan euron kustannussäästöt ja täytetään kaupunginhallituksen yhteistoimintamenettelylle asettama säästötavoite. Kaupunginjohtaja esittää kaupunginhallitukselle tiistaina 18.6.2019 pidettävässä kokouksessa neuvottelutuloksen hyväksymistä. Vähennykset toteutetaan pääasiassa eläkkeelle siirtymistä hyödyntämällä ja määräaikaista henkilöstöä vähentämällä. Taloudellisista ja tuotannollisista syistä irtisanotaan enintään yhdeksän henkilöä. Ennen irtisanomista kartoitetaan kuitenkin eläkemahdollisuudet ja viranhaltijalain tai työsopimuslain mukaiset mahdollisuudet sijoittaa tai kouluttaa henkilö toisiin tehtäviin.

Kouvolan kaupungin organisaation uudistaminen

Uudessa organisaatiossa toimialoja olisi edelleen neljä. Toimialat ovat konsernipalvelut, kasvatus ja opetus, liikunta ja kulttuuri sekä asuminen ja ympäristö. Uusi organisaatio ehdotetaan tulevaksi voimaan vuoden 2020 alussa. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa 10.6. kokouksessaan.

Kouvola tervehtii EU-maita

Kouvola on Helsingin ja Lahden ohella mukana Suomen EU-puheenjohtajakauden videotervehdyksissä. Kaupunginjohtaja Marita Toikka soittaa videossa eurooppalaisille kollegoilleen kertoakseen Kouvolan toimista ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Sivun alkuun